urn_nbn_fi_uef-20110091

1. TUTKIMUKSEN TAUSTAA JA TAVOITTEETNimistöntutkimus eli onomastiikka on osa kielentutkimusta. Onomastiikan tutkimuskohteenaon yksi kielen kategorioista, nimistö, ja sen ensisijaisena tavoitteena onselvittää nimenmuodostusta ja nimien käyttämistä osana kielenkäyttöä sekä tuottaa uuttatietoa kielestä ja varsinkin nimistöstä. Kielitieteellisesti suuntautunut nimistöntutkimussyntyi vähitellen kansallisten tieteiden pohjalta. Nimistön tutkiminen oli ollut varsinmielivaltaista, kunnes 1800-luvulla paikannimistö havaittiin hyväksi kielihistoriallisentutkimuksen materiaaliksi saksankielisessä Keski-Euroopassa. (Kiviniemi 1979: 4728;1980a: 327; Ainiala – Pitkänen 2002b: 231; Mallat 2007: 23; Ainiala ym. 2008: 61.)Onomastiikka on perinteisesti keskittynyt paikannimien eli toponyymien jahenkilönnimien eli antroponyymien tutkimiseen. Paikannimen voidaan katsoa syntyvänsilloin, kun tietystä paikasta puhuttaessa aletaan käyttää säännöllisesti tiettyänimitystä vähintään kahden henkilön kesken. Paikannimet eivät ole syntyneet tyhjästä,vaan paikan ja sen nimen välillä on tai on ollut jonkinlainen syy-yhteys ja nimellä tiettymerkitys 1 . Koska nimet ovat oletettavasti kauttaaltaan syntyneet pienissä yhteisöissä,voi olettaa, että ne kuvastavat aikansa yhteiskunnallisia ja kulttuurisia oloja pientenyhteisöjen näkökulmasta. (Nissilä 1962: 39; Benson 1976: 45; Falck-Kjällquist 1976:28; Kiviniemi 1976: 56; Ainiala ym. 2008: 23.)Paikannimien, kuten kaikkien muidenkin proprien, tärkeimpänä tehtävänäpidetään yksilöintiä. Tämä onkin proprien suurin ero appellatiiveihin, joiden tehtävänäon luokitella. Proprien lailla paikannimet ovat monorefentiaalisia eli yksiviitteisiä. Neyksilöivät tarkoitteensa, referenttinsä, eli itse paikan erottamalla sen kaikista muistasamanlajisista paikoista. Tarvitsemme paikannimiä, jotta voisimme helposti ja ilmansekaannusta puhua tietyistä paikoista. Käytännöllisen funktion lisäksi paikannimillä onmyös kulttuurinen tehtävä: ne säilyttävät ja siirtävät perinnettä ja uskomuksia jakertovat siitä, millaisia tehtäviä ja merkityksiä paikoilla on ollut niitä nimenneilleihmisille. (Kiviniemi 1979: 4728; 1999: 9; Ainiala 1997: 15–16; Vahtola 1999: 4;Ainiala ym. 2008: 18.)Suomessa ensimmäisen ehdotuksen paikannimistön talteenkeräämisestä teki O.1 Kiviniemen (1971: 35) mielestä on johdonmukaisempaa puhua nimen merkityksen sijasta nimensisällöstä silloin, kun tarkoitetaan nimen perustana olevan appellatiivisen ilmauksen suhdettapaikkaan eli sitä, miten ilmaus on nimenantohetkellä motivoitu. Myöhemmin (1991: 116) hänkäyttää samasta asiasta puhuessaan nimitystä yksilöivä merkitys, jota Ainiala (1997: 17–18)pitää suositeltavampana ja kuvaavampana kuin nimitystä etymologinen merkitys, jota myös onkäytetty nimen alkuperäisestä merkityssisällöstä puhuttaessa.