urn_nbn_fi_uef-20110091

100”tuoksahtanut” muta. N73:lle tuli nimestä mieleen seuraavaa:– – siellä on varmaa¡kin ollut tämmösiä, tämmöstä jotai, o¡¡elmaa siellä,että se on haiseva. Esimerkiks joku, jos se o¡ kovir rehevöitynyj ja sinnetulee vaikka semmosta happikatoo talvella ja sit kesällä keväällä sielläom paljok kuolleita kaloja et ne oikei haisee ne rannat niistä kaloista – –.Hajun arveltiin johtuvan myös järven umpinaisuudesta tai liittyvän suohon. EsimerkiksiN43 oli sitä mieltä, että järvi ei haise, mutta hän arveli, että se on aikoinaan ollut hyvinsuljettu järvi, joka puhdistui ojan kaivamisen jälkeen. Myös N69:lle tuli nimestämieleen pikkuinen sisäjärvi, jossa vesi ei ole vaihtunut ja joka on voinut siksi haistakesähelteellä. M43 oli kuullut, että järvi on todella ollut jollain tavalla haiseva. Hänarveli, että järven lähellä on ollut suo, joka antaa järvellekin hajua. M54 arveli niinikään, että järveen on voinut tulla haisevaa suovettä. Hän mietti lisäksi sitä, ettei hajunvälttämättä tarvitse johtua myrkyllisyydestä; haju vain on voinut olla epämiellyttävä jaerilainen, muista hajuista poikkeava tuoksu. Hän tuli kuitenkin siihen tulokseen, ettäHaiseva-nimi on nimenomaan negatiivinen, koska verbillä haista on negatiivinenmerkitys.7.1.6. Kaikin puolin hyvä HyväjärviHyväjärvi on järvi Leppävirran Takkulassa, joka sijaitsee Varkauden ja Leppävirrankirkonkylän välillä. Nimen eräs kirjoitusasu 1620-luvulta on Hyfuä iärfuen randa (JHMfol. 32v). Järven nimestä tulee helposti mieleen adjektiivi hyvä. Nissilä (1939: 187) onVuoksen paikannimistön tutkimuksensa yhteydessä todennut, että adjektiiveilla onalkeellisessa nimistössä ilmaistu se arvo, joka vesialueella on ollut siihen aikaan, kunkalastus on ollut ihmisten tärkein elinkeino. Nimestäjän nimilippuun kirjaamien tietojenmukaan järvestä on nostettu malmia (Kari 1979, NA). Kuka tietää, vaikka runsasmalminsaanti on tehnyt järvestä nimenantajien mielessä hyvän. Järvimalmia on hyödynnettyraudanvalmistuksessa tuhatkunta vuotta, ja tätä raudanvalmistustapaa harjoitettiinItä-Suomessa vielä 1800-luvun jälkipuoliskolla (Härö 1997–2005, luettu 5.9.2010; ks.myös Soikkanen 1963: 73).Kiviniemen mukaan paikkojen pysyviin ominaisuuksiin viittaavat adjektiivitovat useimmiten yksitulkintaisia. Adjektiiveja kuitenkin käytetään viittaamaan paikkojaleimaaviin ominaisuuksiin ahtaammin kuin kielessä tavallisesti. Varsinkin antonyymiavastakohtaisuutta ilmaistaan paikannimissä toisin kuin kielenkäytössä yleensä: esi-