Hengellinen Tarina Kahdesta Kaupungista
Kuninkaan, aateliston ja papiston oli pakko alistua katkeroituneen ja raivostuneen kansan julmuuksiin. Sen kostonhimo vain yltyi kuninkaan teloituksesta, ja niiden, jotka olivat tuominneet hänet kuolemaan, täytyi pian seurata häntä mestauslavalle. Päätettiin tappaa kaikki, joiden epäiltiin olevan vihamielisiä vallankumoukselle. Vankilat olivat täpö täynnä; yhteen aikaan niissä oli yli kaksisataa tuhatta vankia. Valtakunnan kaupungit olivat täynnä kauhunäytelmiä. Toinen vallankumouspuolue oli toista vastaan, ja Ranskasta tuli intohimojen raivon valtaan joutuneiden taistelevien joukkojen suuri taistelukenttä. “Pariisissa mellakka seurasi toista ja kaupungin asukkaat olivat jakaantuneet sotkuisiin puolueihin, joiden ainoana pyrkimyksenä näytti olleen toistensa hävittäminen.” Yleistä kurjuutta lisäsi vielä kansakunnan sekaantuminen pitkälliseen ja tuhoavaan sotaan Euroopan suurvaltojen, kanssa. “Maa oli vararikon partaalla, sotajoukot vaativat maksamatonta palkkaansa, Pariisin väestö kärsi puutetta, rosvot ryöstivät maakuntia ja sivistys oli melkein kokonaan hävinnyt kurittomuuteen ja sekasortoon.”
Kuninkaan, aateliston ja papiston oli pakko alistua katkeroituneen ja raivostuneen kansan julmuuksiin. Sen kostonhimo vain yltyi kuninkaan teloituksesta, ja niiden, jotka olivat tuominneet hänet kuolemaan, täytyi pian seurata häntä mestauslavalle. Päätettiin tappaa kaikki, joiden epäiltiin olevan vihamielisiä vallankumoukselle. Vankilat olivat täpö täynnä; yhteen aikaan niissä oli yli kaksisataa tuhatta vankia. Valtakunnan kaupungit olivat täynnä kauhunäytelmiä. Toinen vallankumouspuolue oli toista vastaan, ja Ranskasta tuli intohimojen raivon valtaan joutuneiden taistelevien joukkojen suuri taistelukenttä. “Pariisissa mellakka seurasi toista ja kaupungin asukkaat olivat jakaantuneet sotkuisiin puolueihin, joiden ainoana pyrkimyksenä näytti olleen toistensa hävittäminen.” Yleistä kurjuutta lisäsi vielä kansakunnan sekaantuminen pitkälliseen ja tuhoavaan sotaan Euroopan suurvaltojen, kanssa. “Maa oli vararikon partaalla, sotajoukot vaativat maksamatonta palkkaansa, Pariisin väestö kärsi puutetta, rosvot ryöstivät maakuntia ja sivistys oli melkein kokonaan hävinnyt kurittomuuteen ja sekasortoon.”
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
<strong>Hengellinen</strong> <strong>Tarina</strong> <strong>Kahdesta</strong> <strong>Kaupungista</strong><br />
puoltakaan tullut kuninkaan tai piispan aarreaittaan; loppuosa tuhlattiin hillittömiin<br />
nautintoihin. Miehet, jotka siten köyhdyttivät alemmassa asemassa olevia lähimmäisiään,<br />
olivat itse verotuksesta vapautettuja sekä lain tai vakiintuneen tavan mukaan oikeutettuja<br />
pääsemään kaikkiin valtion virkoihin. Etuoikeutettuihin luokkiin kuuluvia oli<br />
sataviisikymmentätuhatta, ja heidän toiveittensa tyydyttämiseksi miljoonia tuomittiin<br />
toivottomaan ja alentavaan elämään.»270 {AO7 244.1}<br />
Hallitusmiesten elämä oli ylellistä ja paheellista. Kansan ja vallapitäjien välinen<br />
luottamus oli sangen vähäistä. Kaikkia hallituksen toimenpiteitä epäiltiin itsekkäiksi<br />
vehkeilyiksi. Enemmän kuin puoli vuosisataa ennen vallankumousta valtaistuimelle nousi<br />
Ludvig XV, joka huonosta ajasta huolimatta tuli tunnetuksi huolimattomana, kevytmielisenä<br />
ja aistillisena hallitsijana. Katseltaessa ylimystön turmelusta ja julmuutta, alempien luokkien<br />
huutavaa köyhyyttä ja tietämättömyyttä, valtion taloudellista ahdinkoa ja kansan<br />
katkeroitumista, ei tarvittu profeetan silmää lähestyvän kauhean purkauksen ennustamiseksi.<br />
Neuvonantajien varoituksiin kuningas vastasi tavallisesti: »Koettakaa pitää asiat käynnissä<br />
niin kauan kuin minä elän; minun kuolemani jälkeen kaikki saa mennä miten hyvänsä.»<br />
Turhaan esitettiin parannusten tarpeellisuutta. Hän näki epäkohdat, mutta hänellä ei ollut<br />
rohkeutta eikä voimaa niiden korjaamiseen. Ranskaa odottava tuomio oli liiankin tarkoin<br />
kuvattuna hänen välinpitämättömässä ja itsekkäässä vastauksessaan: »Minun jälkeeni saa<br />
tulla vedenpaisumus.» {AO7 244.2}<br />
Vetoamalla kuninkaiden ja hallitsevien luokkien epäluuloon Rooma oli kehottanut niitä<br />
pitämään kansan orjuudessaan. Se tiesi hyvin, että valtio tällä tavalla heikkenisi, ja toivoi<br />
siten voivansa pitää sekä hallitsijat että kansan oman valtansa alla. Kaukonäköistä<br />
politiikkaa harjoittavana se tajusi, että ihmisten tehokkaan orjuuttamisen edellytyksenä on<br />
heidän sielunsa kahlehtiminen ja että varmin tapa estää heitä vapautumasta orjuudestaan oli<br />
tehdä heidät vapauteen kelpaamattomiksi. Rooman politiikan seurauksena syntynyt<br />
siveellinen rappiotila oli tuhat kertaa kauheampi kuin ruumiillinen kärsimys. Kansa, jolta oli<br />
riistetty Raamattu ja joka oli jätetty alttiiksi kiihkoilun ja itsekkyyden opeille, oli<br />
tietämättömyyden ja taikauskon verhon peitossa ja vajonnut paheisiin, niin että se oli täysin<br />
kelpaamaton itsehallintoon. {AO7 244.3}<br />
Rooman menettelytapojen synkkää satoa<br />
Kaikella tällä oli kuitenkin aivan toisenlaiset seuraukset kuin Rooma oli tarkoittanut. Sen<br />
sijaan, että sen menettelytapa olisi saanut ihmiset sokeasti alistumaan sen opinkappaleisiin,<br />
se teki heistä jumalankieltäjiä ja vallankumouksellisia. He halveksivat katolilaisuutta<br />
pappien petoksena ja pitivät papistoa heitä sortavana puolueena. Ainoa heidän tuntemansa<br />
jumala oli Rooman jumala, ja sen oppi oli heidän ainoa uskqntonsa. He pitivät Rooman<br />
ahneutta ja julmuutta Raamatun opin luonnollisena hedelmänä, eivätkä sen tähden halunneet<br />
olla tämän opin kanssa missään tekemisissä. {AO7 245.1}<br />
188
Change language