Hengellinen Tarina Kahdesta Kaupungista
Kuninkaan, aateliston ja papiston oli pakko alistua katkeroituneen ja raivostuneen kansan julmuuksiin. Sen kostonhimo vain yltyi kuninkaan teloituksesta, ja niiden, jotka olivat tuominneet hänet kuolemaan, täytyi pian seurata häntä mestauslavalle. Päätettiin tappaa kaikki, joiden epäiltiin olevan vihamielisiä vallankumoukselle. Vankilat olivat täpö täynnä; yhteen aikaan niissä oli yli kaksisataa tuhatta vankia. Valtakunnan kaupungit olivat täynnä kauhunäytelmiä. Toinen vallankumouspuolue oli toista vastaan, ja Ranskasta tuli intohimojen raivon valtaan joutuneiden taistelevien joukkojen suuri taistelukenttä. “Pariisissa mellakka seurasi toista ja kaupungin asukkaat olivat jakaantuneet sotkuisiin puolueihin, joiden ainoana pyrkimyksenä näytti olleen toistensa hävittäminen.” Yleistä kurjuutta lisäsi vielä kansakunnan sekaantuminen pitkälliseen ja tuhoavaan sotaan Euroopan suurvaltojen, kanssa. “Maa oli vararikon partaalla, sotajoukot vaativat maksamatonta palkkaansa, Pariisin väestö kärsi puutetta, rosvot ryöstivät maakuntia ja sivistys oli melkein kokonaan hävinnyt kurittomuuteen ja sekasortoon.”
Kuninkaan, aateliston ja papiston oli pakko alistua katkeroituneen ja raivostuneen kansan julmuuksiin. Sen kostonhimo vain yltyi kuninkaan teloituksesta, ja niiden, jotka olivat tuominneet hänet kuolemaan, täytyi pian seurata häntä mestauslavalle. Päätettiin tappaa kaikki, joiden epäiltiin olevan vihamielisiä vallankumoukselle. Vankilat olivat täpö täynnä; yhteen aikaan niissä oli yli kaksisataa tuhatta vankia. Valtakunnan kaupungit olivat täynnä kauhunäytelmiä. Toinen vallankumouspuolue oli toista vastaan, ja Ranskasta tuli intohimojen raivon valtaan joutuneiden taistelevien joukkojen suuri taistelukenttä. “Pariisissa mellakka seurasi toista ja kaupungin asukkaat olivat jakaantuneet sotkuisiin puolueihin, joiden ainoana pyrkimyksenä näytti olleen toistensa hävittäminen.” Yleistä kurjuutta lisäsi vielä kansakunnan sekaantuminen pitkälliseen ja tuhoavaan sotaan Euroopan suurvaltojen, kanssa. “Maa oli vararikon partaalla, sotajoukot vaativat maksamatonta palkkaansa, Pariisin väestö kärsi puutetta, rosvot ryöstivät maakuntia ja sivistys oli melkein kokonaan hävinnyt kurittomuuteen ja sekasortoon.”
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
<strong>Hengellinen</strong> <strong>Tarina</strong> <strong>Kahdesta</strong> <strong>Kaupungista</strong><br />
hetkeä. Se saapuisi kiiruhtaen, aivan äkisti. Ja Vapahtaja varoitti seuraajiaan: »Kun te siis<br />
näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä<br />
paikassa - joka tämän lukee, se tarkatkoon - silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot<br />
vuorille» (Matt. 24: 15, 16; Luuk. 21: 20, 21). Kun epäjumalia palvelevien roomalaisten<br />
liput liehuisivat pyhällä maalla, joka ulottui jonkin matkaa kaupungin muurien ulkopuolelle,<br />
silloin oli Kristuksen seuraajien paettava turvaan. Kun varoitusmerkki näkyisi, pakoon<br />
aikovien ei tulisi viivytellä. Kaikkialla Juudean maassa samoin kuin itse Jerusalemissakin<br />
olisi pakomerkkiä heti toteltava. Sen, joka sattui olemaan katolla, ei tullut mennä taloonsa<br />
kalleimpiakaan aarteitaan pelastamaan. Niiden, jotka työskentelivät pelloilla tai<br />
viinitarhoissa, ei tullut kuluttaa aikaa päivän helteen vuoksi riisumansa päällysvaipan<br />
noutamiseen. Heidän ei tullut hukata hetkeäkään, mikäli tahtoivat pelastua yleiseltä<br />
hävitykseltä. {AO7 17.5}<br />
Jerusalemin luopumus saavuttaa täyttymyksensä<br />
Jerusalemia ei ollut Herodeksen aikana pelkästään suuresti kaunistettu, vaan torneja,<br />
muureja ja linnoituksia rakentamalla kaupungin edullisesta sijainnista johtuvaa luontaista<br />
turvallisuutta oli lisätty siinä määrin, että kaupunkia pidettiin valloittamattomana. Henkilöä,<br />
joka tuona aikana olisi julkisesti ennustanut sen hävitystä, olisi - kuten Nooankin aikana<br />
nimitetty - mielettömäksi rauhanhäiritsijäksi. Mutta Kristus oli sanonut: »Taivas ja maa<br />
katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa» (Matt. 24: 35). Jerusalemia kohdannut<br />
viha oli sen syntien seurausta, ja sen itsepintainen epäusko vahvisti tuomion. {AO7 18.1}<br />
Herra oli julistanut profeetta Miikan kautta: »Kuulkaa tämä, Jaakobin heimon päämiehet<br />
ja Israelin heimon ruhtinaat, te, jotka halveksitte oikeutta ja vääristätte kaiken suoran,<br />
rakennatte Siionia veritöillä ja Jerusalemia vääryydellä. Sen päämiehet jakavat oikeutta<br />
lahjuksia vastaan, sen papit opettavat maksusta, ja sen profeetat ennustelevat rahasta. Mutta<br />
Herraan he turvautuvat, sanoen: ’Eikö Herra ole meidän keskellämme? Ei tule meille<br />
onnettomuutta’» (Miika 3: 9-11). {AO7 18.2}<br />
Nämä sanat kuvasivat tarkoin Jerusalemin asukkaiden turmeltuneisuutta ja<br />
itsevanhurskautta. Väittäessään noudattavansa tarkasti Jumalan lain käskyjä he rikkoivat<br />
kaikki sen periaatteet. He vihasivat Kristusta, koska hänen puhtautensa ja pyhyytensä<br />
paljasti heidän syntisyytensä, ja he syyttivät häntä kaikista niistä onnettomuuksista, jotka<br />
olivat heidän omien syntiensä seurauksia. Vaikka tiesivätkin hänet synnittömäksi, he olivat<br />
selittäneet hänen kuolemansa välttämättömäksi kansan turvallisuuden tähden. »Jos<br />
annamme hänen näin olla», sanoivat juutalaiset johtomiehet, »niin kaikki uskovat häneen, ja<br />
roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä maan että kansan» (Joh. 11: 48). Jos Kristus<br />
uhrattaisiin, heistä tulisi vielä kerran voimakas, yhtenäinen kansa. Näin he päättelivät yhtyen<br />
ylimmäisen pappinsa mielipiteeseen, jonka mukaan yhden ihmisen kuolema olisi parempi<br />
kuin se, että koko kansa hukkuisi. {AO7 18.3}<br />
12
Change language