09.09.2014 Views

Lataa ilmaiseksi

Lataa ilmaiseksi

Lataa ilmaiseksi

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

piteen tuottamia. Myöskään maagi itse ei ole vapaa, vaan häntäkin kahlitsee

tradition määräämä rooli (Arppe 1992, 27, 194). Taiteen ja taiteilijan kannalta

on kiinnostavaa maagisten arvojen muodostuminen, sillä se on hyvin samantapainen

kuin Dickien teoria taiteesta yhteiskunnallisena instituutiona 72 .

2.7

Mauss ja lahjat

Myöhemmässä esseessään ”Lahja” (2002) Mauss jatkoi manan pohtimista. Hän

mietti, mikä on se periaate, jonka mukaan saadun lahjan takaisin maksu arkaaisissa

yhteiskunnissa määräytyy ja minkälainen on se voima, joka pakottaa

lahjan saajan vastalahjan antamiseen. Maussin tässä yhteydessä lahjasta

käyttämä ranskankielinen sana on ”don”, joka lahja-sanan lisäksi voidaan

kääntää myös sanoilla anti, lahjoitus, donaatio ja palkkio. Hän ei siis puhu

lahjasta esimerkiksi lapselle annetun joululahjan merkityksessä.

Mauss huomasi, että taloudellista arvoa sisältävät esineet olivat arkaaisissa

yhteiskunnissa vain pieni osa vaihdon kohteista. Pääasiassa vaihdettiin rituaaleja,

suosionosoituksia, sotilaallista apua, naisia, lapsia, tanssia, juhlia ja

viihdykkeitä. Vaikka suoritteita ja vastasuoritteita annettiin näennäisen vapaaehtoisesti,

ne olivat velvollisuuksien tarkasti säätelemiä ja niiden suorittamatta

jätöstä saatettiin rangaista jopa sodalla. Tällaista vaihdantaa Mauss

ehdotti kutsuttavan ”totaalisten suoritteiden järjestelmäksi”. Luoteis-Amerikan

alkuasukkailla kaikki yhteisöllinen toiminta avioliittosopimuksista intuitionvastaisten

agenttien palvontaan yhdistyi riittien sekä taloudellisten ja

oikeudellisten suoritteiden verkostoksi. Yhteisöjen, heimojen, heimoliittojen

ja kansojen poliittinen arvojärjestys määräytyi tämän verkoston avulla. Sitä

hallitsi ankara kilpailun periaate. Ylimysten keskinäinen lahjojen annon kilpailu

saattoi johtaa järjettömään omaisuuden tuhoamiseen tai jopa kilpaili-

72 / Dickien mukaan artefaktisuus ei ole taideteoksen näkyvä ominaisuus. taideteoksen hän määrittelee

seuraavasti: 1) artefakti, jonka 2) joku tai jotkut, erityisen yhteiskunnallisen instituution, taidemaailman, puolesta

toimien, ovat asettaneet arvostamisemme kohteeksi. Taidemaailman luomiseen tarvitaan useita henkilöitä,

mutta jonkin taideteokseksi julistamiseen riittää yksikin ihminen, jos hän toimii taidemaailman puolesta, siis

sen edustajana. Dickien mielestä tällaisia edustajia ovat taiteilijat. Myös taideinstituuttien, kuten taidemuseoiden

johtajat voivat Dickien mukaan tehdä saman. Kaikki siis riippuu institutionaalisista kehyksistä ja taiteen

asemaan kohottamisen taustalta löytyy koko taidemaailma. (Dickie 1981, 86, 87.)

Huolimatta siitä, että Dickien institutionaalinen taidekäsitys ei arvosta eläytymistä tai hurmiota, on hänen

tulkintansa siitä, miten jokin asetetaan taiteen asemaan mielenkiintoisen samankaltainen kuin käsitys manasta.

Manahan on ominaisuus, jonka voi siirtää mihin tahansa kohteeseen, kunhan toimenpide vain on yhteisön

kollektiivisesti tunnustama. Taidemaailmakin on yhteisö, ja se hyväksyy tietyt esineet ja asiat taiteeksi. Manaa

liikuttelevat tehokkaimmin yhteisöjen papit ja muut uskonnollisessa hierarkiassa korkealla olevat yksilöt. Sen

avulla he voivat tehdä mistä tahansa mitä voimallisimman pyhän olion. Taidemaailmassa pappeja ja hengellisiä

johtajia vastaavat taiteilijat ja taidemaailman valtaa pitävät. Hekin voivat asettaa mitä tahansa taiteen asemaan.

Jopa Dickie itse vertaa tätä taiteen asemaan asettamista esineen pyhäinjäännökseksi julistamiseen. Taiteellisen

toiminnan tavoin myös riitti nähdään institutionaalisena toimintana (Laitila 2006, 148).

84

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!