a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
800-luvun lopulta. Siinä Ottar kuvailee elämää<br />
jossakin nykyisen Tromsøn alueella, mutta kertomus<br />
on pääpiirteissään sovellettavissa koko saamelaisalueelle.<br />
Siinä Ottar kuvailee muun muassa<br />
poronhoitoa ja erilaisia metsästyselinkeinoja (Solbakk<br />
2001: 16–18.).<br />
Varhaisimmista historiallisista lähteistä tiedetään,<br />
että saamelaisilla oli oma organisaatiomallinsa,<br />
siida eli lapinkylä. Siidat olivat Länsi-<br />
Lapissakin toiminnassa vielä 1600-luvun alussa.<br />
Niiden rajat olivat hyvin tarkat, mutta joillakin raja-alueilla<br />
saattoi olla siidojen yhteisiä maita, joilla<br />
molempien siidojen asukkaat saivat metsästää tai<br />
kalastaa. Tällainen alue oli esimerkiksi Paistunturi,<br />
jota käyttivät sekä Tenon että Utsjoen siidat. Siidojen<br />
alueet oli jaettu sukualueiksi, mutta jotkut<br />
tärkeät kohteet, kuten hyvät kalastamot olivat<br />
koko siidan asukkaiden yhteiskäytössä (Solbakk<br />
2001: 24–25, 30.).<br />
Peuranpyynti on ollut lohestuksen ohella<br />
Utsjoen tärkein elinkeino koko esihistoriallisen<br />
ajan ennen poronhoitoa ja maataloutta. Peuraa<br />
pyydettiin sisämaassa keväällä ja syksyllä. Kevättalvella<br />
peuroja pyydettiin kiekeröltä eli jäkäläkaivoksilta.<br />
Silloin peurojen lumeen tallaamille<br />
poluille asetettiin öisin ansoja, ja aamulla koirien<br />
annettiin pelottaa eläimet niihin. Keväthankiaisen<br />
aikaan peuroja myös hiihdettiin. Kun hanki<br />
kantoi hiihtäjää, muttei peuraa ne oli helppo pyydystää<br />
suopungilla, keihästää tai ampua jousella<br />
tai myöhemmin aseella. Syksyllä, ennen rykimää,<br />
peuroja pyydettiin pyyntikuoppien, vuomenien,<br />
hankaiden ja ansojen tai houkutusporojen avulla<br />
(Solbakk 2001: 24, 26–27.).<br />
Tornion Lapin peurakannat hupenivat intensiivisen<br />
pyynnin takia jo 1600-luvulla, ja 1700luvulla<br />
pyynti alkoi syrjäytyä poronhoidon tieltä.<br />
Viimeiset peurat ammuttiin Paistunturissa 1800luvun<br />
alkupuolella. Kun peurakannat hiipuivat,<br />
alkoi alueella kehittyä peuranpyyntiä korvaamaan<br />
suurporonhoito. Tätä ennen poroja oli ollut lähinnä<br />
kanto-, veto- ja houkutuseläiminä. Suurporonhoito,<br />
joskin vielä melko pienimuotoinen,<br />
vakiintui Utsjoella 1600-luvun loppupuolella. Se<br />
mursi lopullisesti perinteisen pyynnistä eläneen<br />
siidan rakenteet ja muutti maankäyttömallia. Kun<br />
vielä maatalous alkoi Tenojokilaaksossa 1700-luvun<br />
alussa, peuranpyynti jäi sivuelinkeinoksi (Itkonen<br />
1948 II: 5–6, 69; Solbakk 2001: 28, 46,<br />
53–54.).<br />
98<br />
Kun sisämaan porolaitumet huononivat, Utsjoen<br />
siidan porosaamelaiset alkoivat jutaa kesäksi<br />
poroineen Jäämeren rannikolle Porsangerin<br />
vuonolle, Laksefjordiin ja Tenovuonoon. Tämä<br />
tapahtui 1600-luvun loppupuolella, ja mahdollisti<br />
varsinaisen suurporonhoidon alun alueella<br />
1700-luvulla. Talveksi porosaamelaiset palasivat<br />
sisämaahan, siidan vanhoille alueille. Jokirannanasukkaat,<br />
kalastajasaamelaiset sekä köyhtyneet<br />
porosaamelaiset, elivät vanhalla siida-alueella<br />
ympäri vuoden. He saivat elantonsa kalastuksesta<br />
ja metsästyksestä, 1700-luvulta lähtien myös<br />
maataloudesta. Porosaamelaiset jutivat Norjan<br />
puolelle aina 1860-luvulle asti (Itkonen 1948 II:<br />
115–118, 123; Solbakk 2001: 53, 56, 58).<br />
Seuraavissa kappaleissa käsittelen Paistunturin<br />
muinaisjäännöksiä aikakausittain. Ensin käsittelen<br />
kivikauden ja varhaismetallikauden muinaisjäännöksiä,<br />
sitten rautakauden ja historiallisen ajan<br />
muinaisjäännöksiä.<br />
8.3 Kivikauden ja varhaismetallikauden<br />
kohteet<br />
8.3.1 Yleistä<br />
Kivikautisia ja varhaismetallikautisia asuin- ja<br />
oleskelupaikkoja on tavallisesti hyvin vaikea tai<br />
jopa mahdoton havaita maastossa. Syynä on se,<br />
että varsinaisen muinaisjäännöksen muodostaa<br />
vain niin sanottu kulttuurikerros ja erilaiset matalat<br />
tai maansisäiset kiveykset. Kulttuurikerros on<br />
maata, jossa on kemiallisia merkkejä muinaisesta<br />
ihmisasutuksesta ja mahdollisesti esinelöytöjä. Tavallisimmin<br />
kivi- tai varhaismetallikautisen muinaisjäännöksen<br />
tunnistaa siitä, että maaperässä<br />
havaitaan löytöjä, esimerkiksi iskoksia. Iskokset<br />
ovat muinaisten ihmisten hakkaamia kivilastuja,<br />
joita on käytetty erilaisten työkalujen terinä tai<br />
sellaisenaan esimerkiksi veitsinä ja naskaleina.<br />
Kiviesineet ovat tavallisesti ainoita kivikaudelta<br />
nykyaikaan säilyneitä konkreettisia merkkejä<br />
muinaisten ihmisten elämästä. Tämä ei kuitenkaan<br />
tarkoita, että ne olisivat olleet ainoita tai edes<br />
tärkeimpiä kivikaudella käytettyjä esineitä. Monenlaiset<br />
luiset, puiset ja nahkaiset käyttöesineet<br />
ovat olleet todennäköisesti paljon tavallisempia<br />
kuin kiviset. Kiviesineiden tärkein tarkoitus on<br />
ollut toimia terävinä terinä, joita on voitu käyttää<br />
muiden materiaalien työstämiseen tai aseisiin.<br />
Norjassa Varanginvuonon kivikautisilla asuinpai-
Change language