a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
& Rautiokoski 1968). Merikallio (1958) arvioi sen<br />
pesimäkannaksi 8 000 paria. Hildénin (1987) mukaan<br />
tunturikiuru oli jokavuotinen pesimälintu<br />
Karigasniemen Ailigas-tunturilla vuosina 1965–<br />
1970. Ailigas-tunturilla varmistettiin pesintä atlaskartoituksessa<br />
1974–1979 ruudussa 770:45 ja<br />
mahdollinen pesintä viereisessä ruudussa 770:46.<br />
Vuosien 1986–1989 atlaskartoituksissa laji tavattiin<br />
vielä Ailigas-tunturilla. 1970-luvulta alkaen<br />
tapahtui kannan romahdus, jolla ei ole vertaista<br />
Suomen linnuston tunnetussa historiassa (Halkka<br />
1993). Viimeiset täysin varmat tunturikiurun<br />
pesimähavainnot ovat 1970-luvulta, ja pesintä<br />
vuonna 2002 Inarin Kaunispäällä. Syynä tunturikiurujemme<br />
vähenemiseen ovat voineet olla Ukrainan<br />
ja Valko-Venäjän maatalouden muutokset<br />
linnun oletetulla talvehtimisalueella. Kesällä 2003<br />
tavattiin laulava tunturikiuru Paistunturin erämaaalueella<br />
– voisiko tämä olla merkki lajin mahdollisesta<br />
elpymisestä entisillä pesimäalueillaan?<br />
Tunturikihu ja piekana ovat paljakan myyrien<br />
ja sopulien saalistajia. Molemmat ovat myyräkannan<br />
huippuvuosina runsaslukuisia. Kihu käyttää<br />
ravintonaan myös linnunmunia ja poikasia sekä<br />
sammakoita (Osmonen 2002) ja hyönteisiä. Kihut<br />
kerääntyvät huonoina myyrävuosina vesiperhos-<br />
ja päivänkorentojahtiin sopiville palsasoille ja järville.<br />
Hyvänä esimerkkinä kokoontumisalueesta<br />
ovat Biesjeaggi ja Liŋkinjeaggi, missä on tavattu<br />
jopa yli sadan yksilön kerääntymiä.<br />
6.2.6 Vesistöt<br />
Tunturiylängöllä on varsin vähän vesistöjä. Runsasjärvisintä<br />
aluetta on erämaa-alueen kaakkoisosa<br />
Kaamasjoen ja Cuoggán vesistöalueella. Vesistöjen<br />
kokonaispinta-ala on noin 5 900 hehtaaria,<br />
vain 2,5 prosenttia Paistunturi–Kevo-alueen kokonaispinta-alasta<br />
(Ylä-Lapin biotooppikuviotiedot<br />
2001, Sihvo 2002).<br />
Kuikka on suurten järvien tunnusomainen<br />
lintu koko alueella. Sen pesimäkanta on 10–20<br />
paria. Inarin Lapin alueella kaakkurin kanta painottuu<br />
Kaldoaivin ja Vätsärin erämaa-alueille sekä<br />
Inarijärvelle (Klinga 1998, Väisänen ym. 1998,<br />
Osmonen 2002). Paistunturi–Kevo-alueella kaakkuri<br />
on hyvin harvinainen pesimälintu, sieltä on<br />
tiedossa vain yksi varmistettu pesintä. Pesintään<br />
viittaavia havaintoja on lisäksi Vuogojávrin ympäristöstä.<br />
Kaakkurit pesivät tavallisimmin pienillä<br />
luhtarantaisilla järvillä tai suolammilla, mutta ra-<br />
vinnonhaussa ne ovat riippuvaisia suurista järvistä.<br />
Paistunturi–Kevo-alueella vain Vuogojávri ja<br />
Luomusjärvet näyttävät olevan kaakkurille riittävän<br />
suuria järviä.<br />
Laulujoutsenen pohjoisin pesintä on varmistettu<br />
Vuogojávrilla. Koko Paistunturi–Kevo-alueelta<br />
on tiedossa vain puolenkymmentä varmistettua<br />
pesintää: Vuogojávrin lisäksi muun muassa<br />
Hanhijängältä, Sávzajeaggiltä ja Pieran Marin jängältä.<br />
Valtaosa alueen joutsenista näyttää olevan<br />
pesimättömiä yksilöitä ja pareja. Erämaa-alueella<br />
pesintää rajoittaa varmasti osaltaan kesän lyhyys,<br />
joutsenen poikaset eivät yksinkertaisesti ehdi lentokykyisiksi<br />
ennen talven tuloa.<br />
Metsähanhikanta painottuu tunturikoivuvyöhykkeen<br />
suurille suoalueille, mm. Pieran Marin<br />
jängälle ja Hanhijängän–Pierkivaaranjängän soidensuojelualueelle.<br />
Poikasten ollessa pieniä poikueet<br />
viihtyvät jokivarsilla.<br />
Tavi ja haapana ovat allin ohella alueen runsaslukuisimmat<br />
vesilinnut. Tavi esiintyy haapanaa<br />
useammin nevojen ja rimpipintasoiden pikkulampareissa<br />
ja mutaisissa allikoissa. Heinäsorsa on<br />
pohjoisessa melko harvinainen. Tunturiylängöllä<br />
sitä tavataan vain satunnaisesti. Lajin pieni pesimäkanta<br />
painottuu Kaamasjoen vesistöalueelle<br />
ja Pieran Marin Jängälle. Jouhisorsa, jota yleisesti<br />
pidetään pohjoisena lintuna (esim. Väisänen ym.<br />
1998), on heinäsorsaakin harvinaisempi. Inarin<br />
Lapin alueella jouhisorsan kanta painottuu<br />
Kaldoaivin erämaa-alueelle (Väisänen ym. 1998,<br />
Osmonen 2002), mutta sielläkin laji on melko<br />
harvalukuinen pesimälintu. Atlaskartoituksissa<br />
jouhisorsan pesintä varmistettiin Paistunturi–Kevo-alueella<br />
vain yhdellä ruudulla, ja laji tavattiin<br />
lisäksi neljällä muulla ruudulla. Varmistettuja pesimähavaintoja<br />
(munapesä/poikue) on kertynyt<br />
atlaskartoitusten jälkeen vain kolme; Vuogojávrilla,<br />
Sávzajeaggilla ja Pieran Marin jängällä.<br />
Alli on yleisin vesilintu tunturiylängön järvillä<br />
ja lammilla. Merkittävä osa maamme allikannasta<br />
asustaa Kaldoaivin erämaa-alueella, jossa pesimäkanta<br />
on 400–500 paria (Osmonen 2002). Tukkasotka<br />
on yleisimpiä vesilintuja koivumetsävyöhykkeellä<br />
erämaa-alueen kaakkois- ja eteläosissa<br />
Kaamasjoen vesistöalueella – usein samoissa järvissä<br />
pilkkasiiven kanssa. Suurimmat tukkasotkakertymät<br />
on tavattu Biesjeaggilla (Biesjávrrit).<br />
Lapasotkalla on kaksi esiintymisaluetta Suomessa.<br />
Pääosa kannasta pesii Pohjanlahden saaristossa<br />
ja pienempi populaatio Tunturi-Lapissa.<br />
75
Change language