15.04.2023 Views

Hengellinen Tarina Kahdesta Kaupungista

Kuninkaan, aateliston ja papiston oli pakko alistua katkeroituneen ja raivostuneen kansan julmuuksiin. Sen kostonhimo vain yltyi kuninkaan teloituksesta, ja niiden, jotka olivat tuominneet hänet kuolemaan, täytyi pian seurata häntä mestauslavalle. Päätettiin tappaa kaikki, joiden epäiltiin olevan vihamielisiä vallankumoukselle. Vankilat olivat täpö täynnä; yhteen aikaan niissä oli yli kaksisataa tuhatta vankia. Valtakunnan kaupungit olivat täynnä kauhunäytelmiä. Toinen vallankumouspuolue oli toista vastaan, ja Ranskasta tuli intohimojen raivon valtaan joutuneiden taistelevien joukkojen suuri taistelukenttä. “Pariisissa mellakka seurasi toista ja kaupungin asukkaat olivat jakaantuneet sotkuisiin puolueihin, joiden ainoana pyrkimyksenä näytti olleen toistensa hävittäminen.” Yleistä kurjuutta lisäsi vielä kansakunnan sekaantuminen pitkälliseen ja tuhoavaan sotaan Euroopan suurvaltojen, kanssa. “Maa oli vararikon partaalla, sotajoukot vaativat maksamatonta palkkaansa, Pariisin väestö kärsi puutetta, rosvot ryöstivät maakuntia ja sivistys oli melkein kokonaan hävinnyt kurittomuuteen ja sekasortoon.”

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Hengellinen Tarina Kahdesta Kaupungista

Nuoret saivat opetuksensa seurakuntien opettajilta. Samalla kun kiinnitettiin huomiota

yleisiin oppiaineisiin, Raamattu oli opiskelun pääkohteena. Matteuksen ja Johanneksen

evankeliumi painettiin muistiin, samoin useita apostolien kirjeitä. Heidän työnään oli myös

Raamatun kopioiminen. Muutamat käsikirjoitukset sisälsivät koko Raamatun, toiset vain

lyhyitä valikoimia, joihin ne, jotka osasivat selittää Raamattua, liittivät yksinkertaisia tekstin

selityksiä. Näin tuotiin päivänvaloon totuuden aarteet, joita ne, jotka koettivat korottaa

itsensä Jumalan yläpuolelle, kauan olivat pitäneet salattuina. {AO7 54.2}

Raamatun sanan vaalijoita

Kärsivällisellä, sitkeällä työllä, joskus maan syvissä, pimeissä luolissa tulisoihtujen

valossa, kopioitiin Pyhä Raamattu säkeistö säkeistöltä, luku luvulta. Siten työ edistyi, ja

Jumalan ilmoitettu tahto loisti niin kuin puhdas kulta. Kuinka paljon kirkkaampana,

selkeämpänä ja voimakkaampana se loisti sen puolesta kestettyjen kärsimysten tähden, sen

voivat tajuta vain työssä mukana olleet. Taivaan enkelit ympäröivät näitä uskollisia

työntekijöitä. {AO7 54.3}

Saatana oli yllyttänyt Rooman kirkon pappeja ja prelaatteja hautaamaan totuuden sanan

erehdysten, harhaoppisuuden ja taikauskon roskiin; mutta mitä ihmeellisimmällä tavalla se

säilyi turmeltumattomana kaikkien pimeyden aikojen yli. Siinä ei ollut ihmisen leimaa vaan

Jumalan sinetti. Ihmiset ovat olleet väsymättömiä pyrkiessään himmentämään Raamatun

selvää, yksinkertaista merkitystä ja tekemään sen ristiriitaiseksi kirjaksi; mutta niin kuin

arkki kuohuvalla merellä Jumalan sana on selviytynyt niistä myrskyistä, jotka ovat uhanneet

hävittää sen. Niin kuin kaivoksessa on rikkaita kultaja hopeasuonia pinnan alle kätkettyinä,

niin että vain kaivamalla voi päästä käsiksi sen aarrevarastoihin, samoin Raamatussa on

totuuden aarteita, jotka paljastuvat vain vilpittömälle, nöyrälle ja rukoilevalle etsijälle.

Jumala on tarkoittanut Raamatun koko ihmissuvun oppikirjaksi: lasten, nuorten ja täysiikäisten

tutkittavaksi kaikkina aikoina. Hän antoi sanansa ihmisille oman itsensä

ilmaisijaksi. Jokainen uusi totuus, joka Raamatusta löydetään, on sen Tekijän luonteen uusi

paljastus. Raamatun tutkiminen on Jumalan järjestämä keino saattamaan ihmiset lähempään

yhteyteen Luojansa kanssa ja antamaan heille selvempi tieto hänen tahdostaan. Se on

yhteyden välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä. {AO7 54.4}

Samalla kun valdolaiset pitivät Herran pelkoa viisauden alkuna, he näkivät, että yhteys

maailman kanssa, ihmistieto ja toimelias elämä olivat tärkeitä asioita mielen avartamiseksi

ja käsityskyvyn elvyttämiseksi. Heidän vuoristossa olevista kouluistaan lähetettiin

muutamia oppilaita korkeampiin oppilaitoksiin Ranskan ja Italian kaupunkeihin, missä

tutkimusta, ajattelua ja havaintojen tekoa varten oli laajempi kenttä kuin heidän

kotiseudullaan alppien keskellä. Näin lähetetyt nuoret joutuivat alttiiksi kiusauksille, he

näkivät paheita, he kohtasivat saatanan salakavalia asiamiehiä, jotka tyrkyttivät heille mitä

petollisimpia harhaoppeja ja vaarallisimpia erehdyksiä. Mutta heidän saamansa kasvatus oli

lapsuudesta lähtien valmistanut heitä kohtaamaan kaikkea tätä. {AO7 56.1}

42

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!