urn_nbn_fi_uef-20110091

6ovatko jotkin sukukielten samantapaiset sanat tutkittavan sanan etymologisia vastineita.Ennen kuin sanat voidaan varmuudella yhdistää etymologisesti toisiinsa, on etymologinenyhteys sanojen välillä varmistettava myös merkityksen osalta. Levikkiä tutkimallavoidaan tehdä päätelmiä sanan iästä, kuten siitä, kuuluuko sana kielikunnanvanhaan yhteiseen sanastoon vai onko se nuorempi laina. (Häkkinen 1990: 24–25.)Nimistön puolella etymologinen tutkimus on perinteisintä nimistöntutkimusta.Tutkimuksen lähtökohtana on ajatus, että vanhat, spontaanisti kansan parissa syntyneetperinnäiset paikannimet ovat alkuaan olleet ymmärrettäviä kielellisiä ilmauksia japaikkaa jollain tapaa kuvaavia. Siten nimistön etymologisen tutkimuksen kohteena onse, mikä on nimien alkuperäinen, nimen syntyhetkenä olemassa ollut merkityssisältö.Myös nimistön etymologisessa tutkimuksessa nimen ikä pyritään selvittämään niintarkasti kuin mahdollista. (Ainiala ym. 2008: 61, 88, 114.)Nimien etymologiaa on selvitetty Suomessa runsaasti. Jo ensimmäinen suomalainennimistöntutkimuksen väitöskirja, A. V. Forsmanin tutkimus pakanuudenaikaisestanimistöstä (1891) edusti etymologista tutkimusta, kuten myös ensimmäinen laajasuomalainen paikannimitutkimus, Viljo Nissilän väitöskirja Vuoksen paikannimistö(1939). Yksittäisten nimien etymologioinnin lisäksi Nissilän tavoitteena oli etymologisentutkimuksen tulosten luokittelu, ja hän kokosikin aineistonsa nimistä nimeämisperusteidenluokittelumallin (ks. tarkemmin luku 2.2). (Ainiala – Pitkänen 2002a: 86,93; Ainiala ym. 2008: 61–62.)Nissilän tutkimuksella oli suuri vaikutus suomalaiseen nimistöntutkimukseen.Hänestä lähtien on jatkunut se perinne, että tutkijat ovat itse keränneet oman tutkimusaineistonsakentältä. Tästä on ollut suuri etu tutkimukselle: tutkijat ovat itse päässeettutustumaan nimiin ja niiden käyttöön sekä nimettyihin paikkoihin ja siihen kulttuuriin,jonka piirissä nimet ovat muodostuneet ja eläneet. Luultavasti tästä syystä suomalainenetymologinen nimistöntutkimus ei ole jäänyt pelkästään nimiin sisältyvien sanojenselittämiseksi, vaan nimien tulkinnassa on osattu huomioida itse nimen lisäksi myösnimetty paikka. (Ainiala – Pitkänen 2002b: 232.)Nissilän tutkimus on paitsi etymologinen työ myös aluemonografia. Nissilänperintönä suomalaiselle nimistöntutkimukselle voidaan pitää sitä, että aluemonografiastatuli tutkimuksen perusmuoto: monet laajat paikannimitutkimuksemme ovataluemonografioita, joissa on käsitelty joko alueen koko paikannimistöä tai alueentietynlajisten paikkojen nimiä ja joissa nimiaineiston peruskäsittely on etymologinen.Suurin osa aluemonografioista on opiskelijoiden pro gradu -tutkielmia, joissa käsitelläänuseimmiten yhden kylän koko paikannimistöä. Laajemmissa aluemonografeissa,kuten väitöskirjoissa, tutkimusnäkökulma on usein historiallinen. Etymologinen ote