a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
janpalpakko (Sparganium natans, S. hyberboreum),<br />
ravinteisuudesta pitävä pikkuvita (Potamogeton<br />
berchtoldii) ja jo aikaisemmin mainitut rantaleinikki,<br />
äimäruoho ja hapsiluikka. Elottoman tuntuisissa<br />
rakkalammissa ainoana hydrofyyttinä voi kasvaa<br />
tumma- tai vaalealahnanruoho (Isoëtes lacustris, I.<br />
echinospora). Niiden olemassaolon paljastavat usein<br />
vain vesilintujen ja kahlaajien irrottamat versonkappaleet.<br />
Isompien järvien (Vuogojávri, Luomusjärvet)<br />
ja hidasvirtaisten jokisuvantojen matalassa rantavedessä<br />
on sarakasvustojen lomassa vyömäisiä<br />
järvikortteen (Equisetum fluviatile) ja vesikuusen<br />
(Hippuris vulgaris) kasvustoja. Syvemmällä ulapalla<br />
viihtyy nauhalehtinen kaitapalpakko (Sparganium<br />
angustifolium). Mahtavia, kelluvia lauttoja muodostavat<br />
raate (Menyanthes trifoliata) ja kurjenjalka<br />
(Potentilla palustris) uhkaavat muuttaa matalan lammen<br />
vetiseksi luhdaksi. Satunnaisilla haranvedoilla<br />
on voitu todistaa, että Lapin kylmistä vesistä<br />
kärsivät ja lähes säännöllisesti kukattomiksi jäävät<br />
iso- ja pikkuvesiherne (Utricularia vulgaris, U. minor)<br />
sekä kasvittomiin kohtiin hakeutuva hentosätkin<br />
(Ranunculus confervoides) kuuluvat mm. Kevojoen<br />
vesikasvistoon. Voimakasvirtaisissa joissa ja lumenviipymiltä<br />
laskevissa puroissa näkee hentovartista<br />
pohjanluhtalitukkaa (Cardamine pratensis<br />
ssp. polemonioides) ja ohutlehtistä, nivelkohdista<br />
juurehtivaa upos- eli purorentukkaa (Caltha palustris<br />
ssp. radicans).<br />
Kokonaisluetteloa voidaan vielä täydentää<br />
vedenalaisilla kivillä ja puiden juurilla kasvavilla<br />
sammalilla: iso- ja virtanäkinsammal (Fontinalis antipyretica,<br />
F. dalecarlica), koski- ja puropaasisammal<br />
(Schistidium agassizii, S. rivulare), pohjan- ja koukkupurosammal<br />
(Hygrohypnum alpestre, H. ochraceum),<br />
koskikoukkusammal (Dichelyma falcatum) ja useat<br />
sirppisammalet (Warnstorfia spp., Drepanocladus<br />
spp.). Haraustulosten perusteella Kevojoen suvantokohdissa<br />
kasvaa myös joitakin näkinpartaisleviä<br />
(Chara spp., Nitella spp.).<br />
5.4.7 Suot<br />
Erilaisia soita on Paistunturi–Kevo-alueella<br />
kaikkialla, mutta niiden osuus on suurin alueen<br />
kaakkoiskulmassa, missä sijaitsevat erämaahan rajoittuvat<br />
Pieran-Marin jängän soidensuojelualue<br />
ja Hanhijängän–Pierkivaaranjängän soidensuojelualue.<br />
Myös alueen lounaiskulmassa on runsaasti<br />
soita. Siellä on esim. hajanainen erämaa-alueen<br />
ulkopuolella oleva Piessuon–Luomusjoen soidensuojelualue.<br />
Erilaisten soiden osuus koko alueesta<br />
on 365 km² eli noin viidennes (Sihvo 2002). Alueen<br />
pohjoisosissa vallitsevat palsasuot, etelä- ja<br />
kaakkoisosissa aapasuot.<br />
Aapasuot<br />
Aapasuot muistuttavat monessa suhteessa pieniä<br />
nevarämeitä ja ovat tyypillisiä Metsä-Lapille, mutta<br />
niitä esiintyy suunnilleen Petsikosta eli Utsjoen<br />
ja Inarin kunnanrajasta etelään. Raja on yleensä<br />
vedetty Syysjärven eteläpuolelta tien suuntaisesti<br />
Iijärvelle ja se noudattelee melko tarkoin männyn<br />
pohjoista metsänrajaa. Saamen kielessä aapasuota<br />
tarkoittavat nimet jeaggi ja jeggi on usein suomennettu<br />
sanalla jänkä.<br />
Inarin Lapin aapasuot ovat vain pieni osa<br />
kaikista Peräpohjolan ja Etelä-Lapin aapasoista.<br />
Paistunturin alueen aapasoiden osuus kaikista<br />
Suomen soista on vähäinen, alle prosentti.<br />
Paistunturi–Kevo-alueen eteläosissa saattaa<br />
aapasoiden reunaosissa nähdä, miten pientä tunturikoivuryhmää<br />
ympäröi roudan muokkaama<br />
kasviton reunus. Sen ulkopuolella alkaa puuton<br />
avosuo sekä aapasoille ominaiset vetiset rimmet<br />
ja niitä halkovat jänteet, jotka saattavat hyvällä onnella<br />
kestää kulkijankin. Rimmet eivät kestä kulkijaa,<br />
eivät varsinkaan jos niillä kasvaa pitkälehtikihokkia<br />
tai kaksikkovihvilää (Juncus biglumis).<br />
Tyypillisimmät rimpien lajit ovat suuria saroja,<br />
joita paikallisessa kielenkäytössä kutsutaan heiniksi,<br />
esim. vesisara, pullosara, aapasara (Carex<br />
rotundata) ja luhtavilla. Kulkijan kannattaa opetella<br />
erottamaan läheiset, jopa keskenään risteytyvätkin,<br />
aapa- ja pullosara toisistaan jo matkan<br />
päästä, sillä astuessaan varomattomasti pullosarakasvustoon<br />
hän saa takuuvarmasti suovettä yli<br />
saappaanvarren, kun taas aapasarakasvuston yli<br />
saattaa selvitä kuivin jaloin. Kenkäheinäksi sanotaan<br />
paikallisesti vesisaran, pullosaran ja suuria<br />
mättäitä muodostavan tupassaran kuivattavia lehtiä.<br />
Tupassarakko on kulkemiseen hyvin epävarmaa,<br />
sillä koko mätäs saattaa hetkessä notkahtaa<br />
pois kulkijan alta, jolloin hän suistuu polvilleen<br />
edessään odottavaan rimpeen.<br />
Rimpien ja mätäspintaisten jänteiden välissä<br />
on myös pieniä lampareita, joissa saattaa nähdä<br />
kauniin keltakukkaisen rimpivesiherneen (Utricularia<br />
intermedia). Sen hienoissa lehtiliuskoissa on<br />
pieniä rakkuloita, joilla se pyydystää ravinnok-<br />
49
Change language