Lataa ilmaiseksi

taan esittäviä kuvia. Koska en työskentelyn tässä vaiheessa koe maalaavani itse
vaan nostavani jo valmiin kuvan maalauspintaan nähtäväksi, voidaan kuvantekoon
eläytymistä verrata lievään hurmioon 248 . Hurmioitumisen myötä
alkavat eriasteiset kokemukset tulevaan teokseen sulautumisesta.
Harmaamaalausvaiheessa ovat sommittelun tärkeimmät muodot jo kiinnittyneet
kuvapintaan lähes patsasmaisen muuttumattomiksi, eikä tarinaa
enää tarvita niiden kuvitteluun. Maalaus muistuttaa nyt jossain määrin reliefiä
ja siitä löytää ristiriidan, jonka ruma sisältö ja sen kaunis ilmeneminen
aiheuttavat. Lisäksi se saattaa sisältää huvittavia yllätyksiä, mistä kertoo
12.4.2004 työpäiväkirjaan tehty muistinpano:
Tänään olen maalannut valkealla temp.[eralla] valokohdat esiin – maalaus
näyttää nyt vihertävänharmaalle reliefille, se on mielestäni erittäin kaunis –
ristiriita tapahtumien, kuvattujen olioiden ja kokonaisuuden välillä on hämmästyttävä.
Rumasta, luotaantyöntävästä ja moraalittomasta syntyy kaunis,
koristeellinen, lähes ornamenttimainen. […] Toisin paikoin olin huvittunut,
kuten huomatessani Freudin hämmästyneen ilmeen hänen kääntyessään katsomaan,
kuka kusee hänen muistiinpanoilleen.
Työmuistiinpanossa näyttäytyy sama dionyysinen nauru, josta puhun myös
30.6.2004 tehdyissä työmuistiinpanoissani:
Kaikki rumat ja moraalittomat tapahtumat alkavat näyttää jokseenkin kauniilta
– koristekuviolta, jonka kauneuden taa kätkeytyy ruma? Moraaliton, vai
moraali? Apollonisen takaa vilahtaa dionyysinen? Kokemus luomisessa on kokemusta
siitä, miten tekijän sisällä ”myllertävä” dionyysinen, saadessaan muodon,
vaikka kuinkakin kaoottisen, muuttuu apolloniseksi ja samalla helpottaa
tekijänsä ”tuskaa”.
Tässä vaiheessa tarina muuttuu vapaammaksi ja alkaa kerrata muistikuvia. Samalla
se myytin tavoin poistaa niiden todellisen sisällön täyttäen sen omalla,
harhaisella kertomuksellaan. Kun tietoisuuskin samalla ikään kuin jakaantuu
kahtia, maalaavaksi minäksi ja tarinassa ajelehtivaksi ”narsisti-minäksi”,
voidaan nämä kaksi minää rituaalisesti ajatella kuvaa maalaavana luojajumalana
249 ja minää pönkittävänä paholaisena. Vaikka tarina ei tässä vaiheessa
enää johda toimintaa, se palaa maalattavaan kertomukseen aina, kun sitä
maalauksen eteenpäin viemiseksi tarvitaan. Tekeminen siis johtaa tässä vaiheessa
tarinaa. Tekemisen ja tarinan suhde muistuttaa myytin ja riitin suhdetta.
Myytin ja riitin välinen syy ja seuraussuhde ei ole selvä. Vaikka myytti
usein muuttaa riittiä, muotoutuu myös myytti usein riitin mukaan. Durkheim
pitääkin niitä päällekkäisinä ilmiöinä. (Durkheim 1980, 111.)
190