a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
alueelta, mutta ei sen ulkopuolelta. Latomuksia<br />
on käytetty noin vuosina 800–1400/1600 jKr.<br />
(Hamari 1996: 47–51.).<br />
Siuttavaarantyypin liedet ovat suuria ja suorakaiteenmuotoisia<br />
kivilatomuksia, jotka on kauttaaltaan<br />
ladottu suurehkoista kivistä. Latomusten<br />
oletetaan olleen jonkinlaisten kevytrakenteisten<br />
kotien liesiä, koska kiinteistä rakenteista ei ole<br />
havaittu merkkejä. Muunlaisiakin löytöjä on näiltä<br />
kohteilta hyvin vähän. Liedet esiintyvät tavallisesti<br />
usean lieden ryhmissä. Tunnusomaista on, että<br />
liedet sijaitsevat säännöllisinä, samansuuntaisina<br />
riveinä puron tai joen rannalla, sen muotoja seuraten.<br />
On esitetty, että suojaisilla metsäalueilla sijaitsevat<br />
suuret liesilatomuskeskittymät olisivat<br />
ensimmäisten siidojen eli lapinkylien talvikylien<br />
paikkoja (Carpelan 2003: 68–69; Hamari 1996:<br />
47–51). Koska tällaisia latomuksia tavataan kuitenkin<br />
myös ylätunturiympäristöissä, kuten Paistunturissa,<br />
on syytä olettaa, että tällaiset liedet<br />
ovat olleet omana aikanaan joka paikan perusliesityyppi,<br />
ei vain talvikylissä käytetty malli, kuten<br />
esimerkiksi Carpelan (2003: 68) esittää.<br />
Tutkijat ovat aikojen saatossa tulkinneet<br />
Siuttavaarantyypin liesilatomukset milloin uhripaikoiksi,<br />
milloin pyyntirakenteiksi, jopa sotilasleiriä<br />
on ehdotettu (Oksala 1990: 38–40). Paikallisen<br />
perimätiedon mukaan näitä latomuksia<br />
on pidetty ”muinaisten lappalaisten hautoina”.<br />
Erityisesti norjalaiset arkeologit olivat pitkään<br />
sitä mieltä, että latomukset ovat todella hautoja<br />
(esim. Simonsen 1970: 164 ja Schanche 1993b:<br />
49), koska latomuksista löydettiin luun paloja ja<br />
pieniä esineitä tai niiden kappaleita. Myöhemmin,<br />
kun latomuksista löydetty luuaineisto on<br />
tutkittu, on kuitenkin osoittautunut, että kaikki<br />
latomuksista löytyneet luut ovat eläinten luita eli<br />
siis aterian tähteitä, jotka on viskattu tuleen. Kun<br />
tällaisia latomuksia on tutkittu systemaattisesti, ei<br />
ole löydetty mitään todisteita siitä, että ne olisivat<br />
hautoja (Hamari 1996: 52.).<br />
Siuttavaarantyypin liesilatomukset ovat hyvin<br />
näyttäviä ilmestyksiä: niillä on tavallisesti pituutta<br />
0,8–2,5 metriä ja leveyttä 0,5–1,5 metriä. Kiveys<br />
nousee maanpinnasta tavallisesti 10–30 senttiä,<br />
mutta latomusta voi siitä huolimatta olla vaikea<br />
havaita kasvillisuuden alta (Hamari 1996: 47–51.).<br />
Paras paikka tutustua tällaisiin liesilatomuksiin on<br />
Kevon retkeilyreitin varressa Ruktajärven autiotuvan<br />
ja Ristinäsjärven taukopaikan puolessa välissä,<br />
102<br />
jossa polku kulkee kolmen lieden latomuskohteen<br />
halki. Myös Gottetvárrin lähellä, luonnonpuiston<br />
alueella, on suurehko latomuskohde. Kuulopuheiden<br />
mukaan Paistunturissa on muitakin vastaavia<br />
kohteita, mutta inventoijan silmiin ne eivät ole<br />
vielä sattuneet.<br />
Permukkaliedet<br />
Permukkaliedet ovat muuten tavallisia suorakaiteenmuotoisia<br />
kehäliesiä, mutta niiden toisen<br />
päädyn kulmista lähtee kaksi rinnakkain kulkevaa<br />
kivijonoa eli permukkaa (pohjoissaameksi bearbmet).<br />
Permukat voivat olla erilliset tai yhdistyä<br />
toisessa päässä poikittaisella kivijonolla. Joskus<br />
permukoita on vain yksi, joskus taas tulisijan molemmissa<br />
päissä on permukat. Muutamissa kohteissa<br />
asuintilaa kiertää vielä kokonaan tai osittain<br />
kivinen ulkokehä.<br />
Koutokeinon porosaamelainen Karen Marie<br />
Eira Buljo (2002: 140) kirjoittaa tällaisista liesipermukoista<br />
seuraavaa: ”Kivet pistettiin tulisijan<br />
ja oviaukon väliin, jotta kota pysyi siistinä.”<br />
(käännös T.V.). Eira Buljo mainitsee vielä, että<br />
tällaisia liesiä käytettiin kesäpaikalla tunturissa ja<br />
että hänen isovanhemmillaan oli kodassa tällainen<br />
tulisija. Permukkalieden käyttöä kesälaidunnuksen<br />
yhteydessä on dokumentoitu myös Käsivarren<br />
Lapissa kansatieteellisessä elokuvassa Enontekiön<br />
porolappalaisten parissa vuonna 1940 (SEA).<br />
Inga Maria Mulkin mukaan tämä liesityyppi<br />
on tullut käyttöön Pohjois-Ruotsissa noin 1400–<br />
1500 jKr. Tavalliseksi ne muuttuvat 1600-luvun<br />
lopulla. Mulkin mukaan nämä liedet liittyvät suurporonhoitoon<br />
ja niiden yleistyminen kuvaa suurporonhoidon<br />
levittäytymistä. Hänen mukaansa<br />
tällaisia liesiä käyttivät jutavat saamelaiset, jotka<br />
asuivat korvakkokodissa (pohjoissaameksi bealljegoahti).<br />
Yleisimmillään tämä liesityyppi on ollut<br />
1700–1800-luvulla (Mulk 1995: 149–150).<br />
Paistunturin permukkaliedet ovat usein syvällä<br />
kasvillisuuden keskellä, ja niitä voi olla vaikea<br />
huomata kauempaa. Tämä viittaa siihen, että ne<br />
eivät ole kovin nuoria muinaisjäännöksiä. Jos<br />
tämä liesityyppi tuli alueelle suurporonhoitajien<br />
mukana, niin tällaisia liesiä alettiin käyttää aikaisintaan<br />
1600-luvulla, kun suurporonhoito alkoi<br />
alueella (Solbakk 2000: 222). Koska ennen 1860lukua<br />
suurporonhoitajat jutivat kesäksi Jäämeren<br />
rannikolle, tällaisia liesiä on todennäköisesti käytetty<br />
vain syysaikaan tai sitten niitä ovat käyttäneet
Change language