Lataa ilmaiseksi

tettyä, kovaa ja kuollutta, eikä siihen kuulu minkäänlainen muutos. Puhtauden
tavoittelu johtaa aina paradoksiin, koska silloin yritämme pakottaa kokemuksemme
loogisiin ja ristiriidattomiin kategorioihin. Puhtauden vaatima
ankaruus johtaa tekopyhyyteen ja ristiriitaan.
Työmuistiinpanojeni läpikäynnissä kerronkin, että puhdas maalauspohja
on pelottava, koska näyttäytyy minulle ikään kuin peilinä enkä tiedä kenen
kuva siihen maalatessa ilmestyy. Normaalistihan peiliin ilmestyy kuva
itsestä, joskus itsen lisäksi muistakin henkilöistä. Peilikuvani ei kuitenkaan
ole edes visuaalinen kopio minusta vaan oikea ja vasen vaihtavat siinä paikkaa.
Se on siis paremminkin ympäri käännetty kaksoisolento kuin toisinto.
Itseäni en siis voi koskaan kohdata. Peilikuvaa katsottaessa kuva katsoo aina
takaisin. Kuvansa nähdessään tulee tavallaan käänteisen itsensä näkemäksi.
Reunahuomautus työpäiväkirjasta 14.1.2003: ”– minä näen – minut näkee -
näen minut - missä olen, kuka olen, yksi, kumpikin, kaikki?”
Mikä kaksoisolennossa on pelottavaa ja miksi? René Girard (2004, 214, 220,
225) näkee kaksoisolennon ihmisen omien aggressioiden siirtämisenä itsensä
ulkopuolelle. Subjektin näkökulmasta hirviömäisyys nousee samanaikaisesti
esiin sekä ulkopuolella että itsessä. Tämä ilmestys vaikuttaa subjektista
niin oudolta, että se on projisoitava ulkopuolelle, ihmisen maailmalle vieraaseen.
Girardin mukaan ulkopuolelle projisoitua väkivaltaisuutta voidaan
kutsua joko mielikuvitusolennoksi tai jumalaksi, kysymys on joka tapauksessa
pelottavaksi koetusta kaksoisolennosta. Kaksoisolento on aina hirviö
ja Girard kutsuukin sitä hirviö-kaksoisolennoksi 223 .
Piirretty initiaatio
4.1.2
Työmuistiinpanoissani kerron, etten kokenut piirtämistä vielä väitöstyötä
aloittaessani yhtälailla taiteen tekemiseksi kuin maalausten tekoa, vaan käy-
223 / Ihmisen halussa on kolme osapuolta: subjekti, objekti ja kilpailija. Kilpailija haluaa samaa objektia
kuin subjektikin. Tätä kilpailijaa Girard nimittää veljeksi. (Girard, R. 2004, 196.) Subjektin ja ”veljen” kilpailussa
kaikki on identtistä mutta lakkaamatta paikkaa vaihtavaa. Kun subjekti on voitolla, on ”veli” häviöllä, ja päinvastoin.
Kriisin kiihtyessä vastapuolia näennäisesti erottava ero heiluu puolelta toiselle yhä nopeammin, kunnes
osapuolet lakkaavat olemasta erillisiä. Tätä eron heilahtelua Girard kutsuu ”dionyysiseksi” huimaukseksi. Sen
aikana erilliset elementit kasautuvat päällekkäin muodostaen vähitellen kokonaiskuvan. Ympäröivä todellisuus
tuottaa hallusinatorisen olion, joka on normaalisti toisistaan erottuvien olentojen muodoton, hirviömäinen sekoitus.
Kun vastapuolien ero on kokonaan häipynyt, näyttäytyvät he kaksoisolentoina, joiden keskinäinen vaihdettavuus
takaa uhrikorvaavuuden. Hirviö-kaksoisolento on siis ilmaantunut sinne, missä aikaisemmin olivat
kaksi kilpailijaa, subjekti ja ”veli”. Hirviö-kaksoisolennossa heidän erojaan ei pyyhitä pois vaan ne sekoitetaan ja
sotketaan. Siksi se ei kuulu puhtaasti eron eikä samuuden alueeseen vaan on niiden välissä. Kun hirviö-kaksoisolento
tästä johtuen on ymmärrettävissä myös koko yhteisön kaksoisolennoksi (siihen voi sekoittua useampia
subjekteja), on se yhteisön yksimielisen väkivallan kohde, siis uhri. Tästä johtuen uhri ja uhraaja ovat identtiset
myös, kun kyse on yhteisöstä. Girard näkee tämän identtisyyden olevan totuus. Hänen mukaansa ajatuksessa
hirviö-kaksoisolennosta on uhririitin alkuperä. (Girard, R. 2004, 211–215, 217, 219–220).
175