Lataa ilmaiseksi

ilmaisuun. Siksi kuva saattaa toimia ilmenneen maailmaan kiinnittämisessä
yhtä hyvin kuin sanakin. Varto (2001, 57) muistuttaa, että tutkimisen tuloksista
joutuu silti myös kirjoittamaan. Tekstillä ne sidotaan oman tiedonalan,
oman alan käytäntöjen ja oman tieteenalan diskursseihin. Ne eivät kuitenkaan
ole mahdollisia ennen kuin niitä ruokkiva totuus on löydetty, luotu ja ilmaistu.
Simo Pulkkinen (2010, 26–30) kirjoittaa Husserlia kommentoiden, että
todellisuudesta on mahdollista saavuttaa perustava ymmärrys. Se onnistuu,
kun suuntaamme huomiomme ”objektiivisen todellisuuden” sijasta subjektiivisesti
annettuun elämismaailmaamme. Tämä edellyttää asenteen muutamista
ympäröivään maailmaan. Maailmalla nimittäin täytyy välttämättä olla
subjektiivinen konstituutionsa ja tapansa ilmetä kokemuksessamme. Kokemus
puolestaan antaa filosofiselle tutkimukselle ehdottoman perustan, sillä
se eletään välittömästi läpi ja tavoitettaan ennakkoluulottomassa reflektiossa.
Fenomenologia siis tutkii ensisijaisesti kokemuksellista todellisuutta. Sen
päämääränä on kääntää huomio siihen subjektiiviseen kokemisen prosessiin,
jossa maailma todellistuu.
Kokemuksen prosessiin ei kuitenkaan päästä käsiksi, ellei ensin rikota kokemuksen
itsestään selvää kulkua. Tämä tapahtuu ”epokhēssa”, kumoamalla
maailmaa koskeva arkinen yleisasetus. Fenomenologia ei siis aseta kokemuksen
kohdetta olemassa olevaksi. Päinvastoin se kehottaa luopumaan uskomuksesta,
jonka mukaan maailman oleminen on itsestäänselvyys. Näin
maailma sulkeistetaan (einklammen). Se tarkoittaa, ettei maailman olemassaoloon
filosofisessa tutkimuksessa enää vedota. Sulkeistaminen ei ole maailman
kieltämistä tai sen pois sulkemista vaan sen ottamista ilmiönä. Se siis
jää tutkimuksen kohteeksi, mutta vain siinä hahmossa, jossa se kokemuksessa
ilmenee. (Pulkkinen 2010, 31–32.)
”Fenomenologinen reduktio” muodostaa fenomenologisen menetelmän positiivisen
puolen ja varsinaisen päämäärän. Kyseessä on katseen rajaaminen
ja kääntäminen siihen tietoisuuselämän virtaavaan kokonaisuuteen, jossa itsestäänselvyytenä
otettu maailma hahmottuu. Reduktio johtaa siihen tietoisuuselämään,
jossa maailma koetaan. Epokhēn ja reduktion avulla fenomenologian
tutkimuskohteeksi rajautuu puhdas tietoisuus eli tietoisuuselämän
ja kokemuksen virta sillä tavoin, kun se alun perin eletään läpi kiinnittämättä
siihen minkäänlaista huomiota ja ilman perusteettomia ennakkokäsityksiä.
(Pulkkinen 2010, 32.)
Rakenteestaan johtuen tietoisuus kohdistuu aina johonkin muuhun kuin
itseensä. Useimmiten sen kohteena on se maailma, jonka kohtaamme kokemuksessa.
Tätä tiedostamisen suuntautumista nimitetään intentionaalisuudeksi.
Siitä muodostuu koko tietoisuuselämän rakenteellinen ja olemuksellinen
peruspiirre. Se, minkä kohtaamme olevana, on siis vain intentionaalinen
hahmottuma tiedostavassa elämässämme. (Pulkkinen 2010, 33.)
15