a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
a161.pdf (9 MB) - Metsähallituksen julkaisut
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
purosuikerosammal (Brachythecium rivulare), lettohiirensammal<br />
(Bryum pseudotriquetrum), hetehiirensammal<br />
(B. weigelii), hetekuirisammal (Calliergon<br />
giganteum), lettokuirisammal (C. richardsonii), lettoväkäsammal<br />
(Campylium stellatum), lettokilpisammal<br />
(Cinclidium stygium), kairanukkasammal<br />
(Dicranella palustris), kampasammal (Helodium<br />
blandowii), tihkunuijasammal (Meesia uliginosa),<br />
särmälähdesammal (Philonotis seriata), lettolehväsammal<br />
(Rhizomnium pseudopunctatum) ja lukuisat<br />
maksasammalet. Vastaavanlaisia lähdepurkautumia<br />
on muuallakin Kevojoen, Goahppelašjohkan<br />
ja Cuokkajohkan rinteillä. Tällaisilla paikoilla voi<br />
tavoittaa vuoriloikon (Cystopteris montana), verkkolehtipajun<br />
(Salix reticulata), tähtirikon (Saxifraga<br />
stellaris), lapinesikon (Primula stricta) tai pohjanruttojuuren<br />
(Petasites frigidus).<br />
Luomusjärvien eteläpuolella on laaja, huonosti<br />
tutkittu Sulaojan lähteikkö. Paikallisia tunturilähteitä<br />
esiintyy erityisesti alpiinisessa vyöhykkeessä,<br />
missä kylmänhuuruisten lähdevesipurkautumien<br />
partaalla viihtyvät lumihärkki (Cerastium cerastoides),<br />
närvänä (Sibbaldia procumbens), purorikko<br />
(Saxifraga rivularis) ja ruusujuuri (Rhodiola rosea).<br />
Lettokorpia on muutamien lähteiden välittömässä<br />
läheisyydessä tunturikoivikoissa, joissa pensaskerroksen<br />
muodostavat pääasiassa Tunturi-Lapille<br />
ominaiset harmaapajut, tunturipaju (Salix glauca),<br />
pohjanpaju (S. lapponum) ja villapaju sekä kiiltävälehtiset<br />
letto- ja kiiltopaju. Kenttäkerroksen hallitsevia<br />
lajeja ovat lukuisat sarat, kuten tupassara,<br />
töppövilla, sykeröpiippo (Luzula sudetica) ja useat<br />
vihvilät (Juncus biglumis, J. triglumis). Mutaisemmissa<br />
rimpipainanteissa pohjanleinikki (Ranunculus hyperboreus)<br />
voi olla jopa peittävä. Turvekerros on ohut<br />
ja pohjakerroksen muodostavat sirppisammalet<br />
(Warnstorfia sarmentosa, W. exannulata), kultasirppisammal<br />
(Loeskypnum badium), rassisammal (Paludella<br />
squarrosa) ja eräät vaateliaat rahkasammalet<br />
(Sphagnum teres, S. warnstorfii). Erikoismaininnan<br />
ansaitsevat purojen ja jokien varsilla tavattavat<br />
pajukko–vaivaiskoivu-lähdesuot, joilta voi löytää<br />
lapinleinikin (Ranunculus lapponicus) ja viitasaran<br />
(Carex tenuiflora) jopa rinnakkain kasvavina.<br />
5.4.8 Pahdat<br />
Lapin pahdat, jyrkät, paikoin pystysuorat ja jopa<br />
ylikaltevat kallionseinämät pengermineen ja<br />
ulokkeineen, ovat jännittävän salaperäisiä, mutta<br />
samalla äärimmäisen hankalia ja jopa hengenvaarallisia<br />
tutkimuskohteita. Osaksi miltei luoksepääsemättömät<br />
hyllyköt tarjoavat epävakaita<br />
kasvupaikkoja ankariin olosuhteisiin sopeutuneille<br />
lajeille. Pahtaseinämästä vyöryy jatkuvasti<br />
lämpö- ja jäätymisrapautumisen irrottamaa kiviainesta,<br />
joka ajan mittaan muodostaa rinteiden<br />
alaosaan mahtavan lohkareikkokivikon eli rakan.<br />
Lohkareiden koko riippuu kallioperän kovuudesta<br />
ja liuskeisuudesta. Aivan pahtaseinämän juurelle<br />
on kertynyt hienompaa maa-ainesta, mikä<br />
koostuu osaksi vanhasta glasifluviaalisesta moreenista<br />
ja sen päälle kertyneestä tuoreemmasta<br />
rapautuma-aineksesta. Rinteiltä valuvat elektrolyyttipitoiset<br />
tihkuvedet suodattuvat tässä vyöhykkeessä,<br />
jolloin muodostuu vähitellen hedelmällistä<br />
ruskomaannosta. Lopulta syntyy kapea-alainen<br />
pahtalehto. Lehdon ravinteisen multakerroksen<br />
paksuutta lisäävät lehtipuiden, lähinnä koivun,<br />
haavan ja pihlajan lahoava lehtikarike. Karikkeen<br />
lahoamista edistää myös kasvukauden aikainen,<br />
laakson pohjalle keräytynyt lämmin, mikroeliöstön<br />
hajotustoimintaa tehostava pienilmasto.<br />
Kaikkein edustavimmat pahdat talusrinteineen<br />
löytyvät Kevojoen pohjoisosan U-laaksosta, missä<br />
yli kilometrin pituinen Liŋkebákti on laajoine rakkalouhikkoineen<br />
koko läntisen Utsjoen edustavin<br />
ja lajirikkain kalliojyrkänne, ns. etelävuori. Muita<br />
Kevojoen itärannan merkittäviä kalliojyrkänteitä<br />
ovat Kotkapahta, Könkäänpahta, Gorzebákti,<br />
Tammukkapahta, Njaggalpahdat ja lukuisat<br />
kallioseinämät kanjonin eteläosassa. Pienempiä<br />
pahtoja on toki monin paikoin muissakin jokilaaksoissa,<br />
mm. Cuokkajohkan, Leammašjohkan,<br />
Áhkojohkan, Čársejohkan ja Goahppelašjohkan<br />
varrella sekä Gistuskáidin pohjoiseen viettävillä<br />
rinteillä.<br />
Osa pahtapengermistä pysyy lähes koko<br />
vuoden lumettomina, joten ne tarjoavat kovista<br />
51
Change language