Lataa ilmaiseksi

muuttuvana alustava kokemus ei voi tavoittaa mitään sellaista, minkä sellaisenaan
voisi tavoittaa myös jollain toisella hetkellä. Kokemus siitä, että jotakin
ilmaantuu olemattomuudesta, on fragmentaarinen, aukollinen ja täydentyy
hallitsemattomasti. Kokonaisuus on siis tavoitettavissa vain fantasian
avulla, jolloin koettuun palataan tarkkaillen sitä eri näkökulmista ja kokoamalla
näin saadut tulkinnat yhdeksi. (Varto 2001, 55–56.)
Fiktio on ensimmäinen ja hahmottomin esille saattamisen sanallisista
muodoista. Se avaa tuttuja ilmaisuja uusiin suuntiin ja ottaa sanallistamalla
haltuunsa sen, mitä ei voi kategorioiden, käsitteiden ja kielikuvien avulla
ilmaista itsenään. Fiktiivinen tapa ilmaista esille saatu paljastaa parhaiten,
kuinka jokin on nostettu esiin, miten se kokemuksena tukeutuu aikaisempaan
ja kuinka sen sanallistamisessa ja käsitteiden luomisessa ei voi nojata
pelkästään suljettuihin sanamerkityksiin. Esiin saatavan tiedon määrä näyttää
olevan suhteessa vapauden asteeseen. (Varto 2001, 56–57.)
On hyvin monenlaisia sanallisia tapoja tuoda tutkimuksen tulokset keskusteluun.
Esille saattamisen voi kuitenkin ilmaista useammallakin tavalla,
riippuen siitä, miten esille saattaja parhaiten pystyy vakuuttavuuden ja riittävyyden
omasta esille saattamisestaan ilmaisemaan. Vaatimuksena on, että
fiktio todellakin kiinnittää mihin tahansa muotoon sen, mikä hetki sitten
oli olematonta. (Varto 2001, 58.)
Vaikka alkuperäinen ymmärtäminen 6 ei olekaan artikuloitua, on se aina
mahdollisuuksien avaamista. Jotta saisimme alkuperäisen ymmärtämisen artikuloiduksi
ja esitetyksi niin että se voi tulla puheen mukaiseksi, on tutkittava
alkuperäistä ymmärtämistä. Tällöin se saa selityksen ja tulkinnan. Tulkinta
voi tulla valmiiksi myös ilman puhetta. Tulkinnan lopputulosta ei siis
aina voi saattaa kielelliseen asuun. Merkityksen yhteyden ymmärtäminen
on kuitenkin olennaisempaa, kuin saada se predikatiiviseen muotoon. (Varto
1995, 80.) ”Taiteellisessa toiminnassa ja tutkimisessa havaitsee säännöllisesti,
kuinka yhä uudelleen tapahtuva palaaminen takaisin alkuperäiseen kokemukseen
– muistellen, palaten paikalle, kuvittelussa ympäri katsominen ja
paikan päällä kiertäminen – joka kerran tuo uutta siihen, minkä jo oli tulkinnut.”
(Varto 2001, 54–55)
Fiktiolla ja kuvittelulla ei fenomenologiassa tarkoiteta satuilua vaan kyse
on työkalusta, joka on välttämätön, kun alustavan kokemus aukkoisuudessaan
ja epäsäännöllisyydessään pyritään saamaan ymmärrettävään muotoon.
Alkuperäisen ymmärtämisen tulkinnassa ei siis aina voida päätyä sanalliseen
6 / Alkuperäinen ymmärtäminen kohdistuu maailmaan kokonaisena. Tämä maailma on kaikelle olevalle yhteinen.
Siis myös ihminen on osa tätä maailmaa. Merkitykset syntyvät siitä, että olemme samassa kokonaisuudessa
tarkastelemiemme olioiden ja ilmiöiden kanssa. Näin käsitettynä ymmärtäminen näyttää ihmisen maailmassa
johonkin kykenevänä ja olioiden mahdollisuudet tulla ymmärretyiksi jonain. (Varto 1995, 79.)
14