Lataa ilmaiseksi

tuviksi mielipiteiksi. Toisen kategorian muodostavat riitit. Ne hän määrittelee
määrätyiksi toimintamuodoiksi 56 . Näiden kategorioiden eron hän näkee
samanlaisena kuin ajatuksen ja teon välinen ero 57 . Syyn ja seurauksen suhde
näiden kahden kategorian välillä ei ole selkeä. Myytti joutuu sangen usein
muotoutumaan riitin mukaiseksi eikä pelkästään päinvastoin, kuten voisi
luulla. On myös olemassa uskomuksia, jotka ilmenevät vain riitteinä. Tästä
johtuen Durkheim pitääkin riittejä ja uskomuksia päällekkäisinä ilmiöinä.
(Durkheim 1980, 55, 111.)
Riitit eivät eroa muista inhimillisistä tavoista muuten, kuin kohteensa erityisluonteen
perusteella. Riitin kohde pitää luonnehtia, jotta voisimme luonnehtia
itse riittiä. Riitin määritteleminen ei siis ole mahdollista, ennen kuin
olemme määritelleet sen taustalla olevan uskomuksen. Riitit Durkheim jakaa
karkeasti kahteen pääryhmään: negatiiviseen ja positiiviseen kulttiin.
Kultilla hän tarkoittaa suurempaa järjestelmää, johon kuuluu riittien lisäksi
juhlia ja seremonioita. Kulttien todellisina kohteina eivät ole toteemieläimet
tai -kasvit vaan niissä muodon saava persoonaton voima, mana. Esimerkiksi
jumalien kaltaiset kulttisankarit ovat vain personoituja riittejä. Syy niiden
olemassaoloon on, että ne ovat rituaalien selityksiä. Ne myös vartioivat, että
rituaalit suoritetaan oikein. Onkin olemassa riittejä, jotka ohittavat jumaluudet.
Niissä mana sisältyy liikkeisiin tai sanoihin. Riiteillä voidaan hallita
uskonnollisten voimien lisäksi myös magiaan liittyviä voimia. Niitä Durkheim
kutsuu vahingolliseksi manaksi. Tällaisia riittejä käyttävät usein noidat,
ja niillä pyritään kohteena olevan henkilön vahingoittamiseen tai tuhoamiseen.
(Durkheim 1980, 32, 55, 78, 184–187.)
Riiteissä ei Durkheimin mukaan loppujen lopuksi kuitenkaan ole kysymys
pyrkimyksestä ohjata ja asettaa rajoja intuitionvastaisille agenteille. Riittien
tärkein tehtävä on tavoittaa ja suunnata yksilöiden tajunta. (Durkheim 1980,
371.) Yksilöt taas muodostavat yhteisön, joten rituaaleihin voitaneen ajatella
piiloutuvan jonkinlaisen vallankäytön.
Vaikka Durkheim käsitteleekin totemismia pääosin julkisena instituutiona,
ei hän silti unohda yksilöä. Durkheimin mukaan eräissä australialaisissa
heimoissa ja suurimmassa osassa Pohjois-Amerikan heimoista on kaikilla
yksilöillä henkilökohtainen suhde johonkin määrättyyn kohteeseen, usein
56 / Walter Benjamin (1989, 105–106) tarkastelee riittiä juutalaisuuden näkökulmasta. Hän näkee kollektiivisen
muistin Jehovan syvimpänä olemuksena ja riitin pyhimpänä tarkoituksena syntien pois pyyhkimisen tästä
muistista. Durkheim sitä vastoin asetaa riitin tehtäväksi yksilöiden tajunnan suuntaamisen. Sitä siis voi käyttää
hyvin erilaisten pyrkimysten saavuttamiseen, mutta se on muodoltaan tarkasti määrätty.
57 / Durkheimin tapa jakaa uskonnolliset ilmiöt muistuttaa hyvin läheisesti edellä ehdottamaani rituaalisen
käyttäytymisen jakoa rituaaliseen ajatteluun (Durkheimilla uskomukset) ja rituaaliseen toimintaan eli rituaaliin
(Durkheimilla riitit). Suurin ero näiden kahden jakotavan välillä on siinä, että Durkheim oivalsi uskomusten ja
riittien päällekkäisyyden mahdollisuuden.
74