a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
Paikoitellen on pieniä rinnehaavikoita ja rantatöyräillä<br />
on koviakin kevättulvia sietäviä, osaksi<br />
ylitiheitä, harmaapajuviitoja.<br />
Retkeilijästä kanjonilaakso voi tuntua ensivaikutelmaltaan<br />
hyvinkin yksitoikkoiselta, jopa<br />
pelottavalta, mutta esim. kasvitieteilijän näkökulmasta<br />
katsoen kuru on moninaisine biotooppeineen<br />
Tunturi-Lapin eittämätön paratiisi. Esimerkiksi<br />
Inarin Lapin 40 sanikkaisesta peräti 35<br />
kasvaa kanjonin pahdoilla ja lehdoissa.<br />
Toinen Kevojokilaaksoon vahvasti keskittynyt<br />
kasviryhmä on rikkokasvien (Saxifraga spp.)<br />
suku. Pahtarikolle kelpaavat korkeintaan heikosti<br />
emäksiset granodioriittipaljastumat. Sini- ja mätäsrikko<br />
viihtyvät paikoin joenpohjakivikoissakin,<br />
kunhan rinteiltä valuva vesi on riittävän kalkkipitoista.<br />
Lähdepaikkoja ja lumenviipymäkohtia<br />
suosivat puro- ja tähtirikko eivät ole kovinkaan<br />
harvinaisia. Kultarikon (Saxifraga aizoides) pienialainen<br />
kasvualue on rajoittunut Gahpermarasin–Skierrefáliksen<br />
emäksisiin vulkaniitteihin ja<br />
dioriitteihin. Itusilmullinen nuokkurikko tulee<br />
retkeilijän eteen usein yllättäen. Kääpiökokoista<br />
pahtarikkoa muistuttavan lumirikon (S. tenuis) voi<br />
hyvällä onnella löytää joltakin myöhään paljastuvalta<br />
kalliotörmältä.<br />
Kaikki kolme yökönlehteä kuuluvat jokilaakson<br />
lajistoon. Sini- ja valkoyökönlehti koristavat<br />
soraisia rantatörmiä, vaikeasti havaittava karvayökönlehti<br />
(Pinguicula villosa) on puolestaan<br />
uppoutunut rahkasammalmättäisiin. Pienikokoiset<br />
kaksikko- ja kolmikkovihvilä (Juncus biglumis,<br />
J. triglumis) kasvavat usein vierekkäin lähteisten<br />
purojen äyräillä. Lähes kokonaan Kevojoen<br />
laaksoon rajoittuneet pahtahanhikki (Potentilla<br />
nivea) ja ruijanpahtahanhikki tunnetaan alueen<br />
ulkopuolelta vain yhdeltä paikalta Cuoggájoen<br />
varrelta. Norjan- eli peltohanhikin esiintyminen<br />
Kevojoen pohjoisilla pahdoilla alkuperäisenä on<br />
yllättävää. Lapinorvokki, peuranvirna, norjanjäkkärä<br />
(Gnaphalium norvegicum) ja siperiansinivalvatti<br />
viihtyvät lehdoissa.<br />
Eteläistä lajistoa Kevon laaksossa edustavat<br />
mm. kevätpiippo, nuokkuhelmikkä, tähtitalvikki,<br />
sudenmarja ja molemmat kihokit (Drosera longifolia,<br />
D. rotundifolia). Myös suopursun, mesimarjan<br />
ja lillukan yleisyys herättää huomiota. Mielenkiintoisena<br />
piirteenä etenkin sammallajistossa on<br />
todettava lukuisten vaateliaiden, kalkinhakuisten<br />
lajien määrä. Niistä kannattaa erityisesti mainita<br />
kurulehväsammal (Cyrtomnium hymenophylloides),<br />
56<br />
kalkkikahtaissammal, pikku- ja uurrekellosammal<br />
(Encalypta brevicolla, E. rhaptocarpa), vuoripalmikkosammal<br />
(Hypnum callichroum) ja pikkusiimasammal<br />
sekä poimusammal (Rhytidium rugosum).<br />
Jäkälälajistosta voidaan panna merkille kookkaat<br />
nahkajäkälät (Peltigera spp.), joita on löydetty<br />
laaksosta 19 lajia. Tinajäkäliä (Stereocaulon spp.)<br />
puolestaan tavataan 12 eri lajia. Buksalskáidin<br />
mäntyjen oksilla riippuva lapinluppo, parilta<br />
paikalta löydetty pahtatorvijäkälä (Cladonia luteoalba)<br />
ja karvetorvijäkälä (Cladonia pocillum) ovat<br />
yksittäisiä esimerkkejä laakson monipuolisesta<br />
lajistosta.<br />
Uhanalaiset kasvit Kevon kanjonissa<br />
Kevon kanjonia halkova esijääkautinen kanjonilaakso<br />
ei voi jättää kävijöitään kylmäksi. Sen<br />
jyrkkien, lähes luoksepääsemättömien kallioräystäiden<br />
kaikki salat eivät ehkä koskaan avaudu alueen<br />
tutkijoille. Voimme kuitenkin lohduttautua<br />
sillä ajatuksella, että tämä erikoisleimainen tunturimaan<br />
”haava” on ja pysyy tulevaisuudessakin<br />
lähes neitseellisenä kohteena jälkipolville.<br />
Alueen ainutlaatuinen kasvistollinen aarre on<br />
epäilemättä professori Reino Kalliolan vuonna<br />
1935 löytämä saniainen, tuoksualvejuuri (Dryopteris<br />
fragrans). Antakaamme löytäjän omin sanoin<br />
kuvata senhetkistä tunnelmaa. ”Monin paikoin<br />
kohoaa kymmeniä metrejä korkeita, pystyjä pahtoja.<br />
Erään kallioseinämän pykälillä ja pahdan<br />
juurella louhikossa kasvaa harvinaisia tunturikasveja,<br />
joukossa eräs sellainenkin arktinen laji, jota<br />
ei tunneta muualla Euroopasta ja jonka lähimmät<br />
löytöpaikat ovat jossain Uralin tuolla puolen”.<br />
Nyt uskallamme jo paljastaa, että tuo klassinen<br />
tuoksualvejuuren kasvupaikka oli Liŋkebáktin<br />
juurella leviävä rakka. Nykyisin tämän saniaisen<br />
löytöpaikkoja, osittain hyvin lähekkäisiä, tunnetaan<br />
tuosta neljä peninkulmaa pitkästä kanjonista<br />
kolmisenkymmentä. Suurin osa niistä piileksii vaikeakulkuisissa<br />
lohkareikoissa, mutta joitakin on<br />
myös varjoisilla kallionpengermillä. Muutenkin<br />
kanjoni on osoittautunut harvinaisten sanikkaisten<br />
kasvuympäristöksi. Suippohärkylän ja itäisen<br />
myyränportaan kasvustot laakson eteläosassa ovat<br />
erittäin elinvoimaisia. Vuoriloikon, kalkkihaurasloikon<br />
(Cystopteris fragilis ssp. dickieana), idänimarteen,<br />
kaljukiviyrtin ja hentokortteen (Equisetum<br />
scirpoides) kasvupaikat ovat koko Inarin Lapissa<br />
keskittyneet vahvasti Kevon laaksoon. Näistä
Change language