Lataa ilmaiseksi

huolimatta kokonaisuudessa passiivisesti mukana. Päinvastoin kuin tragediassa,
voi teoksissani tarina alkaa, loppua ja polveilla täysin sattumanvaraisesti.
Katsojan näkökulmasta hänen luomansa kertomukset tuskin kuitenkaan
ovat täysin järjettömiä, vaan hän pyrkii niitä luodessaan rakentamaan
niihin alun keskikohdan ja lopun. Aktiivisella toiminnallaan katsoja siis luo
kuvaelementeistä jokseenkin selkeitä kertomuksia.
Teosteni kuvaelementit vastaavat Campbellin airuita myös ulkonäöltään,
sillä ne kuuluvat esteettisen ruman alueelle. Samoin on myös teosteni laita.
Huolimatta koristeellisuudestaan ja ylitse pursuavasta runsaudestaan ne sisältävät
lähes aina jotakin asiaan kuulumatonta. Joko niissä on jotain ylimääräistä
tai jokin puute, usein molemmat. Niiden tarkoitus on aiheuttaa katsojassa
ristiriita. Parhaassa tapauksessa ristiriita ”nyrjäyttää” hänet hieman
aikaisemman maailmankuvansa viereen, jolloin hän näkee sen uudesta näkökulmasta.
Myös Douglas (2005a, 87) ajattelee maailmankuvassamme liian
ristiriitaisina ilmenevien elementtien pakottavan meidät maailmankuvamme
uudelleenjärjestämiseen.
Aristoteles (2009, 169) oli sitä mieltä, että tragedian rakenteen pitäisi jäljitellä
pelkoa herättäviä ja säälittäviä asioita. Jotta tämä onnistuisi, pitäisi asioiden
tapahtua yllättäen ja vastoin odotuksia 273 . Durkheimin (1980, 361–362)
mukaan pelkoa ja kauhua voidaan aiheuttaa lisäksi pyhien esineiden profaanisoinnilla.
Uskon pyhien esineiden, olioiden ja ilmiöiden symbolisenkin
profaanisoinnin tähän riittävän. Tosin kulttuurissamme vallitsevasta vapaudesta
johtuen käsitys pyhästä ja loukkaamattomasta vaihtelee yksilöittäin.
Tragedian juoneen kuuluu lisäksi olennaisena osana kärsiminen. Kärsimisen
täytyy Aristoteleen (2009, 164, 170) mukaan olla tuskallista ja vahingoittavaa,
kuten haavoittuminen, kuoleminen ja tuskatilat. Kärsimystä aiheuttavia
asioita ei saa piilottaa, vaan ne on näytettävä katsojalle. Empatiakykyisessä
katsojassa ne herättävät pelkoa ja sääliä. Näiden tunteiden aiheuttamisella
tragedia saa aikaan niiden puhdistumisen. Aristoteleen ajatus juontaa
ilmeisesti vanhemmasta, negatiiviseen kulttiin liittyvästä rituaalisesta ajattelusta.
Siinä kärsimyksen ja surun uskotaan vapauttavan kärsijänsä profaanin
kahleista ja antavan tälle poikkeuksellisia kykyjä (Durkheim 1980, 281–282).
Teosteni kuvaelementtien tarkoitus on herättää tunteita pelosta ja inhosta
vihaan ja sääliin. Mieluiten niin, että kaikkia näitä tunteita voisi peilata samaan
aikaan yksittäisestä hahmosta, jolloin kokemus muodostuu hyvin ristiriitaiseksi.
Näyttelyitä valvoessani olen kuitenkin havainnut että hahmoni
aiheuttavat katsojissa useimmiten naurun purkauksia. Näin tapahtuu sii-
273 / Yllättävyys ja odotuksien vastaisuus ovat oleellisia tekijöitä myös surrealistisissa teoksissa. ”Hämmennyksen
estetiikka” syntyy käytössämme olevien maailmaa jäsentävien mallien ja tekemämme havainnon
yhteensopimattomuudesta. (Kaitaro 2001, 136.)
214