Lataa ilmaiseksi

Seuraavaksi on työskentelyssä vuorossa väreillä tapahtuva maalaus. Tämän
työvaiheen aikana maalauksiin ”ilmestyy” värien lisäksi uusia kuvaelementtejä,
joiden synnyssä tarina on jälleen aktiivisesti mukana. Työskentelyn
tässä vaiheessa syntyvä kuva ja mielessä liikkuva tarina yhtyvät. Samalla
tarina menettää sanallisuutensa ja tekijä muuttuu ikään kuin mykäksi 250 .
Nyt pääsee hurmioituminen kuvan tekemisestä sellaiseen vaiheeseen, jossa
maalarin tietoisuus on sulautunut maalaukseen, eikä hän pysty erottamaan
itseään maalattavan kuvan tapahtumista, ajasta eikä olioista. Kuvan ja tekijän
dialogia ei käydä enää edes pääasiassa näkemisen kautta, vaan mukana
ovat voimakkaina myös kaikki muut aistit sekä illuusio kuvan kolmiulotteisuudesta
ja siinä tapahtuvasta liikkeestä 251 . Seuraavat työpäiväkirjamerkinnät
kertovat matojen synnyn ja miten niiden koko ajan samanlaisena toistuva
maalaaminen saa aikaan tunteen, että maalaus ikään kuin muuttuu todellisuudeksi.
Päiväkirjamerkinnässä 20.10.2004 kerron myös illuusion voimakkuudesta
veristä kangasta maalattaessa:
19.9.2004: Ne syntyivät kuin itsestään, tarkoitus oli maalata hieman verta valumaan
kallosta, mutta mielestäni punainen viiva muistutti kastematoa ja aloin
tehdä niitä enemmänkin, oli helppoa tuntea niiden jatkuva tasainen liike nähdä
se – ja niiden ruumiiden kosteus ja viileys – pehmeys ja nahkeus.
23.10.2004: Madot ovat punaisia viivoja kuten aikaisemminkin. Kun niitä nyt
joutui tekemään paljon enemmän kuin aikaisemmin, alkoivat ne tuntua kyllästyttävän
yksitoikkoiselta puuhalta. […] Mutta kun katselin työtäni ilman suurennuslasia,
maalaukseni alaosa […] toimi. Madot olivat taas saaneet liikkeensä,
ne luikertelivat toistensa lomassa ja muodostivat ”kostean vellovan massan”.
Jatkoin ensin sivut, […] kun olin päässyt yläosaan tuntui työ jo huomat-
248 / Kyseessä on elämys jonka kuvailu jälkeenpäin on sen kokijalle vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Yhteistä
monille hurmioitumisesta kertoville kuvauksille on maininta subjektin ja objektin yhteensulautumisesta
ja ajantajun katoamisesta. Hurmioitumisen voimakkuudesta riippuen kokemus saattaa ylittää kehollisuudessaan
jopa todellisen maailmassaolemisen.
249 / Teemu Mäki kirjoittaa väitöstyönsä ensimmäisessä osassa leikkivänsä luovan toiminnan aikana jumalaa.
Hänkin kokee sen leikeistä hilpeimpänä, sillä sen aikana hän luo mielessään maailman uudestaan. (Mäki
2002, 28.)
250 / Ristin Johannes kuvaa (2004, 168) Pimeä yö -teoksessaan mykkyyteen johtavaa autuuden kokemusta,
jossa kokija ei liikutuksensa vuoksi saa sanaa suustaan vaikka haluaisikin.
251 / Eugen Herrigel (1999, 11) kuvailee jousella ampumista zen-rituaalina. Ampumisen aikana ampuja on
sekä tähtääjä että maali, osuja ja osuttu. Maalaamisessa parhaimmillaan myös taiteilija on samaan aikaan sekä
maalaaja että maalattu, tekijä ja teos.
Tarja Pitkänen-Walter (2001, 136–137) kokee maalauksen ilmentävän kokonaisvaltaisempaa ja eriytymättömämpää
maailmassaoloa kuin sanallisen ilmaisun. Käsitän hänen tällä tarkoittavan nimenomaan maalauksen tekijän maalaushetkellä
kokemaa maailmassa oloa. Maalauksen synnyn ilmestyksenomainen näkeminen edesauttaa kokemuksen
kokonaisvaltaisuutta. Näkymä kolmiulotteisuudessaan on kosketuksen alaluokka (Dissanayake 2000, 151).
191