a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut

gas (latvuspeittävyys 1–9 %), muodostaa usein
vaihettumisvyöhykkeen tunturikoivuvyöhykkeen
ja varsinaisen tunturipaljakan välille. Vaihettumisvyöhyke
on vähittäinen ja laaja varsinkin loivilla
tunturinrinteillä.
Tunturipaljakan alaosissa ja tunturikoivuvyöhykkeessä
esiintyy roudan muokkaamia alueita,
joista Sihvo (2002) käyttää nimitystä routapaljakka.
Nämä roudan muokkaamat alueet ovat
puuttomia tai lähes puuttomia ja niitä on jonkin
verran Paistunturi–Kevo-alueella, mutta erityisen
runsaasti Kaldoaivin erämaassa. Roudan muokkaamat
alueet näyttävät kaukaa katsottuna soistuneilta,
mutta ne ovat kivennäismaita, joille ovat
tyypillisiä matalat mättäät ja routamontut (Sihvo
2002, Tynys ja Stolt 2004).
Ehkä hieman yksitoikkoista ja karuakin tunturikangasta
värittävät silloin tällöin tunturien rinteissä
tiiviinä ryhminä olevat katajikot. Ne poikkeavat
aluskasvillisuudeltaankin tavanomaisista
tunturien varpukankaista. Katajikoissa on usein
paljon heinää, ja vähemmän varpuja, joten niissä
on miellyttävä kävellä. Katajikoissa pistävät aina
silmään piikkeinä törröttävät, kuivat latvukset,
jotka talven pakkanen ja tuuli ovat kuivattaneet.
Jotkut katajista saattavat olla hyvinkin vanhoja.
Vanhimpien tutkittujen katajien iäksi on saatu
lähes tuhat vuotta (Kallio ym. 1971).
Variksenmarjan ja muiden varpujen, kuten
mustikan, puolukan ja kurjenkanervan, valtaamilla
tunturikankailla voi paikoin olla pajukoita
tai vaivaiskoivuvarvustoja, jotka yltävät lähes metrin
korkeuteen. Tunturipajukot ovat ns. harmaapajukoita,
joissa kasvaa pohjan- ja tunturipajua
sekä joskus villapajua. Tunturikoivupensaikoita,
joissa kasvaa alle kaksimetrisiä, pensasmaisia tunturikoivuja
ei juuri ole Paistunturi–Kevo-alueella
(taulukko 1). Lajistoltaan monimuotoisimpia paljakkavyöhykkeessä
ovat kuitenkin tunturiniityt ja
lumenviipymät.
4.5 Kalliot ja kivikot
Kallio- ja kivikkobiotooppien osuus Paistunturi–Kevo-alueesta
on merkittävä. Louhikoita ja
kivikoita on paljon. Niihin sisältyvät tunturinrinteiden
rakat, vyöryvät kivikot ja louhikot sekä
jokivarsien paljaat rantakivikot ja -soraikot. Taulukon
1 louhikoihin sisältyvät myös vyörylouhikot
ja kivikot, joita on Kevon luonnonpuistossa
noin 50 ha ja Paistunturin erämaassa noin 60 ha.
Kevon kanjonissa ovat laajimmat ja yhtenäisimmät
vyörylouhikot ja jyrkät kallioseinämät (taulukko
1).
Taulukko 1. Kevon luonnonpuiston ja Paistunturin erämaan biotoopit (Sihvo 2002). Luokittelu Tuomisen ym. (2001)
mukaan.
Kevon luonnonpuisto Paistunturin erämaa
Koodi Biotooppi Pinta-ala (ha) Osuus (%) Pinta-ala (ha) Osuus (%)
puistosta
erämaa-alueesta
C SISÄVESIEN BIOTOOPIT
Lammet (< 10 ha, sis. väliaikaiset lammikot)* 550 1 1 250 1
Pikkujärvet (10–100 ha)* 290 1 1 160 1
Järvet (100–10 000 ha)* 590 1 450 0
C.4.1. Avolähteet 0 0