Hengellinen Tarina Kahdesta Kaupungista
Kuninkaan, aateliston ja papiston oli pakko alistua katkeroituneen ja raivostuneen kansan julmuuksiin. Sen kostonhimo vain yltyi kuninkaan teloituksesta, ja niiden, jotka olivat tuominneet hänet kuolemaan, täytyi pian seurata häntä mestauslavalle. Päätettiin tappaa kaikki, joiden epäiltiin olevan vihamielisiä vallankumoukselle. Vankilat olivat täpö täynnä; yhteen aikaan niissä oli yli kaksisataa tuhatta vankia. Valtakunnan kaupungit olivat täynnä kauhunäytelmiä. Toinen vallankumouspuolue oli toista vastaan, ja Ranskasta tuli intohimojen raivon valtaan joutuneiden taistelevien joukkojen suuri taistelukenttä. “Pariisissa mellakka seurasi toista ja kaupungin asukkaat olivat jakaantuneet sotkuisiin puolueihin, joiden ainoana pyrkimyksenä näytti olleen toistensa hävittäminen.” Yleistä kurjuutta lisäsi vielä kansakunnan sekaantuminen pitkälliseen ja tuhoavaan sotaan Euroopan suurvaltojen, kanssa. “Maa oli vararikon partaalla, sotajoukot vaativat maksamatonta palkkaansa, Pariisin väestö kärsi puutetta, rosvot ryöstivät maakuntia ja sivistys oli melkein kokonaan hävinnyt kurittomuuteen ja sekasortoon.”
Kuninkaan, aateliston ja papiston oli pakko alistua katkeroituneen ja raivostuneen kansan julmuuksiin. Sen kostonhimo vain yltyi kuninkaan teloituksesta, ja niiden, jotka olivat tuominneet hänet kuolemaan, täytyi pian seurata häntä mestauslavalle. Päätettiin tappaa kaikki, joiden epäiltiin olevan vihamielisiä vallankumoukselle. Vankilat olivat täpö täynnä; yhteen aikaan niissä oli yli kaksisataa tuhatta vankia. Valtakunnan kaupungit olivat täynnä kauhunäytelmiä. Toinen vallankumouspuolue oli toista vastaan, ja Ranskasta tuli intohimojen raivon valtaan joutuneiden taistelevien joukkojen suuri taistelukenttä. “Pariisissa mellakka seurasi toista ja kaupungin asukkaat olivat jakaantuneet sotkuisiin puolueihin, joiden ainoana pyrkimyksenä näytti olleen toistensa hävittäminen.” Yleistä kurjuutta lisäsi vielä kansakunnan sekaantuminen pitkälliseen ja tuhoavaan sotaan Euroopan suurvaltojen, kanssa. “Maa oli vararikon partaalla, sotajoukot vaativat maksamatonta palkkaansa, Pariisin väestö kärsi puutetta, rosvot ryöstivät maakuntia ja sivistys oli melkein kokonaan hävinnyt kurittomuuteen ja sekasortoon.”
