uudistuvat oppimisympäristöt - - Mikkelin ammattikorkeakoulu

Tässä olemme jättäneet pois muuttujan ’huone’ nimen. Nyt valoisuus on oma
muuttujansa, jonka arvoalue on annettava, luonnollinen valinta voisi olla yk-
sikköväli [0,1], missä 0 tarkoittaa ’ei yhtään valoisa’ ja 1 tarkoittaa ’täysin va-
loisa’. Näin ilmaukset ’pimeä’, ’sopiva’ ja ’kirkas’ voidaan tulkita sumeiksi
joukoiksi ’valoisuus’ muuttujan arvoalueella. Koska r on tyhjä, niin kullekin
annetulle huoneelle x voimme laskea yllä olevan sääntökannan avulla pää-
telmän sumeana joukkona ’päätös’ esimerkiksi Mamdanin menetelmän (kts.
Fullér 2000) avulla: Olkoon huoneen x ikkunoiden lukumäärä y = Ik-
kunoidenlkm(x). Voimme nyt muodostaa huoneelle x sumean joukon ’päätös’
muuttujan z ∈ [0, 1] (valoisuus) arvoalueella:
päätös(z) = max{min{pieni(y), pimeä(z)}, min{noin2(y), sopiva(z)},
min{suuri(y), kirkas(z)}}.
Päätöksentekijä voi haluta päätelmäksi vain yhden tulostemuuttujan arvon
sumean joukon sijaan. Tällöin sumea joukko ’päätös’ voidaan täsmällistää
esimerkiksi laskemalla joukolle painopiste käyttämällä jäsenyysasteita pää-
tös(z) painoina. Lisäksi, monessa sovelluksessa sääntökannan tuottamaa pää-
telmää käytetään jonkin toisen sääntökannan syötteenä. Sääntökannat muo-
dostavat siis laskennallisen verkoston, joka voitaneen tulkita lopulta suunnit-
telukielen muuntamiseksi laskennalliseen muotoon.
Yleisemmin, erilaisten muuttujien välisiä suhteita voidaan kuvata verkkona
eli graafina, missä erilaisia yhteyksiä voidaan mallintaa käyttäen hyväksi
moniarvoista logiikkaa (kts. Hájek 1998).
123