09.09.2014 Views

Lataa ilmaiseksi

Lataa ilmaiseksi

Lataa ilmaiseksi

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

erityispiirre, jonka ansiosta kokemus voidaan saavuttaa uudelleen ehkä jopa

aidompana kuin Perttulan edustamassa tutkimusmuodossa. Perttula (2006,

140–141) kehottaa luomaan tutkimustilanteen sellaiseksi, että kuvattavien kokemusten

pääasialliset aiheet olisivat tutkimustilanteen ulkopuolelta. Tässäkin

katson onnistuneeni, sillä lopullinen tutkimuskysymys ei ollut minulle

vielä tutkimusaineistoa kerätessäni selvillä. Näin rituaalinen käyttäytyminen

sulkeistui ikään kuin automaattisesti tutkimusaineiston keräämisen ajaksi.

Kun sitten lähestyin tutkimusaineistoani etsimällä siitä rituaalista käyttäytymistä,

onnistui aineisto yllättämään minut tavan takaa.

On myös tehtävä ero fenomenologisen kokemuksen tutkimuksen ja tutkimuskohteen

fenomenologisen kuvauksen välillä. Pyrkimyksenäni oli tehdä

tutkimus, johon liittyy taiteellinen osa eli kaksi taidenäyttelyä. Näyttelyt

teoksineen ja niiden luomisen fenomenologinen kuvaus muodostivat tärkeän

osan tutkimusmateriaalistani. Analysoin ja tulkitsin tutkimusaineiston tieteiden

välisenä tutkimuksena, jossa käytin eri tieteen- ja taiteenalojen tietoa

ongelman ratkaisemiseksi (ks. Dunin-Woyseth 2012, 65). Luonnehtisinkin sitä

fenomenologisen tutkimuksen sijaan taiteelliseksi tutkimiseksi.

5.3

Tutkimuksen merkitys

Taiteellinen tutkiminen on uusi, vasta kehittymässä oleva tiedonhankintamenetelmä,

eivätkä sen käytännöt siksi ole vielä täysin vakiintuneet. Käsitän

taiteen avulla tutkimisen olevan tutkimusta, jossa luovaa toiminta käytetään

yhtenä keinona tiedon saamiseksi ja sen raportoimiseksi. Taide voi olla

myös taiteellisen tutkimisen kohde, mutta ei pelkästään sitä, sillä tällöin on

vaarana, että pohdinta luisuukin taidehistoriaan, taidefilosofiaan tai muihin

taideteorioihin. Taiteellisessa tutkimisessa olennaista on juuri luova toiminta,

ei teos tutkimuskohteena. Mielenkiintoisena pidän mahdollisuutta lisätä

taiteellisen tutkimisen keinoin näkökulmia ilmiöihin, joiden ajatellaan kuuluvan

joko osittain tai kokonaan taiteen ulkopuolelle. Tällöin yhtä tai useampaa

luovan toiminnan muotoa käytettäisiin tutkimusmenetelmänä, mutta

uutta tietoa saataisiin muilta elämänalueilta.

Taiteellinen tutkiminen ja tutkimuksen raportointi pelkästään kuvataiteen

keinoin tuntuu käytännössä mahdottomalta. Jotta puhtaasti taiteellinen tutkiminen

olisi mahdollista, tutkijan täytyisi hallita monia eri taiteenaloja 277 , mikä

vaatisi jokaisen taiteenalan pitkäaikaista opiskelua. Siksi pidän toimivana

ratkaisuna eri tutkimusalojen tiedon käyttämistä omien taiteellisten mene-

277 / Taiteenaloilla tarkoitan tässä suurimpia taiteeseen kuuluvia kokonaisuuksia kuten kuvataidetta, teatteritaidetta

ja musiikkia.

220

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!