Lataa ilmaiseksi

meeksi luokiteltavaa tapahtumaa ei pysty nopeuttamaan millään rituaalilla
vaan mielikuvat ilmestyvät kun ovat ilmestyäkseen (ks. Douglas 2005a, 114).
Itse asiassa niiden väkisin esiin yrittäminen johtaa keskittymisen harhaan ja
toimii näin esteenä mielikuvien synnylle.
Kun mielikuva sitten on syntynyt, se voidaan tulkita airueksi. Merkiksi, jota
noudattaen alkaa sekä kuvan piirtäminen että sen rinnalla kulkeva tarina.
Piirustusvaihetta ei aina koeta varsinaiseen maalauksen tekemiseen kuuluvaksi
mutta se avaa portit maalaamiselle. Ote työpäiväkirjasta 10.4.2004 kertoo
innostuksen kohoamisesta kuvallisen työskentelyn alussa:
Se, mitä teen, on tavallaan kuin luonnoksen tekoa, mutta suoraan maalauspohjaan.
Nyt odotan, että pääsisin tekemään alusmaalausta temperalla […]
Olen alkanut kertoa itselleni tarinaa – satua olennoista joita luon. Tarinoissa
on vain alku, joka jatkuu leviämällä joka suuntaan, paljastamalla uusia arvoituksia
– mutta pysyy silti aina alkuna – keskeneräisenä, muuttuvana, järjestyksettömänä.
Tarinan aika siis palaa ikuisesti alkuunsa viitaten jälleen ikuisen paluun ja
maailman uudelleen luomisen myytiin. Tarinan jatkuva palaaminen omaan
alkuunsa häivyttää taiteilijalta ajan tajun, sillä tarinassa eletään koko ajan
samaa vaihetta vaikka sen sisältö jokaisessa uudessa alussa hieman muuttuukin.
Tässä vaiheessa tarina kertoo teokseen juuri syntyvistä hahmoista ja
muistuttaa hieman tapaa, jolla Kylli-täti kuvitti tarinoitaan lapsille 247 . Sama
tapahtuu myös piirtäessäni tussilla. Itse asiassa tarinoita on kaksi, mikä tulee
esiin 29.5.2004 tekemästäni työpäiväkirjamuistiinpanosta:
[…] kertomus kulkee kahdessa kerroksessa, ensimmäisessä olen mukana taiteilijana
joka luo jotain ainutkertaista tai jonka ainutkertaisuudesta joku kertoo
minulle […] Toinen kertomus on Kylli-tädin kertomus siitä, mitä kuvan maailmassa
tapahtuu, siinä on jatkuvia vaihtoehtoja, paluuta alkuun ja uuden, kesken
jäävän variaation kertomista. Kuka kertoo, yleisö en ainakaan ole minä
vaan sekin on kuviteltu. Toisesta fiktiivisestä maailmasta, joka kuitenkin näyttää
enemmän meidän maailmaltamme kuin kuvieni maailmalta.
Seuraava vaihe on mustalla ja valkoisella tapahtuva grisaille eli harmaamaalaus.
Tällaisen alusmaalauksen tekeminen on jo itsessään rituaalisen tarkkaa
perinteiden noudattamista, jonka nykymaalarit jättävät useimmiten tekemättä.
Se jätetään aikaa vievänä työvaiheena pois silloinkin, kun maala-
247 / Breton (1996, 73) toteaakin surrealismiin uppoutuneen mielen elävän uudelleen parhaan osan lapsuudestaan.
189