15.04.2023 Views

Hengellinen Tarina Kahdesta Kaupungista

Kuninkaan, aateliston ja papiston oli pakko alistua katkeroituneen ja raivostuneen kansan julmuuksiin. Sen kostonhimo vain yltyi kuninkaan teloituksesta, ja niiden, jotka olivat tuominneet hänet kuolemaan, täytyi pian seurata häntä mestauslavalle. Päätettiin tappaa kaikki, joiden epäiltiin olevan vihamielisiä vallankumoukselle. Vankilat olivat täpö täynnä; yhteen aikaan niissä oli yli kaksisataa tuhatta vankia. Valtakunnan kaupungit olivat täynnä kauhunäytelmiä. Toinen vallankumouspuolue oli toista vastaan, ja Ranskasta tuli intohimojen raivon valtaan joutuneiden taistelevien joukkojen suuri taistelukenttä. “Pariisissa mellakka seurasi toista ja kaupungin asukkaat olivat jakaantuneet sotkuisiin puolueihin, joiden ainoana pyrkimyksenä näytti olleen toistensa hävittäminen.” Yleistä kurjuutta lisäsi vielä kansakunnan sekaantuminen pitkälliseen ja tuhoavaan sotaan Euroopan suurvaltojen, kanssa. “Maa oli vararikon partaalla, sotajoukot vaativat maksamatonta palkkaansa, Pariisin väestö kärsi puutetta, rosvot ryöstivät maakuntia ja sivistys oli melkein kokonaan hävinnyt kurittomuuteen ja sekasortoon.”

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Hengellinen Tarina Kahdesta Kaupungista

Maailma ei ole sen halukkaampi vastaanottamaan tälle ajalle kuuluvaa sanomaa kuin

juutalaiset Jerusalemia koskevaa varoitusta. Tulipa Jumalan päivä milloin tahansa, se tulee

jumalattomille odottamatta. Elämän edetessä totuttua rataansa, ihmisten kiinnittäessä kaiken

huomionsa huvituksiinsa, toimiinsa, kaupankäyntiin ja rahan hankkimiseen, uskonnollisten

johtajien ylistäessä maailman kehitystä ja valistuneisuutta, kansojen ollessa tuudittautuneina

väärään varmuuteen yllättää huolettomat jumalattomat äkkiä perikato, niin kuin varas

keskiyöllä vartioimattoman asumuksen, »eivätkä he pääse pakoon». {AO7 28.3}

20

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!