a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut

pakkasista huolimatta ympäristöään pitemmän
kasvukauden. Monilla pahtakasveilla on kukkaaiheet
syksystä asti valmiina odottamassa kevään
tuloa. Pahtaseinämän kasvipeite joutuu kokemaan
keväisin kovia. Skaidilta vyöryvien lumien sulamisvesien
irrottamat kivi- ja soralaviinit raastavat
rinteiden kasvipeitettä rajusti. Pahtojen lajivalikoimaan
vaikuttavat paljon myös rinteen ekspositio,
valoisuusaste ja valuvesien määrä sekä eräissä tapauksissa
myös pengermillä pesivien piekanan,
ampuhaukan ja räystäspääskykolonioiden tiputtama
”guano”, mikä lannoittaa pahdanalusten kasvillisuutta.
Lintulannoituksesta selvästi hyötyviä
nitrofiilisia lajeja ovat pahtalehtojen ja rinnekivikoiden
asukit, kuten kalliosirkunjyvä (Lappula
deflexa), miltei poltinkarvaton pohjannokkonen
(Urtica dioica ssp. sondenii) ja peltohanhikki (Potentilla
norvegica). Jopa piha- ja heinätähtimö viihtyvät
pahdoilla kaukana asutuksesta. Kryptogaamien,
sammalten ja jäkälien, joukossa on lukuisia linnunlannan
suosijoita, ornitokoprofiileja, kuten
hiirensammalia (Bryum archangelicum, B. argenteum),
hiippasammalia (Orthotrichum pylaisii, O. rupestre),
paasi- ja partasammalia (Schistidium apocarpum,
Syntrichia ruralis) sekä keltajäkäliä (Xanthoria candelaria,
X. elegans, X. sorediata) ja laakajäkäliä (Physcia
dubia, Physconia detersa).
Tyypillisiä pahtapengermien ja talusrinteiden
putkilokasveja Kevojoen laakson kolmella pohjoisimmalla
pahdalla ovat hapsisara (Carex capillaris),
kissankello, villatunturihärkki (Cerastium alpinum
ssp. lanatum), haurasloikko (Cystopteris fragilis), metsälauha
(Deschampsia flexuosa), isokynsimö (Draba
daurica), lampaannata, siniyökönlehti, pahtanurmikka
(Poa glauca), lehtonurmikka (P. nemoralis),
keväthanhikki, ruijanpahtahanhikki (Potentilla
chamissonis), mätäsrikko (Saxifraga cespitosa), pahtarikko
(S. nivalis), tunturiängelmä, tupasluikka sekä
kaikki kolme kiviyrttiä (Woodsia alpina, W. glabella,
W. ilvensis). Vastaavanlainen, ekologisesti katsoen
hyvin heterogeeninen koostumus on sammallajistossakin.
Yleisiä lehtisammalia ovat tumma- ja
paakku-uurnasammal (Amphidium lapponicum, A.
mougeotii), kalliotorasammal (Cynodontium tenellum),
kuru- ja kalkkilehväsammal (Cyrtomnium hymenophylloides,
Mnium thomsonii), kalkkikahtaissammal
(Distichium capillaceum), ripsi- ja uurrekellosammal
(Encalypta ciliata, E. rhaptocarpa), kierrekivisammal
(Grimmia torquata), tunturipalmikkosammal (Hypnum
revolutum), vuoririippusammal (Neckera oligocarpa),
limi- ja pikkusiimasammal (Myurella julacea,
52
M. tenerrima), hohtovarstasammal (Pohlia cruda),
nuorasammal (Pterigynandrum filiforme) ja kookaskasvuinen
poimusammal (Rhytidium rugosum).
Sekä putkilokasvien että sammalten joukossa
on osaksi kalkinkarttajina, osaksi kalkinsuosijoina
tai jopa kalkinvaatijoinakin pidettyjä lajeja. Tämä
omaleimainen lajikoostumus osoittaa, miten vaihtelevia
elinmahdollisuuksia pahdat voivat tarjota
kasveille. Lienee epätavallista, että kissankello ja
siniyökönlehti kasvavat vierekkäin. Useassa tapauksessa
kosteutta pidättävä sammalpatja voi
olla elintärkeä joillekin saniaisille. Kaljukiviyrtin
(Woodia glabella) löytää miltei poikkeuksetta puolivarjoisalta
kallionseinämältä kosteutta pursuavalta
uurnasammalmättäiköltä.
Jyrkänteiden juurella tunturikoivun, katajan,
tuomen ja lapinpunaherukan varjostamassa lehdossa
näkee tavanomaisten lajien seurassa mm.
lapinvehnää, peuranvirnaa, rantaukonnaurista
(Erysimum strictum), idänimarretta (Gymnocarpium
continentale), röyhypiippoa, nuokkuhelmikkää,
lapinlemmikkiä, sudenmarjaa (Paris quadrifolia),
lapinkuusiota ja lapinorvokkia.
Kevojoen kanjonin itäranta on paikoitellen
lähes katkeamatonta pahtaseinämää aina Kevonseinälle
asti, mutta eteläosan jyrkänteet eivät ole
yhtä hyvin tutkittuja kuin pohjoisosan pahdat.
Cuokkajohkan varrella on aina Cuoggásistjávrille
asti vaihtelevankokoisia kallionseinämiä. Samoin
Leammašjohkan ja Áhkojohkan pikkupahdat tarjoavat
pahtarikolle, tunturikiviyrtille (Woodsia alpina)
ja kellosammalille sopivia kasvupaikkoja.
Ei sovi unohtaa myöskään pahtaseinämien jäkälälajistoa,
joka on erittäin puutteellisesti tutkittu.
Valuvetisiin seinämiin on kiinnittynyt turpeita
nahkanapajäkäliä (Umbilicaria vellea). Kaikkein
edustavimmat jäkälät ovat kuitenkin kookkaat,
vihertävän ruskeat raidan- ja kalliokeuhkojäkälä
(Lobaria pulmonaria, L. scrobiculata). Niiden seurassa
viihtyvät mielellään pienempikokoiset silo- ja
nukkamunuaisjäkälä (Nephroma bellum, N. resupinatum).
Niiden yksilömäärät ovat erittäin pieniä,
joten niiden keräämistä luvanvaraisestikin on vältettävä
mahdollisimman paljon. Kaikkein vaateliainta
jäkälälajistoa Kevojoen pahdoilla edustavat
suoninahkajäkälä (Peltigera venosa), sammallaakajäkälä
(Physconia muscigena) ja pohjanlaakajäkälä
(Phaeophyscia constipata).