a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
5.2.2 Koivuvyöhyke<br />
Paistunturin erämaan ja Kevon luonnonpuiston<br />
maisemakuvaa luonnehtivat laajalti matalakasvuiset,<br />
puoliavoimet, osittain tunturimittarin runtelemat<br />
tunturikoivikot sekä granuliittivyöhykkeen<br />
puuttomat, jäkäläpeitteiset rakkakivikot ja tuuliset<br />
varpukankaat. Välistä matkantekoa hankaloittavat<br />
roudan myllertämät ja muovaamat pounikko- ja<br />
palsakummut. Kokonaisuudessaan tämä karu<br />
lakeus ja porojen ikiaikainen laidunmaa sijaitsee<br />
Tunturi-Lapissa yhtenäisten mäntymetsien ja<br />
samalla koko pohjoisen havumetsävyöhykkeen<br />
pohjoispuolella.<br />
Rauduskoivun (Betula pendula) pohjoisraja jää<br />
aivan erämaa-alueen kaakkoispuolelle. Pohjoisin<br />
5-metrinen rauduskoivu kasvaa Pierkivaaranjängän<br />
soidensuojelualueella aivan Kaamasen tienhaaran<br />
luoteispuolella. Käytännössä alueen kaikki<br />
puu- tai pensasmaiset koivut ovat hieskoivuja,<br />
vaikkakin ainakin kolmea eri ekotyyppiä.<br />
Eteläinen hieskoivu (B. pubescens ssp. pubescens)<br />
kasvaa alueella harvinaisena rehevissä lehdoissa<br />
esim. Kevojoen suupuolen laaksossa ja paikoin<br />
Cuokkajohkan ja Kaamasjoen varrella. Sen rungon<br />
paksuus voi olla yli 20 cm ja se tulee yleensä<br />
liki 10 metriä korkeaksi muistuttaen koko lailla<br />
etelän hieskoivua.<br />
Varsinainen tunturikoivu (B. pubescens ssp.<br />
czerepanovii) on syntynyt hieskoivun ja vaivaiskoivun<br />
(B. nana) muinaisesta risteymästä. Se on<br />
pensasmainen, 2–5 metriä korkea, moni- ja tummarunkoinen.<br />
Tunturikoivu on ilmeisen hyvin<br />
sopeutunut tunturimittarin (Oporinia autumnata)<br />
aiheuttamiin tuhoihin, joita sattuu pienessä mittakaavassa<br />
lähes vuosittain. Lähiaikojen pahin tuho<br />
tapahtui vuosina 1964–1966. Viimevuosien, kuten<br />
1990-luvun ja 2004 (2005) tuhot eivät koske<br />
Paistunturi–Kevo-aluetta. Tuhoja on ollut Varangin<br />
niemimaalla Norjassa. Osan tuhoista on<br />
aiheuttanut hallamittari (Operophtera brumata).<br />
Tunturimittarin toukat saattavat syödä tunturikoivut<br />
aivan lehdettömiksi laajalla, jopa monien<br />
neliökilomerien suuruisella alueella aiheuttaen<br />
näin pensasmaisesti levittäytyvien runkojen kuoleman.<br />
Tuho on sitä täydellisempi, jos myös seuraavaksi<br />
kevääksi varatut silmut syödään jo edellisenä<br />
vuonna. Tunturikoivun juurakko säilyy kuitenkin<br />
yleensä elossa, joten se pystyy kasvattamaan uusia<br />
vesoja seuraavana keväänä. Tunturikoivu kasvaa<br />
metsävyöhykkeen yläosassa muodostaen usein<br />
tiiviitä, sulkeutuneita metsiköitä.<br />
Metsävyöhykkeen (regio subalpina) ylärinteillä<br />
esiintyy monin paikoin oma hieskoivun ekotyyppi,<br />
jota voidaan yksinkertaisesti kuvata ”yksirunkoiseksi<br />
eli monokormiseksi koivuksi”.<br />
Vastaavasti aikaisemmin mainittua monivartista<br />
koivua voidaan nimetä ”monirunkoiseksi eli polykormiseksi<br />
koivuksi”. Yksirunkoisella ”rodulla”<br />
ei ainakaan toistaiseksi ole omaa tieteellistä<br />
nimeä. Se on valkorunkoinen ja puumaisempi<br />
kuin tunturikoivu, latvastaan usein tuulen suuntaan<br />
hieman kaartunut. Se näyttää kärsivän massiivisista<br />
tunturimittarituhoista harvemmin kuin<br />
”polykorminen” tunturikoivu. Tuhon sattuessa<br />
kohdalle, se ei kuitenkaan kykene samalla tavalla<br />
uusiutumaan tyvivesoista kuin aito tunturikoivu.<br />
Yksirunkoinen koivutyyppi on pääpuuna ”avoimissa<br />
koivikoissa”.<br />
5.3 Kasvillisuuteen ja kasvistoon<br />
vaikuttavat tekijät<br />
Yrjö Mäkinen ja Unto Laine<br />
Läntisen Utsjoen erämaa-alueen kasvillisuuden ja<br />
kasviston koostumukseen ja monimuotoisuuteen<br />
vaikuttavat ensisijaisesti pohjoinen sijainti, maaston<br />
korkeusvaihtelut, kallioperä, tarjolla olevat<br />
pohjavesivarat, talven ankaruus ja lumipeitteen<br />
epätasainen jakautuminen sekä suojaisten laaksojen<br />
suotuisa pienilmasto. Porojen ylilaidunnuksen<br />
merkit ovat todettavissa karuilla tunturikankailla<br />
ja -niityillä. Ihmistoiminnan jäljet näkyvät<br />
vähäisessä määrin turvekammien, autiomajojen<br />
ja nuotiosijojen ympäristössä sekä vilkkaammin<br />
käytettyjen turistireittien varrella sekä tietysti poroerotuspaikoilla.<br />
Erämaa-alueen länsi- ja pohjoisosaa hallitsevat<br />
yli 400 metrin korkeuteen kohoavat Pais- ja<br />
Jeskadam-tunturien silhuetit. (Jeskadam-nimeä ei<br />
löydy uusista kartoista. Se on paikallisten ennen<br />
käyttämä nimitys Nuvvus-Ailikkaan ja Utsjoen<br />
kirkonkylän väliin jäävälle tunturiylängölle, jonka<br />
korkeimmat huiput yltävät 500 metriin.) Alue<br />
kuuluu maantieteellisesti kokonaisuudessan Tunturi-Lappiin<br />
ja sijaitsee yhtenäisten mäntymetsien<br />
äärirajan pohjoispuolella, jossa jäkäläpeitteiset<br />
varpukankaat lisääntyvät. Vaivaispaju (Salix herbacea),<br />
sielikkö (Loiseleuria procumbens), kurjenkanerva<br />
(Phyllodoce caerulea) ja uuvana (Diapensia lapponica)<br />
yleistyvät alueella. Lukuisat havumetsäalueen<br />
41
Change language