urn_nbn_fi_uef-20110091

14Nissilän luokittelumallin heikkouksiin puuttui ensimmäisenä Zilliacus tutkimuksessaanHoutskarin saaristopitäjän paikannimistöstä (1966). Tutkimus sisältää syntaktissemanttiseenrakenneanalyysiin perustuvan paikannimistön kuvausmallin, jonkakiinnostavin osa on Kiviniemen mukaan nimeämisperusteiden eli (Zilliacuksen termein)erityispiirrettä ilmaisevien nimenosien tarkempi semanttinen luokittelu. Nissilänluokittelun lähtökohtana on näkemys, että paikannimet ovat kuvailevia ja kertovatpaikan tyypillisimmän ominaisuuden, mutta Zilliacus on sitä mieltä, että nimet ovatennen kaikkea yksilöiviä eivätkä välttämättä lainkaan ilmaise paikalle tyypillisintäominaisuutta. (Nissilä 1962: 40; Zilliacus 1966: 39–45, 78–80; Kiviniemi 1987: 9.)Pitkänen (1999: 8) selittää asian ymmärrettävästi (ks. myös Kiviniemi 1977: 193, 208;1978: 79–82; 1980a: 335–336; 1990: 132, 140–141, 208):Paikkaa ei ole aina kuitenkaan voitu nimetä sen luonteenomaisimmanominaisuuden mukaan, koska nimi ei olisi silloin yksilöinyt paikkaa.Vaikka kaikki järven lahdet olisivat olleet savipohjaisia, vain yksiniistä on voinut saada nimen Savilahti. Vaikka muikkuja on pyydettylähes kaikista järvistämme, meillä ei juuri ole Muikkujärvi-nimisiäjärviä. Muikunpyynti on selvästi ollut liian tavallista sopiakseennimeämisperusteeksi.Zilliacus korostaa, että nimiä analysoitaessa pitäisi aina yrittää selvittää nimenantajannäkökulma. Nimenantajat tuskin ovat nimiä antaessaan tarkoittaneet kuvata kulttuuriatai luontoa tai puhua karjanhoidosta tai kalastuksesta – tällaiset jaottelut edustavattieteilijän ajatusmaailmaa, eivätkä siihen sisältyvät kategoriat merkitse mitään nimenannonkannalta. Karjanhoito ja kalastus voivat toki olla syynä joidenkin paikkojennimeämiseen, mutta käsitteinä ne eivät edusta paikkojen yksilöinnin perusteita. Paikkojanimetessään nimenantajat ovat puhuneet esimerkiksi joko paikan sijainnista taiomistajasta tai paikan käytöstä ja erikoisominaisuuksista. Nämä kaikki ovat sellaisiayksilöinnin ideoita, joihin nimeämisen on yleensä katsottu perustuvan. (Zilliacus 1966:48; 1972: 364; Kiviniemi 1987: 22, 26.) 4Syntaktis-semanttiseen luokittelumalliin pohjaava uusi nimistön tutkimussuuntasai vahvan alun 1960–1970-luvulla. Voidaan katsoa, että tuolloin syntyi uusionomastinen koulukunta. Tällöin nimistöntutkimuksen nähtiin olevan ennen kaikkealingvististä tutkimusta. Zilliacuksen syntaktis-semanttista luokittelumallia on kehittänytSuomessa eteenpäin ennen kaikkea Kiviniemi, jonka teos Paikannimien rakennetyypeistä(1975) viimeistään iskosti mallin suomalaiseen nimistöntutkimukseen. (Koski4 Sjöblomin (2006: 60) mielestä nimenantajan näkökulman esiintuominen on tärkeää, mutta hänpitää kuitenkin sen yksipuolista korostamista ongelmallisena siitä syystä, että nimenantajienmotiivien tutkimus on aina spekulatiivista, ellei asiaa voi tarkistaa nimenantajalta itseltään.