Hengellinen Tarina Kahdesta Kaupungista
Kuninkaan, aateliston ja papiston oli pakko alistua katkeroituneen ja raivostuneen kansan julmuuksiin. Sen kostonhimo vain yltyi kuninkaan teloituksesta, ja niiden, jotka olivat tuominneet hänet kuolemaan, täytyi pian seurata häntä mestauslavalle. Päätettiin tappaa kaikki, joiden epäiltiin olevan vihamielisiä vallankumoukselle. Vankilat olivat täpö täynnä; yhteen aikaan niissä oli yli kaksisataa tuhatta vankia. Valtakunnan kaupungit olivat täynnä kauhunäytelmiä. Toinen vallankumouspuolue oli toista vastaan, ja Ranskasta tuli intohimojen raivon valtaan joutuneiden taistelevien joukkojen suuri taistelukenttä. “Pariisissa mellakka seurasi toista ja kaupungin asukkaat olivat jakaantuneet sotkuisiin puolueihin, joiden ainoana pyrkimyksenä näytti olleen toistensa hävittäminen.” Yleistä kurjuutta lisäsi vielä kansakunnan sekaantuminen pitkälliseen ja tuhoavaan sotaan Euroopan suurvaltojen, kanssa. “Maa oli vararikon partaalla, sotajoukot vaativat maksamatonta palkkaansa, Pariisin väestö kärsi puutetta, rosvot ryöstivät maakuntia ja sivistys oli melkein kokonaan hävinnyt kurittomuuteen ja sekasortoon.”
Kuninkaan, aateliston ja papiston oli pakko alistua katkeroituneen ja raivostuneen kansan julmuuksiin. Sen kostonhimo vain yltyi kuninkaan teloituksesta, ja niiden, jotka olivat tuominneet hänet kuolemaan, täytyi pian seurata häntä mestauslavalle. Päätettiin tappaa kaikki, joiden epäiltiin olevan vihamielisiä vallankumoukselle. Vankilat olivat täpö täynnä; yhteen aikaan niissä oli yli kaksisataa tuhatta vankia. Valtakunnan kaupungit olivat täynnä kauhunäytelmiä. Toinen vallankumouspuolue oli toista vastaan, ja Ranskasta tuli intohimojen raivon valtaan joutuneiden taistelevien joukkojen suuri taistelukenttä. “Pariisissa mellakka seurasi toista ja kaupungin asukkaat olivat jakaantuneet sotkuisiin puolueihin, joiden ainoana pyrkimyksenä näytti olleen toistensa hävittäminen.” Yleistä kurjuutta lisäsi vielä kansakunnan sekaantuminen pitkälliseen ja tuhoavaan sotaan Euroopan suurvaltojen, kanssa. “Maa oli vararikon partaalla, sotajoukot vaativat maksamatonta palkkaansa, Pariisin väestö kärsi puutetta, rosvot ryöstivät maakuntia ja sivistys oli melkein kokonaan hävinnyt kurittomuuteen ja sekasortoon.”
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
<strong>Hengellinen</strong> <strong>Tarina</strong> <strong>Kahdesta</strong> <strong>Kaupungista</strong><br />
maita. Irlannista tuli hurskas Columba työtovereineen ja kokosi hajaantuneet uskovaiset<br />
yksinäiselle Ionan saarelle, josta tuli heidän lähetystyönsä keskus. Näiden evankelistani<br />
joukossa oli eräs, joka piti Raamatussa määrättyä lepopäivää, ja siten totuus oikeasta<br />
lepopäivästä levisi kansan keskuuteen. Ionan saarelle perustettiin koulu, josta lähti<br />
lähetyssaarnaajia, ei ainoastaan Skotlantiin ja Englantiin, vaan myös Saksaan, Sveitsiin ja<br />
vieläpä Italiaan. {AO7 49.2}<br />
Mutta Rooma oli kiinnittänyt huomionsa Britanniaan ja päätti saattaa sen valtansa alle.<br />
Kuudennella vuosisadalla sen lähetyssaarnaajat ryhtyivät käännyttämään pakanallisia<br />
sakseja. Nämä ylpeät barbaarit ottivat heidät suopeasti vastaan, ja monet tuhannet kääntyivät<br />
roomalaiskatoliseen uskoon. Työn edistyessä Rooman kirkon johtajat ja heidän<br />
käännynnäisensä kohtasivat alkuperäisiä kristittyjä. Tällöin näkyi huomattava ero.<br />
Jälkimmäiset olivat yksinkertaisia, nöyriä ja Raamatun mukaisia luonteeltaan, opiltaan ja<br />
tavoiltaan, kun taas edellisille oli ominaista paavin vallan ylimielisyys, taikausko ja komeus.<br />
Rooman lähettiläät vaativat, että nämä kristilliset seurakunnat tunnustaisivat paavin<br />
ylivallan. Britit vastasivat sävyisästi, että he halusivat rakastaa kaikkia ihmisiä, mutta ettei<br />
paavilla ollut oikeutta ylivaltaan seurakunnassa, joten he voivat osoittaa hänelle vain samaa<br />
alamaisuutta, jota oli osoitettava jokaiselle Kristuksen seuraajalle. Useita kertoja heitä<br />
yritettiin saada Roomalle kuuliaisiksi. Mutta hämmästyneinä paavin lähettien ylpeydestä<br />
nämä nöyrät kristityt pysyivät lujina ja vastasivat, etteivät he tunteneet muuta mestaria kuin<br />
Kristuksen. Nyt ilmeni paavikunnan todellinen henki. Roomalainen johtaja sanoi: »Jos ette<br />
tahdo vastaanottaa veljiä, jotka tuovat teille rauhan, joudutte ottamaan vastaan vihollisia,<br />
jotka tuovat teille sodan. Jos ette tahdo yhdistyä meihin elämän tien näyttämisessä sakseille,<br />
te tulette saamaan heiltä kuolettavan iskun.»16 Nämä eivät olleet tyhjiä uhkauksia.<br />
Käytettiin sotaa, vehkeilyä ja petosta näitä Raamatun uskon todistajia vastaan, kunnes<br />
Britannian seurakunnat oli tuhottu tai pakotettu alistumaan paavin ylivallan alle. {AO7<br />
49.3}<br />
Rooman tuomiovallan ulkopuolella olevissa maissa oli monien vuosisatojen aikana<br />
kristillisiä yhdyskuntia, jotka säilyivät miltei kokonaan vapaina paavillisesta turmeluksesta.<br />
Ne olivat pakanuuden ympäröimiä, ja tämän erehdykset vaikuttivat niihin aikojen kuluessa;<br />
mutta ne pitivät Raamattua jatkuvasti ainoana uskon ohjeena ja riippuivat kiinni monissa sen<br />
totuuksissa. Nämä kristityt uskoivat Jumalan lain muuttumattomuuteen ja pitivät neljännen<br />
käskyn määräämää lepopäivää. Tämän uskon ja käytännön omaavia seurakuntia oli<br />
KeskiAfrikassa ja armenialaisten keskuudessa Aasiassa. {AO7 50.1}<br />
Valdolaiset<br />
Niistä, jotka vastustivat paavinvallan tunkeutumista eteenpäin, olivat valdolaiset<br />
huomattavimmat. Samassa maassa, johon paavikunta oli pystyttänyt istuimensa, sen<br />
vääryyttä ja turmelusta vastustettiin järkkymättömiinmin. Monen vuosisadan ajan<br />
Piemonten seurakunnat säilyttivät riippumattomuutensa; mutta viimein tuli aika, jolloin<br />
38
Change language