a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
sen sisällä olleessa tulisijassa on poltettu mäntyä,<br />
jota tuolloin kasvoi Mávdnaávžissä. Tulisijojen<br />
ympäriltä löytyi merkkejä viisto- ja poikkiteräisten<br />
nuolenkärkien ja muiden kiviesineiden valmistamisesta.<br />
Nuolenkärkityyppi liittää asuinpaikan<br />
Pohjois-Ruotsissa, -Norjassa ja -Suomessa vallinneeseen<br />
mesoliittiseen kulttuuripiiriin.<br />
8.3.4 Asumuspainanteet<br />
Kesällä 2006 Badjeseavttet-joen rannalla tutkittiin<br />
asumuspainannetta, jonka on uskottu olevan niin<br />
sanottu stalotomt eli staalon tontti -nimisen asumuksen<br />
jäänne. Tällaisia asumuksia tavataan tyypillisesti<br />
Keski-Skandinavian ylätunturiseuduilla<br />
eikä niitä tunneta muualta Suomesta. Ruijastakin<br />
tunnetaan vain harvoja vastaavanlaisia kohteita.<br />
Tällaiset asumusjäänteet ajoittuvat noin vuosille<br />
700–1400 jKr. (Mulk 1995: 143; Rankama 1991:<br />
78–79.).<br />
Kun asumuspainanteen ympäristö kartoitettiin<br />
perusteellisesti, sieltä löytyi toinenkin ihmisen<br />
tekemä suuri asumuspainanne ja sen yhteydestä<br />
epäselvempi, pienempi painanne. Molempiin suuriin<br />
painanteisiin tehtiin pienialaiset koekuopat,<br />
joista paljastui kulttuurikerros ja kvartsi-iskoksia.<br />
Löydöt todistavat, että asumuspainanteet ajoittuvatkin<br />
kivikaudelle tai varhaismetallikaudelle. Vastaavanlaisia<br />
asumuspainanteita tunnetaan myös<br />
esimerkiksi Pulmankijärveltä, Utsjokilaaksosta ja<br />
eripuolilta Inaria.<br />
Badjeseavttetin asumuspainanteet ovat muodoltaan<br />
selkeän suorakulmaisia ja huomattavan<br />
suuria: isomman sisämitat ovat noin 12 x 7,5 metriä<br />
ja pienemmän noin 7,2 x 4 metriä. Asumuksenpaikat<br />
on raivattu kiviseen vaaranrinteeseen<br />
siten, että niiden lattia on suurin piirtein vaakatasossa<br />
ja kivetön. Lattiataso on selkeästi ympäröivää<br />
maanpintaa alempana. Painanteita ympäröivät<br />
leveät seinävallit. Molemmissa painanteissa erottuu<br />
maanpinnalle tarkemmin määrittelemättömiä<br />
kivirakenteita, mahdollisesti tulisijoja.<br />
8.3.5 Pyyntikuopat<br />
Pyyntikuopat ovat kuoppia, joihin on ajettu tai<br />
houkuteltu peuroja. Pyyntikuopat ovat suuri<br />
noin 3–4 metriä halkaisijaltaan olevia pyöreitä<br />
tai soikeita kuoppia. Pyyntikuoppia on tavallisesti<br />
ollut useita, joskus jopa useita kymmeniä, niin<br />
että niistä on muodostunut pyyntikuoppajärjes-<br />
100<br />
telmä. Tähän järjestelmään on lisäksi kuulunut<br />
jonkinlaiset johdinaidat, joiden avulla eläimet on<br />
ohjailtu kuoppiin. Tällaiset aidat ovat voineet olla<br />
puunrungoista, risuista ja kivistä tehtyjä, mutta<br />
niistä on harvoin säilynyt merkkejä nykyaikaan<br />
asti. Myös kuoppien välissä on ollut aita, jotteivät<br />
eläimet mene niiden ohi. Myös pelkkä aita, jonka<br />
aukkoihin on asetettu silmukka-ansoja, on ollut<br />
hyvä pyydys (Solbakk 2001: 26; Vorren 1958:<br />
7–8, 16–18, 25–27.). Tällaisilla silmukka-ansoilla<br />
(pohjoissaameksi bearttuš) on Utsjoella otettu syksyisin<br />
kiinni kesälaitumella villiintyneitä hevosia<br />
vielä 1900-luvun alussa (TKU).<br />
Pyyntikuopat on sijoitettu peurojen luontaisille<br />
kulkureiteille, kuten harjuille tai niiden välisiin<br />
soliin. Harjujen laella olevat kuopat hyödyntävät<br />
peurojen ja porojen luontaista taipumusta paeta<br />
ylämäkeen, kun jokin vaara uhkaa. Eli kun harjun<br />
alla kulkevat peurat pelästytetään, ne lähtevät pakenemaan<br />
rinnettä ylös. Ylöspäin ryntäävä peura<br />
ei huomaa rinteeseen tai harjun laelle kaivettuja,<br />
peiteltyjä kuoppia, vaan rynnistää aidan aukosta<br />
suoraan kuoppaan. Kuopan pohjalle on voitu<br />
vielä asettaa terävä kivi, keihäs tai teroitettu puuseiväs,<br />
johon peura keihästyy (Manker & Vorren<br />
1953: 25–27, 29–30.).<br />
Pyyntikuoppia on käytetty ainakin kivikaudella<br />
ja varhaismetallikaudella. Kun pyyntikuoppia on<br />
ajoitettu, on huomattu, että on erotettavissa kaksi<br />
selkeää tiivistymää, jolloin valtaosa kuopista on<br />
tehty. Ensimmäinen käyttöpiikki on noin vuoden<br />
3000 eKr. tienoilla ja toinen noin 1000 eKr.<br />
Ajoitusten mukaan pyyntikuoppia ei olisi juurikaan<br />
käytetty historiallisella ajalla (Carpelan 2003:<br />
41–42). Historiallisen ajan käytöstä on kuitenkin<br />
paljon perimätietoa ja historiallisia lähteitä sekä<br />
joitakin ajoituksiakin (esim. Manker & Vorren<br />
1953, Korteniemi 1990, Vorren 1958). Perimätieto<br />
kertoo myös, että pyyntikuoppia on käytetty<br />
satunnaisesti jopa vielä 1800-luvulla villiintyneiden<br />
porojen kiinni saamiseen (TKU). Tulokset<br />
vaikuttavat siis hyvin ristiriitaisilta. Tämä voi kuitenkin<br />
johtua harhaanjohtavista ajoitustuloksista<br />
tai niiden väärästä tulkinnasta (ks. lisää: Manninen<br />
painossa 2).<br />
Pyyntikuoppia on Paistunturissa vain pehmeillä,<br />
hiekkaisilla mailla. Tällaisia hyviä hiekkamaita<br />
on tavallisesti jokien varsilla ja vedenjakajaseuduilla.<br />
Suurien pyyntikuoppien kaivaminen kiviseen<br />
maahan on ollut alkeellisilla välineillä hyvin<br />
raskasta tai jopa mahdotonta. Kivisemmillä mailla
Change language