a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
Lajin pohjoiset populaatiot tunnetaan puutteellisesti<br />
ja ne on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi,<br />
sillä kannan kehitys on ollut jo pitkään vähenevä.<br />
(Rassi ym. 1986, Rassi ym. 1992, Väisänen ym.<br />
1998). Taantuman pääsyyksi on epäilty öljytuhoja,<br />
joille laji on ulkomerellä suurparvina talvehtiessaan<br />
erityisen arka. Suomen koko sisämaakannaksi<br />
arvioidaan 50 paria. Paistunturi–Kevo-alueella<br />
pesii enintään 2–3 paria. Vuosien 1974–1976 atlaskartoituksissa<br />
lapasotka tavattiin seitsemässä<br />
ruudussa, vuosina 1986–1989 enää ainoastaan<br />
kahdessa ruudussa Paistunturi–Kevo-alueella.<br />
Entisajan esiintymistä kuvaa Tenovuon seuraava<br />
maininta vuodelta 1954 (Tenovuo 1955) ”lapasotka<br />
näytti regio subalpinan vesissä olevan taviin<br />
ja haapanaan verrattava yleisyydessä. Kolmessa<br />
kohdassa (Luomusjärvessä sekä kahdessa suolammessa)<br />
nähtiin naaras poikasineen” (vrt. myös<br />
Merikallio 1958). Viimeisen atlaskauden 1986–89<br />
jälkeen lapasotkasta on tehty Paistunturi–Kevoalueelta<br />
vain kaksi pesimishavaintoa (poikue),<br />
Paltonjärvillä 1997 ja Basijávrilla 2001.<br />
Pilkkasiiven kanta (40–80 paria) on suurempi<br />
kuin mustalinnun (20–50 paria). Tunturiylängön<br />
järvillä pilkkasiipeä tavataan vain satunnaisesti. Se<br />
suosii matalia ja tuottoisia järviä, joissa on runsaasti<br />
katkaa ja vesihyönteisten toukkia. Kannan<br />
painopistealueita ovat tunturikoivuvyöhykkeellä<br />
Bajit Sávzaluoppal–Sávzajávri–Vuolit Sávzaluoppal<br />
ja Vuogojávri lähijärvineen, pesimäkanta on<br />
kummallakin alueella 10–20 paria. Sávzajávrin<br />
alue on tutkittu hyvin useana vuotena, mutta<br />
sieltä ei ole tavattu mustalintuja. Suurena järvenä<br />
Vuogojávri vetää puoleensa kevät- ja syysmuutolla<br />
lukuisan määrän vesilintuja, varsinkin joutsenia,<br />
tukkasotkia, mustalintuja, pilkkasiipiä ja alleja.<br />
Samaan aikaan järvellä on tavattu arktisia merilintuja,<br />
muun muassa merikihu, tundrakurmitsa,<br />
pulmussirri ja haahkakin. Carl Finnilä retkeili<br />
Vuogojávrilla ensimmäisenä lintututkijana alkukesällä<br />
1915 (Finnilä 1917) ja raportoi jo tuolloin<br />
suurista vesilintumääristä: ”På Vuogojäyris, som<br />
ännu delvis var islagd, vimlade det av sjöfågel. I<br />
stora flockar flögo eller summo alfåglar (Harelda<br />
hiemalis), svärtor (Oidemia fusca), sjöorrar (Oidemia<br />
76<br />
nigra) och bergänder (Nyroca marila) där ute på<br />
fjärden”. Finnilä tapasi Vuogojávrilla myös kiljuhanhen.<br />
Sen pesintään viittaavia havaintoja ei ole<br />
tiedossa Paistunturi–Kevo-alueelta.<br />
Telkkä on yleinen erämaa-alueen kaakkoisosissa<br />
Kaamasjoen vesistöalueella ja Kevojoella,<br />
muualla se on harvalukuinen. Sitä tavataan silloin<br />
tällöin myös tunturijärvillä, joilla se puukolojen<br />
puuttuessa pesii ilmeisesti kivenkoloihin (vrt.<br />
Osmonen 2002). Tukka- ja isokoskelo ovat jokivarsien<br />
vesilintuja koko alueella. Pienimmän<br />
koskelolinnun, uivelon, levinneisyyden pohjoisraja<br />
yltää Inarin Lapissa Kaamasjoen vesistöalueelle,<br />
missä sitä tavataan pesivänä. Kevojärvellä<br />
laji pesii joinakin vuosina. Kevon luonnonpuistossa<br />
laji on tavattu vain muutaman kerran, mm.<br />
Vuogojávrilla.<br />
Rantasipi, koskikara, ruokokerttunen ja pajusirkku<br />
ovat jokivarsien tyyppilintuja. Ruokokerttunen<br />
viihtyy etenkin suoalueiden halki virtaavien<br />
pikkupurojen pajutiheiköissä, jopa tunturiylängön<br />
palsasoilla. Koskikara vaatii viihtyäkseen voimakkaasti<br />
virtaavia vesiä, nivoja tai koskia, joissa se<br />
pyydystää ravintoaan vesiperhosten ja koskikorentojen<br />
toukkia sekä kotiloita. Pesä, joka on rakennettu<br />
vesisammalesta, on yleensä veden partaalla<br />
kallioseinämän raossa tai syvennyksessä.<br />
Paistunturin erämaa-alueen pohjoisosissa tavataan<br />
yleisesti punajalkavikloa. Lajin säännöllinen<br />
levinneisyys ulottuu pohjoisesta Jäämeren<br />
rannikolta erämaa-alueen keskiosiin. Paistunturin<br />
alueella lajia ei ole juurikaan tavattu Erttetvárrin<br />
eteläpuolella.<br />
Lapintiira on Paistunturi–Kevo-alueella melko<br />
harvalukuinen pesimälintu. Se pesii yleensä<br />
yksittäisparein suoalueiden järvillä ja lammilla.<br />
Lapintiiroja tavataan kevät- ja syysmuutolla<br />
runsaasti, mm. Vuogojávrilla ja Luomusjärvillä.<br />
Kalalokki on harvalukuinen pesimälintu suurimmassa<br />
osassa aluetta. Harmaalokki ja merilokki<br />
ovat Jäämeren läheisyydestä johtuen säännöllisiä<br />
vierailijoita. Merilokilla on Pohjois-Lapissa pieni<br />
pesimäkanta Vätsärin ja Kaldoaivin erämaassa<br />
sekä Inarijärvellä.
Change language