a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
10 Riistanhoito ja metsästys<br />
Kimmo Gröndahl ja Elina Stolt<br />
10.1 Johdanto<br />
Kalastukseen perustuva elämäntapa oli perustana<br />
varhaisimmalle kulttuurimuodolle Suomessa.<br />
Tehokas metsästys olisi vaatinut laaja-alaista liikkumista<br />
vaikeissa lumiolosuhteissa. Ensimmäiset<br />
tiedot metsästyksestä Suomessa ovat kuitenkin<br />
peräisin jo tuhansien vuosien takaa. Metsästys,<br />
jonka saaliina oli mm. villipeura, on ollut tärkeä<br />
elannon lähde (Pennanen 2000, Ylänne 1950).<br />
Metsästyspaine lisääntyi 1700-luvun lopulta alkaen<br />
ja 1800-luvulla ainakin peura ja majava<br />
pyydettiin loppuun. Peuran häviämiseen vaikutti<br />
myös porojen lisääntyminen, koska ne käyttivät<br />
samoja talvilaitumia peurojen kanssa (Parkkonen<br />
1998).<br />
Metsästys on kalastuksen ohella ollut aina<br />
tärkeä elinkeino pohjoisen asukkaille, ja se lienee<br />
ollut ensimmäisiä toimeentulon lähteitä. Aikoinaan<br />
poroja omistettiin vähän, joten metsän riista<br />
oli tärkeä osa ravintoa. Myöhemmin metsästyksen<br />
merkitys toimeentulon osana on vähentynyt,<br />
vaikka se on edelleen tärkeä osa luontaiselinkeinoja.<br />
Metsästyksellä on pohjoisessa hyvin suuri<br />
merkitys vapaa-ajan harrastuksena. Siinä on nykyään<br />
mukana vanhojen konkareiden lisäksi yhä<br />
enemmän myös naisia ja nuoria.<br />
10.2 Riistan elinympäristöt ja<br />
riistalajit<br />
Riistalajisto muuttuu, kun siirrytään puustoisilta<br />
alueilta avosoille ja tuntureille. Suo- ja metsäalueilla<br />
viihtyvät hirvi ja vanhojen metsien lajeista<br />
metso. Paistunturin erämaa-alueella yhtenäistä<br />
mäntymetsää on ainoastaan Kevojoen laaksossa<br />
ja Kaamasjoen alaosassa, joten metsoa tavataan<br />
alueella harvalukuisena. Niitä on kuitenkin nähty<br />
jopa Kevojoen laaksossa (kts. luku 6.2.1). Riekko<br />
viihtyy tunturikoivikoissa ja kesällä sekä alkusyksystä<br />
myös soilla. Ylemmäs tunturiin noustaessa<br />
tavataan myös kiirunaa. Metsähanhi viihtyy lähinnä<br />
metsäisten alueiden soilla.<br />
Matti Mela toteaa nisäkkäitä käsittelevässä<br />
luvussa, että hirvet keskittyvät Paistunturi–Kevo<br />
-alueella jokilaaksoihin ja talvisin ennen kaikkea<br />
mäntyjä kasvaville alueille. Kevon luonnon-<br />
114<br />
puistossa hirvenmetsästys on kielletty ja siten<br />
on luonnollista, että Kevon laaksoon kerääntyy<br />
talvehtimaan Utsjoen olosuhteisiin nähden tiheä<br />
hirvikanta. Hirviä on varsin runsaasti myös Tenon<br />
sivulaaksoissa ja Inarin puolella, Paistuntureiden<br />
kaakkoisosassa. Hirvet ovat osittain yhteisiä Norjan<br />
kanssa ja ne vaeltavat vuodenaikojen mukaan<br />
(kts. luku 6.1 nisäkkäät).<br />
10.3 Riistanhoito<br />
10.3.1 Riistakantojen arviointi<br />
Riistakolmiolaskennat<br />
Riistakantojen (pääasiassa kanalintujen) arvioinnin<br />
perusmenetelmänä on Suomessa käytetty<br />
vuodesta 1990 lähtien pelkästään riistakolmiolaskentoja.<br />
Niitä ennen arviointimenetelmänä<br />
käytettiin reittiarviointeja, joiden antamat lintutiheydet<br />
eivät olleet todellisia vaan suhteellisia tiheyksiä<br />
parhailla poikuemailla. Riistakolmioiden<br />
kehittämisellä pyrittiin entistä luotettavampaan ja<br />
oikeampaan tietoon riistalajien kannoista, myös<br />
muiden kuin kanalintujen. Riistakolmiomenetelmän<br />
tärkeimmiksi tehtäviksi asetettiin kestävän<br />
metsästyksen suunnittelun parantaminen, pitkälle<br />
kehittyneen tiedon saaminen eri riistaeläinten<br />
elinympäristövaatimuksista ja suhtautumisesta<br />
elinympäristön muutoksiin sekä mahdollisimman<br />
monien riistaeläinlajien sisällyttäminen samaan<br />
seurantajärjestelmään.<br />
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on antanut<br />
vuonna 1989 riistanhoitopiireille ohjeelliset<br />
riistakolmioiden määrät. Näissä suosituksissa<br />
määrät suhteutettiin riistanhoitoyhdistysten<br />
määrään, alueen väkilukuun ja riistanhoitopiirin<br />
maa-alaan. Pohjois-Suomessa tulisi olla vähintään<br />
yksi riistakolmio 300 km 2 :ä eli 30 000 hehtaaria<br />
kohti. Paistunturin erämaa-alueen ja Kevon luonnonpuiston<br />
maa-ala on yhteensä noin 223 000<br />
hehtaaria. Jos edellä mainittu Riista- ja kalatalouden<br />
tutkimuslaitoksen antama suositus pitää paikkansa<br />
myös Paistunturi–Kevo-alueella, siellä tulisi<br />
olla vähintään seitsemän riistakolmiota.
Change language