a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
lä (Juncus trifidus) sekä ruohoista tunturikeltano<br />
(Hieracium alpinum), kultapiisku (Solidago virgaurea)<br />
ja usein punertava teriöinen metsätähti (Trientalis<br />
europaea).<br />
Kosteimpien paikkojen tavallisimpia lajeja<br />
ovat tuppisara (Carex vaginata) ja varsinkin märissä<br />
pensaikoissa suuria tuppaita muodostava<br />
tupassara (C. nigra ssp. juncella) sekä kaikkialla<br />
yleinen harmaasara (C. canescens). Jos kosteikkoon<br />
liittyy pienehkö lammenranta, niin kuuluvat myös<br />
vesisara (C. aquatilis), harvemmin jouhisara (C.<br />
lasiocarpa) ja mutaisissa kohdissa yksittäistä emitähkäänsä<br />
riiputtava mutasara (C. limosa).<br />
Jotta saisimme hieman positiivisemman ja lajirikkaamman<br />
vaikutelman tunturikiveliöistä, niin<br />
lisätkäämme Paistunturin erämaa-alueen paljakkalajistoon<br />
vielä harvalukuisin mättäin kasvava,<br />
koristeellinen uuvana, lumenviipymien sammalvarpio<br />
(Cassiope hypnoides), maata pitkin luikerteleva<br />
vaivaispaju ja kosteammissa routakuopissa<br />
viihtyvät jäkki (Nardus stricta) ja hygrofiiliset suokukka<br />
(Andromeda polifolia) ja karhunruoho (Tofieldia<br />
pusilla).<br />
Rakkalouhikkoja luonnehtivat lukuisat jäkälät.<br />
Vallitsevia lajeja ovat mm. kellertävä rakkaluppo<br />
(Alectoria ochroleuca) ja tummia tupsaleita muodostava<br />
tunturiluppo (A. nigricans). Kellanvihreä<br />
korvajäkälä (Nephroma arcticum), koristeelliset lumijäkälät<br />
(Flavocetraria cucullata, F. nivalis), korallijäkälät<br />
(Sphaerophorus fragilis, S. globosus) ja punanuppinen<br />
koreatorvijäkälä (Cladonia bellidiflora)<br />
antavat maisemalle pientä väriloistoa. Sitä täydentävät<br />
kivilohkareiden pintaa peittävät napajäkälät<br />
(Umbilicaria arctica, U. proboscidea) ja kellanvihreä<br />
keltakarttajäkälä (Rhizocarpon geographicum).<br />
Tunturiniityt<br />
Paistunturien alue kuuluu keskeisenä osana granuliittivyöhykkeeseen.<br />
Laattamaisesti lohkeileva<br />
granuliitti on hitaasti rapautuvaa ja koostumukseltaan<br />
varsin hapanta. Tämä antaa leimansa kasvillisuuteen<br />
ja sen huomaa erityisesti tunturivyöhykkeessä.<br />
Rehevät niityt puuttuvat lähes kokonaan.<br />
Niitä on pääasiassa vain purojen varsilla, lähteisillä<br />
rinteillä ja lumenviipymien läheisyydessä. Puronvarsiniityillä<br />
kasvavat mm. pohjantuoksusimake<br />
(Anthoxanthum odoratum ssp. alpinum), pohjanrölli<br />
(Agrostis mertensii), pohjantähkiö (Phleum alpinum),<br />
lapinkastikka (Calamagrostis lapponica) ja usein kukkimattomaksi<br />
jäävä korpikastikka (C. purpurea).<br />
Enemmän väriä näille niittylaikuille antavat idänniittyleinikki<br />
(Ranunculus acris ssp. borealis), harvakseltaan<br />
kasvava Lapin maakuntakukka kullero<br />
(Trollius europaeus) ja myöhään kukkiva lääte (Saussurea<br />
alpina). Koivuvyöhykkeen puolella tulevat<br />
vastaan mesimarja (Rubus arcticus) ja lillukka (R.<br />
saxatilis) sekä yllättävän usein niiden risteymä<br />
”mesilillukka” (R. x castoreus).<br />
Lähteet ovat yleisiä tunturivyöhykkeen alaosissa.<br />
Niiden ympäristössä on lähes aina pieni<br />
mutta omaleimainen niittykaistale, jota jatkuu vielä<br />
jonkin matkaa puronvarrellekin. Näille alueille<br />
luonteenomaisimpia lajeja ovat pohjanhorsma<br />
(Epilobium hornemannii), suohorsma (E. palustre)<br />
ja kääpiökokoinen tunturihorsma (E. anagallidifolium)<br />
sekä pohjantähtimö (Stellaria borealis). Monet<br />
sammalet, kuten hetevarstasammal (Pohlia<br />
wahlenbergii), hetehiirensammal (Bryum weigelii) ja<br />
hetekeuhkosammal (Marchantia alpestris), joka on<br />
nykyisin yhdistetty keuhkosammalen (M. polymorpha)<br />
kanssa, luonnehtivat niin ikään lähteiden<br />
ympärillä olevia niittykaistaleita. Vieläpä nurmitatarkin<br />
(Bistorta vivipara) voidaan liittää samaan<br />
ryhmään.<br />
5.4.2 Tunturikoivikot<br />
Tunturikoivikoiden pääpuulaji on tunturikoivu,<br />
jonka monet sekoittavat vaivaiskoivuun. Tunturikoivu<br />
on yhdestä viiteen metriä korkea, pensasmaisesti<br />
kasvava tummarunkoinen puu, jossa<br />
yleisen käsityksen mukaan on kyllä vaivaiskoivun<br />
perimää mukana. Kaikki koivikot eivät kuitenkaan<br />
ole tällaisia, vaan tunturin rinteillä on myös yksi- ja<br />
suorarunkoisia, väritykseltään lähes valkorunkoisia<br />
koivuja, jotka tutkijat tuntevat yksinkertaisesti<br />
yksirunkoisina (monokormisina) koivuina.<br />
Tunturien rinteillä saattaa tavata laajoja, jopa<br />
yli hehtaarin suuruisia haapametsiköitä (Populus<br />
tremula), joiden puut ovat usein yhtä ainoata alkuperää.<br />
Suojaisissa paikoissa voi kasvaa harvakseltaan<br />
myös pieniä, mutta usein yllättävän paksurunkoisia<br />
mäntyjä, joiden leviämisen mahdollisuudet<br />
puhtaassa tunturikoivikossa ovat varsin<br />
heikot. Kuivassa tunturikoivikossa ei ole juuri<br />
muita pensaita kuin siellä täällä kasvava kataja<br />
(Juniperus communis), josta tavataan kaksi eri rotua,<br />
eteläinen metsäkataja (ssp. communis) ja pohjoinen<br />
lapinkataja (ssp. alpina).<br />
Varvuista tärkein on kenttäkerrosta usein läpikotaisin<br />
verhoava pohjanvariksenmarja, joka<br />
43
Change language