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
<strong>Hengellinen</strong> <strong>Tarina</strong> <strong>Kahdesta</strong> <strong>Kaupungista</strong><br />
omaatuntoa, miten loistava Ranskan asema olisikaan tähän aikaan ollut! Mikä suuri,<br />
menestyksellinen ja onnellinen maa esikuva muille kansoille se olisikaan ollut! {AO7<br />
242.2}<br />
»Mutta sokea ja jäykkä tekopyhyys karkotti maasta kaikki hyveiden opettajat, kaikki<br />
järjestyksen puoltajat ja kaikki valtaistuimen vilpittömät puolustajat. Se sanoi niille, jotka<br />
olisivat tehneet maansa kuuluisaksi ja kunnioitetuksi kansakuntien keskuudessa: Valitkaa<br />
joko polttorovio tai maanpako. Viimein oli valtion rappiotila täydellinen. Ei ollut enää<br />
omantunnon tähden tuomittavia, ei enää uskonnon tähden polttoroviolle raahattavia eikä<br />
isänmaanrakkauden tähden maanpakoon ajettavia.»269 Vallankumous kauhuineen tuli<br />
surulliseksi lopputulokseksi. {AO7 243.1}<br />
»Hugenottien paettua alkoi Ranskassa yleinen taantuminen. Kukoistavat tehdaskaupungit<br />
rappeutuivat. Viljavia alueita joutui luonnon tilaan. Henkinen uneliaisuus ja siveellinen<br />
turmelus seurasivat harvinaisen ripeän edistyksen aikaa. Pariisi muuttui suureksi<br />
köyhäintaloksi, ja on arvioitu, että vallankumouksen puhjetessa kaksisataatuhatta köyhää<br />
pyysi kuninkaalta apua. Yksin jesuiitat menestyivät rappeutuvan kansakunnan keskellä ja<br />
hallitsivat armottomasti kirkoissa ja kouluissa, vankiloissa ja kaleereissa. {AO7 243.2}<br />
Yhteiskunnalliset epäkohdat<br />
»Evankeliumi olisi ratkaissut ne Ranskan valtiolliset ja yhteiskunnalliset pulmat, jotka<br />
saattoivat ymmälle sen papiston, kuninkaan ja lainsäätäjät ja lopulta syöksivät kansakunnan<br />
sekasortoon ja turmioon. Mutta Rooman ylivallan aikana kansa oli kadottanut Vapahtajan<br />
siunatut opetukset uhrautuvaisuudesta ja epäitsekkäästä rakkaudesta. Ihmiset oli vieroitettu<br />
toisten hyväksi tapahtuvasta itsensä kieltämisestä. Rikkaita ei ollut nuhdeltu köyhien<br />
sortamisesta eikä orjuudessa ja alennuksessa eläviä köyhiä ollut autettu. Rikkaiden ja<br />
mahtavien itsekkyys tuli yhä ilmeisemmäksi ja rasittavammaksi. Talonpoikaisväestö kärsi<br />
sortoa ja köyhtyi vuosisadasta toiseen aateliston ahneuden ja epäsäännöllisen elämän<br />
tähden. Rikkaat tekivät vääryyttä köyhille, ja köyhät vihasivat rikkaita. {AO7 243.3}<br />
»Monissa maakunnissa maatilat kuuluivat aatelistolle, ja työtätekevät luokat olivat vain<br />
vuokraajia. He olivat isäntiensä armoilla, ja heidän oli pakko alistua näiden kohtuuttomiin<br />
vaatimuksiin. Kirkon ja valtion ylläpitokustannukset oli sälytetty keskiluokalle ja sitä<br />
alemmille luokille, joita maalliset ja hengelliset viranomaiset raskaasti verottivat.»<br />
»Aateliston tahtoa pidettiin korkeimpana lakina; talonpojat ja maatyöläiset saattoivat<br />
sortajiensa puolesta nähdä nälkää. Kansa pakotettiin kaikessa pitämään silmällä yksinomaan<br />
maanomistajien etua. Maanviljelystyöväen elämä oli lakkaamatonta työtä ja alituista<br />
kurjuutta. Valituksiin, mikäli joku uskalsi valittaa, suhtauduttiin ylimielisesti ja<br />
halveksivasti. Tuomioistuimet suosivat aina aatelisia heidän käräjöidessään talonpoikia<br />
vastaan. Tuomarit olivat tunnettuja lahjusten vastaanottamisesta, ja tämän yleiseksi tulleen,<br />
turmiollisen lahjusjärjestelmän vaikutuksesta pelkällä ylimystön mielijohteella oli lain<br />
voima. Niistä veroista, joita ylimykset toisaalta ja papit toisaalta kiskoivat kansalta, ei<br />
187
Change language