uudistuvat oppimisympäristöt - - Mikkelin ammattikorkeakoulu

138
Täällä lukemattomat sukupolvet ovat luoneet ja rakentaneet rinnakkain
ja päällekkäin kukin piittaamattomana, usein jopa täysin
tietämättömänä siitä, mikä oli ennen heitä, kiinnostuneena pelkästään
päivänsä tarpeista ja noudattaen aikansa makumieltymyksiä
tai oikkuja. Puhdas sattuma määräsi, mikä kokonaismuoto
varhaisemmasta ja uudemmasta, luhistuvasta ja säilyneestä tai
yhteensopivasta ja riitasointuisesta oli syntyvä. Ja kun tästä kaikesta
kuitenkin on syntynyt käsittämättömän yhtenäinen kokonaisuus,
ikään kuin jokin tietoinen tahto olisi koonnut elementit
yhteen kauneuden tähden, niin osien sattumanvaraisuuden ja
kokonaisuuden esteettisen mielekkyyden välinen ammottavan
jyrkkä mutta sovitettu kuilu kaiketi vain lisää tämän kokonaisuuden
viehätysvoimaa – lohdullinen osoitus siitä, että maailman
elementtien kaikkinainen mielettömyys ja disharmonia ei estä
niitä yhdistymästä muodoltaan kauniiksi kokonaisuudeksi
(Simmel 2005, 142 - 143).
Teollisuusyhteiskunta sai meidät hetkeksi unohtamaan moninaisuuden ar-
von. Nyt olemme ehkä löytämässä sen uudelleen. Taloudellisesta näkökul-
masta on kyse innovoinnin demokratisoitumisesta. Uuden tieto- ja viestintä-
tekniikan avulla käyttäjät (yksilöt ja yritykset) voivat kehittää omia tuottei-
taan ja palveluitaan, jakaa niitä muiden kanssa sekä muodostaa innovointiyh-
teisöjä (von Hippel 2005).
Kertomus Aglaurasta kuvaa jännitettä rationaalisuuden (suunnitelmien, visi-
oiden ja brandien) sekä jatkuvasti evolutiivisesti kehittyvän todellisuuden
välillä:
Tiettyinä tunteina tietyillä kadunpätkillä näet edessäsi avautuvan
häivän jostakin vuorenvarmasta, harvinaisesta, ehkä suurenmoisesta,
haluaisit sanoa mitä se on, mutta kaikki mitä on sanottu
Aglaurasta tähän asti, vangitsee sanat ja pakottaa sinut toistamaan
puhumisen asemasta. Siksi asukkaat uskovat asuvansa Aglaurassa
joka kasvaa vain Aglauran nimestä, eivätkä huomaa, että
Aglaura kasvaa maasta. Ja minäkin, joka haluaisin pitää molemmat
kaupungit erillään mielessäni, voin puhua vain toisesta
sillä toisen muisto on sanojen puutteessa haihtunut (Calvino
2006, 69 - 70).
Calvino näkee kirjallisuuden haasteeksi eri tiedonalojen ja koodien punomi-
sen moninaiseksi ja monisärmäiseksi maailmanäkemykseksi. Sama monialai-
suuden haaste voidaan asettaa myös oppimisympäristöille. Calvino päättää