a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
tasaisilla tunturien lakialueilla ja loivilla rinteillä<br />
kalliota peittävät rapautumistuotteet, särmikkäät<br />
kivikot eli rakat. Laajimmat rakka-alueet ovat<br />
Paistuntureilla ja Bađđaskáidin alueella. Esimerkiksi<br />
Gáimmoaivin (kuva 3) ja Stuorra Mávnnan<br />
laet ovat yhtenäisen rakan peitossa eikä sieltä<br />
löydy ehjää kalliota. Tuoreet halkeamat kertovat<br />
rakkautumisen olevan edelleen hitaasti käynnissä.<br />
Rapautumiseen liittyvät myös tunturien lailla<br />
esiintyvät eroosiojäänteet eli tor-muodostumat.<br />
Ne muistuttavat rikkonaisia kalliopaaseja, mutta<br />
todellisuudessa ne ovat kallion kestävintä osaa,<br />
joka on jäänyt jäljelle ympärillä olleen rikkoontuneen<br />
kallion rapautuessa ja kulkeutuessa pois.<br />
Paistunturien alueella on useita tor-muodostumia,<br />
joista komeimmat ovat pohjois-eteläsuuntaisena<br />
jonona Duottar-Mávnna ráhppát-tunturin laella<br />
(kuva 3). Niistä korkein on yli kymmenmetrinen<br />
paasi (Kaitanen 1969). Matalia tor-muodostumia<br />
on esimerkiksi Duottar-Mávnnan laella sekä<br />
Luomusjärvien luoteispuolella Davimuš Luopmošvarrin<br />
ja Gaskkamuš Luopmošvarrin lailla.<br />
Tor-muodostumiksi luetaan myös kallioseinämästä<br />
irronneet paasimaiset kielekkeet, jotka ovat jääneet<br />
paikoilleen. Yksi tällainen kallioseinämästä<br />
ulos työntyvä kieleke on Kevon kanjonissa Bajimuš<br />
Njaggaleapmen kaakkoispuolella (Kaitanen<br />
1969).<br />
Lähes pystysuorien jyrkänteiden ja pahtojen<br />
juurille kasaantuu seinämästä irronneesta ja sen<br />
juurelle pudonneesta lohkare- ja kiviaineksesta<br />
vyörykeiloja eli taluksia. Niiden pinta viettää<br />
varsin jyrkästi seinämän juurelta laakson pohjaa<br />
kohti. Korkein talusmuodostuma (64 m) on<br />
Vuolimuš Njaggaleapmen itärinteellä (kuva 3)<br />
(Liira ja Hietaranta 1998). Hyvin kehittyneitä taluksia<br />
esiintyy myös esimerkiksi Liŋkepáktin ja<br />
Geavgŋápáktin juurella. Kevon kanjonin kaakkoisrinteellä<br />
vyörykeilat ovat paikoin kasvaneet<br />
yhteen muodostaen kilometrien mittaisen jatkuvan<br />
lohkarevyön jyrkänteen juurelle.<br />
Liira ja Hietaranta (1998) ovat tehneet vyöryneiden<br />
lohkareiden pinnalta jäkälätutkimuksia.<br />
Rapautuessaan irti pahdan seinämästä ja vyöryessään<br />
alas kivet ja lohkareet olivat puhtaita.<br />
Niiden pinnalle alkoi kasvaa jäkälää vasta vyöryn<br />
jälkeen. Mittaamalla jäkäläkasvustojen kokoa ja<br />
vertaamalla tuloksia jäkälien kasvunopeuteen on<br />
mahdollista selvittää vyörymisen ajankohta. Tulosten<br />
mukaan valtaosa kivistä ja lohkareista on<br />
ollut paikoillaan jo vuosisatoja, sillä niiden pintaa<br />
peittivät isot jäkälälaikut. Joukossa oli myös lohkareita,<br />
joiden pinnalla jäkälät olivat varsin pieniä.<br />
Niiden voi päätellä vyöryneen ns. ”Pienen Jääkauden”<br />
kylmän ilmastovaiheen aikana 1600–1800luvuilla,<br />
jolloin tapahtui runsaasti rapautumista.<br />
Viimeisen vuosisadan aikana ilmaston lämmettyä<br />
kiviainesta on vyörynyt varsin vähän, lukuun ottamatta<br />
Liŋkepáktin talusta (kuva 3), jossa esiintyy<br />
jäkälän peittämien lohkareiden keskellä myös täysin<br />
jäkälättömiä kiviä aivan viime vuosina tapahtuneiden<br />
vyöryjen tuloksena.<br />
2.5.2 Kuviomaat ja vuotomaat<br />
Routa on merkittävä tekijä myös moreenimailla.<br />
Siitä ovat osoituksena routimisen tuloksena<br />
syntyneet kuviomaat. Kun kostea moreenin hienoaines<br />
jäätyy, se laajenee ja työntää säteittäisesti<br />
karkeampaa ainesta, kuten kiviä, poispäin. Kun<br />
hienoaines sulaa, se vetäytyy takaisin kivien jäädessä<br />
paikalleen. Kun jäätyminen ja sulaminen<br />
toistuvat vuodesta toiseen, maahan syntyy moreenin<br />
hienoaineksesta koostuvia jäätymiskeskuksia,<br />
joiden reunoille kivet ovat kasaantuneet<br />
kivirenkaiksi. Koska jäätymiskeskuksia on vieri<br />
vieressä, kivirenkaista syntyy verkkomainen kuvioitus<br />
eli polygonimaa. Kivirenkaiden läpimitta<br />
on 2–5 metriä. Ne ovat usein epäsäännöllisen<br />
monikulmion muotoisia. Tavallisimpia ovat 5-<br />
tai 6-sivuiset ruudut. Paistunturi–Kevo-alueella<br />
kuviomaat ovat varsin yleisiä. Hyvin muodostuneita<br />
kivirenkaita on esimerkiksi Kevon kanjonin<br />
kaakkoispuolella Gompunčohkkan ja Skierrefálisin<br />
välisessä laaksossa (Tabuchi ja Hara 1992).<br />
Vuotomaat syntyvät ns. solifluktion seurauksena,<br />
kun vedellä kyllästynyt maamassa valuu painovoiman<br />
vaikutuksesta tunturien rinnettä alas.<br />
Voimakkainta solifluktio oli heti jäätiköiden häviämisen<br />
jälkeen, kun kasvillisuus ei vielä sitonut<br />
maaperää. Sitä tapahtuu edelleen varsinkin keväisin<br />
ja alkukesällä, kun maan sula pintakerros liikkuu<br />
roudassa olevan kerroksen yläpintaa pitkin.<br />
Ohlson (1964) on todennut, että jo parin kolmen<br />
asteen rinteen kaltevuus aiheuttaa maamassojen<br />
liikettä, mutta vasta rinteillä, joiden vietto on 5–20<br />
astetta, esiintyy yleisesti vuotomaita. Solifluktion<br />
seurauksena syntyy myös alas tunturin rinnettä<br />
valuvia pitkiä kivivirtoja ja kivijuovia. Muutamin<br />
paikoin kokonaisia maamassoja, kivirakkoja tai<br />
laajoja moreenimaita on liikkunut kohti laakson<br />
pohjaa.<br />
27
Change language