Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

141
sin persoonallista ja yksilöllistä myös yhdessä opittaessa. Tällaisessa oppimisympäristössä
saadaan raikkaita oivalluksia, tarkistetaan omia näkökulmia ja löydetään uusia käsitteitä.
Myös tietoisuus erilaisista taidoista lisääntyy samalla, kun opitaan uusia taitoja.
Toiminnan säätelyyn viittaavia samankaltaisia tuloksia on muillakin tutkijoilla. Limo´n Luquen
(2003, 150 - 157) mukaan taitavat itsesäätelijät näkevät eron oman ja vaihtoehtoisen näkemyksen
välillä ja haluavat muuttaa toimintaa tavoitteen saavuttamiseksi. He ovat aktiivisia
ja tehtävään sitoutuneita. Muutos on mahdollista saada aikaan, mikäli oppijalla on riittävä
ammattispesifi osaaminen. Se auttaa myös hyödyntämään itsesäätelytaitoja. Ruohotie (2005a,
6) kuvaa itsesäätelyn palauteprosessia, jonka avulla toimintaa suunnataan uudelleen. Ruohotien
ja Hongan (2003, 68 - 71) mukaan oppimisprosessia koskevassa itsesäätelyssä on kyse
oppijan kyvystä organisoida ja säädellä oppimistaan niin itsenäisesti kuin ryhmässä oppimisessa.
Kyse on myös kyvystä selviytyä oppimiseen liittyvistä vaikeuksista.
Nurmelan (2002, 206 - 211) tutkimuksen mukaan hoitoyhteisöissä tietyt taidot, asenteet ja
arvot ovat hyväksyttyjä ja toivottuja. Kun ryhmä on vahva ja hierarkkinen, yksilön kriittisyyttä
ei arvosteta eikä kriittinen ajattelu ole helppoa. Ryhmässä on kuitenkin voinut kehittää
kriittisyyttä, kyseenalaistamista ja päättelyä, ja aidosti toiminnan perusteita arvioiva ja keskusteleva
yhteisö saattaa kehittää myös ajattelun taitoa. Kriittisessä ajattelussa voidaan tunnistaa
eri tasoja. Vahva, aito kriittinen ajattelu ilmentää arvostelukykyä, riippumattomuutta, itsenäisyyttä
ja kykyä nähdä asioita laajasti. Kriittinen ajattelu näkyy itsestäänselvyyksien kyseenalaistamisena
ja taitona sekä uskalluksena käyttää omaa järkeä. Hoitotyössä kriittinen
ajattelu heijastuu potilaan hoitoon, hoitajaan itseensä tai hänen ammattiinsa kohdistettuina
kysymyksinä ja päättelyketjuina. Hoitaja etsii myös itse toiminnalleen perusteita sekä ammattiin
liittyvissä tilanteissa että muutoin.
Yleisten eli työelämätaitojen oppiminen ei ole ollut aina mahdollista toisten tutkimusten mukaan.
Stenströmin, Laineen ja Valkosen (2005) tutkimuksessa ammattikorkeakoulusta valmistuneet
insinöörit, tradenomit ja sosiaali- ja terveysalan tutkinnon suorittaneet eivät saaneet
oman kokemuksensa mukaan riittäviä työelämätaitoja. Näitä taitoja tutkimuksessa olivat mm.
kokonaisuuksien ja ajankäytön hallinta sekä epävarmuuden sieto. Arvaja (2005, 70 - 76) on
tutkinut yhteisen tiedonrakentamisen eli kollaboraation ilmenemistä ja edellytyksiä yläasteen
oppilailla. Tuloksista ilmenee, että korkeatasoista yhteistä tiedonrakentamista on tapahtunut
silloin, kun eri osapuolet ovat sitoutuneet yhteisen ymmärryksen luomiseen, osallistuneet ta-