Hengellinen Tarina Kahdesta Kaupungista
Kuninkaan, aateliston ja papiston oli pakko alistua katkeroituneen ja raivostuneen kansan julmuuksiin. Sen kostonhimo vain yltyi kuninkaan teloituksesta, ja niiden, jotka olivat tuominneet hänet kuolemaan, täytyi pian seurata häntä mestauslavalle. Päätettiin tappaa kaikki, joiden epäiltiin olevan vihamielisiä vallankumoukselle. Vankilat olivat täpö täynnä; yhteen aikaan niissä oli yli kaksisataa tuhatta vankia. Valtakunnan kaupungit olivat täynnä kauhunäytelmiä. Toinen vallankumouspuolue oli toista vastaan, ja Ranskasta tuli intohimojen raivon valtaan joutuneiden taistelevien joukkojen suuri taistelukenttä. “Pariisissa mellakka seurasi toista ja kaupungin asukkaat olivat jakaantuneet sotkuisiin puolueihin, joiden ainoana pyrkimyksenä näytti olleen toistensa hävittäminen.” Yleistä kurjuutta lisäsi vielä kansakunnan sekaantuminen pitkälliseen ja tuhoavaan sotaan Euroopan suurvaltojen, kanssa. “Maa oli vararikon partaalla, sotajoukot vaativat maksamatonta palkkaansa, Pariisin väestö kärsi puutetta, rosvot ryöstivät maakuntia ja sivistys oli melkein kokonaan hävinnyt kurittomuuteen ja sekasortoon.”
Kuninkaan, aateliston ja papiston oli pakko alistua katkeroituneen ja raivostuneen kansan julmuuksiin. Sen kostonhimo vain yltyi kuninkaan teloituksesta, ja niiden, jotka olivat tuominneet hänet kuolemaan, täytyi pian seurata häntä mestauslavalle. Päätettiin tappaa kaikki, joiden epäiltiin olevan vihamielisiä vallankumoukselle. Vankilat olivat täpö täynnä; yhteen aikaan niissä oli yli kaksisataa tuhatta vankia. Valtakunnan kaupungit olivat täynnä kauhunäytelmiä. Toinen vallankumouspuolue oli toista vastaan, ja Ranskasta tuli intohimojen raivon valtaan joutuneiden taistelevien joukkojen suuri taistelukenttä. “Pariisissa mellakka seurasi toista ja kaupungin asukkaat olivat jakaantuneet sotkuisiin puolueihin, joiden ainoana pyrkimyksenä näytti olleen toistensa hävittäminen.” Yleistä kurjuutta lisäsi vielä kansakunnan sekaantuminen pitkälliseen ja tuhoavaan sotaan Euroopan suurvaltojen, kanssa. “Maa oli vararikon partaalla, sotajoukot vaativat maksamatonta palkkaansa, Pariisin väestö kärsi puutetta, rosvot ryöstivät maakuntia ja sivistys oli melkein kokonaan hävinnyt kurittomuuteen ja sekasortoon.”
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
<strong>Hengellinen</strong> <strong>Tarina</strong> <strong>Kahdesta</strong> <strong>Kaupungista</strong><br />
»Taakankantajain voima raukeaa, ja soraa on ylen paljon; me emme jaksa rakentaa muuria»<br />
(Neh. 4: 10). Väsyneinä jatkuvaan taisteluun vainoa, petoksia, jumalattomuutta ja muita<br />
saatanan heidän pysähdyttämisekseen keksimiä esteitä vastaan muutamat uskollisista<br />
rakentajista kadottivat rohkeutensa, ja saadakseen aikaan rauhan sekä säilyttääkseen<br />
omaisuutensa ja henkensä he kääntyivät pois oikealta perustukselta. Toiset taas<br />
lannistumatta vihollistensa vastarinnasta selittivät pelottomasti: »Älkää peljätkö heitä;<br />
muistakaa suurta ja peljättävää Herraa» (Neh. 4: 14); ja he jatkoivat työtä miekka (Ef. 6: 17)<br />
vyötäisilleen sidottuna. {AO7 44.3}<br />
Sama vihan ja vastustuksen henki totuutta kohtaan on innoittanut Jumalan vihollisia<br />
kaikkina aikoina, ja samaa uskollisuutta ja valppautta on hänen palvelijoiltaan aina vaadittu.<br />
Kristuksen sanat hänen ensimmäisille opetuslapsilleen soveltuvat hänen seuraajiinsa ajan<br />
loppuun asti: »Mutta minkä minä teille sanon, sen minä sanon kaikille: valvokaa» (Mark.<br />
13: 37). {AO7 44.4}<br />
Pimeys näytti tulevan yhä tiheämmäksi. Kuvien palvonta tuli yhä yleisemmäksi. Kuvien<br />
edessä poltettiin kynttilöitä ja niitä rukoiltiin. Mitä kummallisimpia ja taikauskoisimpia<br />
tapoja oli vallalla. Ihmisten mieli oli niin täydellisesti taikauskon kahleissa, että järkikin<br />
näytti menettäneen merkityksensä. Kun papit ja piispat olivat nautinnonhaluisia, aistillisia ja<br />
turmeltuneita, oli aivan selvää, että kansa, joka piti heitä esikuvinaan, vajosi<br />
tietämättömyyteen ja paheisiin. {AO7 45.1}<br />
Uusi askel paavillisen röyhkeyden tiellä otettiin, kun paavi Gregorius VII<br />
yhdennellätoista vuosisadalla julisti Rooman kirkon olevan täydellinen. Esittämissään<br />
väitteissä hän mm. selitti, että kirkko ei ole milloinkaan erehtynyt eikä kirjoitusten mukaan<br />
tulisi milloinkaan erehtymäänkään. Mutta kirjoitusten todistuksia ei esitetty näiden<br />
väitteiden tueksi. Ylpeä paavi väitti myös omistavansa vallan panna hallitsijoita viralta, ja<br />
hän selitti edelleen, ettei kukaan voinut kumota yhtäkään hänen päätöstään mutta että<br />
hänellä oli valta muuttaa kaikkien muiden määräyksiä.10 {AO7 45.2}<br />
Sattuvan esimerkin tämän erehtymättömyyden esitaistelijan tyrannimaisesta luonteesta<br />
tarjoaa hänen suhtautumisensa Henrik IV:een, Saksan keisariin. Koska tämä hallitsija oli<br />
rohjennut väheksyä paavin arvovaltaa, hänet julistettiin pannaan ja virastaan erotetuksi.<br />
Pelästyneenä omien ruhtinaittensa luopumisesta ja uhkauksista paavin lähettiläät olivat<br />
nimittäin kehottaneet heitä kapinaan keisaria vastaan Henrik totesi välttämättömäksi ryhtyä<br />
hieromaan rauhaa Rooman kanssa. Vaimonsa ja uskollisen palvelijansa kanssa hän kulki<br />
keskitalvella alppien yli voidakseen nöyrtyä paavin edessä. Saavuttuaan linnaan, jossa<br />
Gregorius oleskeli, hänet ohjattiin ilman henkivartijoitaan ulommalle pihalle. Siellä hän<br />
talvipakkasessa paljain päin, avojaloin ja katumusvaatteissa odotti paavin lupaa päästä<br />
hänen eteensä. Vasta sitten, kun Henrik oli kolmen päivän ajan paastonnut ja tunnustanut<br />
syntejään, paavi alentui myöntämään hänelle armahduksen. Mutta silloinkin se tapahtui<br />
ehdolla, että keisari odottaisi paavin hyväksymistä ennen kuin pukisi ylleen arvomerkkinsä<br />
33
Change language