09.09.2014 Views

Lataa ilmaiseksi

Lataa ilmaiseksi

Lataa ilmaiseksi

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

olen selvittänyt jo edellä. Näen sen väistämättömäksi, koska kuvataiteilijana

en olisi voinut asettua taiteen tekemisen ulkopuolelle edes niin halutessani

vaan olisin joka tapauksessa ollut osa tutkimuskohdettani. Oli luonnollista

tutkia omaa taiteellista työskentelyä, sillä pääsin omakohtaisen kokemisen

ansiosta sitä kaikkein lähimmäksi. Näin syntynyt aineisto asetti tutkimuksen

päähuomion oman taiteellisen työskentelyn analyysiin. Tutkimustehtäväksi

oli muodostunut sen selvittäminen, miten rituaalinen käyttäytyminen

ilmenee esittävien kuvien maalaus- ja piirustusprosesseissa. Tutkimukseni

on sekä kuvaileva että selittävä.

Saadakseni etäisyyttä kuvantekemiseen ja pystyäkseni paremmin tunnistamaan

tutkimustehtävän sisältämät asiayhteydet, laajensin tulkintaa hieman

sen viitekehyksen puolelle, kuvataidemaailmaan 2000-luvun alun Suomessa.

Tarkoituksena ei kuitenkaan ollut syvä ja kaiken paljastava taidemaailmaan ja

sen ilmiöihin uppoutuminen vaan tuen hakeminen. Tämä ”syrjäpolku” auttoi

eteenpäin varsinkin pohtiessani omia ja toisten näyttelyitä sekä taiteilijoiden

välistä potlatchmaista kilpailua. Se auttaa kokonaisuuden hahmottamista

myös lukijoille, jotka ovat tekstissä siirtymässä rituaalisen käyttäytymisen

selvittämisestä kohti yksittäisen taiteilijan työskentelyn tulkitsemista.

Tutkimuksessani lähestyn sekä kuvataidemaailmaa että omaa taiteellista

työskentelyäni tulkitsemalla niitä uudelleen rituaalisen käyttäytymisen näkökulmasta.

Näyttelyiden valmistamisen ja muistiin merkitsemisen aikana

en ollut vielä näkökulmaani valinnut, mikä auttoi aineistoa säilyttämään tuoreutensa

ja yllättävyytensä koko sen läpikäynnin ja tulkinnan ajan. Se voimisti

myös uskoani tutkimuksen luotettavuuteen. Tutkin omaa taiteellista

työskentelyäni, jotta pääsisin mahdollisimman konkreettisesti sisälle rituaaliseen

käyttäytymiseen ja siihen, miten se vaikuttaa kuvataiteilijaan, hänen

työskentelyynsä ja sen aikana kokemiinsa elämyksiin. Pidin omaa taiteellista

työskentelyä tutkimalla saatavaa tietoa kokonaisvaltaisempana kuin tietoa,

jonka olisi saanut haastatellen muita taiteilijoita mutta pysyen silti ulkopuolisena

heidän elämyksistään ja kokemuksistaan. Tässä mielessä tutkimus

lähenee kulttuuriantropologian alueelle kuuluvaa etnotiedettä. Etnotieteessä

katsotaan että tutkijan rooli kuuluu tutkittavalle itselleen, sillä todellisina

pidetään vain kulttuurin jäsenten omia selityksiä tutkittavalle ilmiölle

(Sarmela 1993, 42, 50).

Aikaisemmasta taiteellisesta

tutkimuksesta

Taiteellisen tutkimuksen perinnettä voisi luonnehtia lyhyeksi mutta aktiiviseksi.

Se tuntuu etenevän hyvin leveänä rintamana, mikä onkin ymmärret-

21

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!