Hengellinen Tarina Kahdesta Kaupungista
Kuninkaan, aateliston ja papiston oli pakko alistua katkeroituneen ja raivostuneen kansan julmuuksiin. Sen kostonhimo vain yltyi kuninkaan teloituksesta, ja niiden, jotka olivat tuominneet hänet kuolemaan, täytyi pian seurata häntä mestauslavalle. Päätettiin tappaa kaikki, joiden epäiltiin olevan vihamielisiä vallankumoukselle. Vankilat olivat täpö täynnä; yhteen aikaan niissä oli yli kaksisataa tuhatta vankia. Valtakunnan kaupungit olivat täynnä kauhunäytelmiä. Toinen vallankumouspuolue oli toista vastaan, ja Ranskasta tuli intohimojen raivon valtaan joutuneiden taistelevien joukkojen suuri taistelukenttä. “Pariisissa mellakka seurasi toista ja kaupungin asukkaat olivat jakaantuneet sotkuisiin puolueihin, joiden ainoana pyrkimyksenä näytti olleen toistensa hävittäminen.” Yleistä kurjuutta lisäsi vielä kansakunnan sekaantuminen pitkälliseen ja tuhoavaan sotaan Euroopan suurvaltojen, kanssa. “Maa oli vararikon partaalla, sotajoukot vaativat maksamatonta palkkaansa, Pariisin väestö kärsi puutetta, rosvot ryöstivät maakuntia ja sivistys oli melkein kokonaan hävinnyt kurittomuuteen ja sekasortoon.”
Kuninkaan, aateliston ja papiston oli pakko alistua katkeroituneen ja raivostuneen kansan julmuuksiin. Sen kostonhimo vain yltyi kuninkaan teloituksesta, ja niiden, jotka olivat tuominneet hänet kuolemaan, täytyi pian seurata häntä mestauslavalle. Päätettiin tappaa kaikki, joiden epäiltiin olevan vihamielisiä vallankumoukselle. Vankilat olivat täpö täynnä; yhteen aikaan niissä oli yli kaksisataa tuhatta vankia. Valtakunnan kaupungit olivat täynnä kauhunäytelmiä. Toinen vallankumouspuolue oli toista vastaan, ja Ranskasta tuli intohimojen raivon valtaan joutuneiden taistelevien joukkojen suuri taistelukenttä. “Pariisissa mellakka seurasi toista ja kaupungin asukkaat olivat jakaantuneet sotkuisiin puolueihin, joiden ainoana pyrkimyksenä näytti olleen toistensa hävittäminen.” Yleistä kurjuutta lisäsi vielä kansakunnan sekaantuminen pitkälliseen ja tuhoavaan sotaan Euroopan suurvaltojen, kanssa. “Maa oli vararikon partaalla, sotajoukot vaativat maksamatonta palkkaansa, Pariisin väestö kärsi puutetta, rosvot ryöstivät maakuntia ja sivistys oli melkein kokonaan hävinnyt kurittomuuteen ja sekasortoon.”
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
<strong>Hengellinen</strong> <strong>Tarina</strong> <strong>Kahdesta</strong> <strong>Kaupungista</strong><br />
Saksin Fredrik noudatti harkittua varovaisuutta ja salasi todelliset tunteensa<br />
uskonpuhdistajaa kohtaan. Samaan aikaan hän suojeli häntä valppaasti ja väsymättömästi<br />
pitäen silmällä kaikkia hänen ja hänen vihollistensa otteita. Mutta oli useita, jotka eivät<br />
yrittäneetkään salata myötätuntoaan Lutheria kohtaan. Hänen luonaan kävi ruhtinaita,<br />
kreivejä, parooneja ja muita huomattuja henkilöitä sekä maallikkoja että pappeja. »Tohtorin<br />
pieneen huoneeseen ei mahtunut niin paljon vierailijoita, kuin hänen luokseen saapui»,<br />
kirjoitti Spalatin. Kansa piti häntä yliihmisenä. Eivät nekään, jotka pitivät hänen oppejaan<br />
väärinä, voineet muuta kuin ihailla sitä jaloa rehellisyyttä, joka saattoi hänet mieluummin<br />
asettamaan elämänsä vaaraan kuin loukkaamaan omaatuntoaan. {AO7 139.2}<br />
Vakavia yrityksiä tehtiin Lutherin taivuttamiseksi sopimaan Rooman kanssa.<br />
Aatelismiehet ja ruhtinaat esittivät hänelle, että jos hän jatkuvasti vastustaisi kirkon ja<br />
neuvottelukokousten mielipidettä, hänet pian ajettaisiin maanpakoon, ja silloin hänellä ei<br />
olisi mitään turvaa. Tähän vetoomukseen Luther vastasi: »Kristuksen evankeliumia ei voi<br />
saarnata kenenkään loukkaantumatta. Voiko sitten uhkaava vaara erottaa minut Herrasta ja<br />
siitä jumalallisesta sanasta, joka on ainoa totuus? Ei. Mieluummin annan ruumiini, vereni ja<br />
elämäni hukkua.»123 {AO7 139.3}<br />
Sitten häntä kehotettiin alistumaan keisarin tuomittavaksi, sillä siinä hänellä ei olisi<br />
mitään pelättävää. Hän vastasi: »Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että keisari, ruhtinaat ja<br />
myös halvimmat kristityt tarkastavat ja arvostelevat minun teoksiani, mutta sillä ehdolla,<br />
että he käyttävät ohjeenaan Jumalan sanaa. Vain sitä meidän ihmisten on toteltava. Älköön<br />
tehtäkö väkivaltaa minun omalletunnolleni, joka on Jumalan sanan sitoma.»124 {AO7<br />
139.4}<br />
Erääseen vetoomukseen hän vastasi: »Minä olen valmis luopumaan suojakirjastani.<br />
Annan itseni ja elämäni keisarin käsiin, mutta en koskaan Jumalan sanaa.»125 Hän vakuutti<br />
olevansa valmis alistumaan yleisen kirkolliskokouksen päätökseen, kuitenkin vain sillä<br />
ehdolla, että kokous velvoitetaan tekemään ratkaisunsa Raamatun mukaan. »Siinä, mikä<br />
koskee Jumalan sanaa ja uskoa», hän lisäsi, »on jokainen kristitty yhtä hyvä tuomari kuin<br />
paavi voi olla, vaikka häntä tukisi miljoona kirkolliskokousta.»126 Sekä ystävät että<br />
viholliset tulivat viimein vakuuttuneiksi siitä, että enemmät yritykset sovinnon<br />
aikaansaamiseksi olivat hyödyttömät. {AO7 139.5}<br />
Jos uskonpuhdistaja olisi yhdessäkin kohdassa myöntynyt, saatana joukkoineen olisi<br />
voittanut. Mutta hänen järkkymätön lujuutensa avasi oven seurakunnan vapaudelle ja<br />
uudelle, paremmalle ajalle. Tämä yksi ainoa mies, joka uskonnollisissa asioissa uskalsi<br />
ajatella ja toimia itsenäisesti, sai aikaan vaikutuksen, joka oli tuntuva seurakunnassa ja<br />
maailmassa, ei vain hänen aikanaan, vaan myös kaikkina tulevina aikoina. Hänen lujuutensa<br />
ja uskollisuutensa oli vahvistava ajan loppuun saakka kaikkia, jotka kulkevat samanlaisten<br />
kokemusten kautta. Jumalan voima ja majesteettius näkyi ihmisten neuvonpidon ja myös<br />
saatanan suuren vallan yläpuolella. {AO7 140.1}<br />
108
Change language