Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

50
taso. Vähitellen oppimisen syvin olemus saattaa kadota. (Bereiter & Scardamalia 1993, 16 -
17, 37, 119 - 120, 181.)
Bereiter ja Scardamalia tarkastelevat asiantuntijuuden kasvua progressiivisena ongelmanratkaisuna,
jolla ajatellaan voitavan ratkaista työelämästä nousevia kvalifikaatiovaatimuksia.
Heidän mukaansa asiantuntija näkee työssään ja toiminnassaan yhä syvemmän tason, jolloin
ongelmat tai paremminkin pulmat voidaan ratkaista entistä paremmin. Kaikki ei-rutiinit toiminnat
ovat ongelmia, kuten kukkien asettelu maljakkoon, mutta ei esimerkiksi laskunmaksu
luottokortilla. Ongelmat voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä, luovia tai yksinkertaisia.
Ongelmanratkaisua on kaikki se sisältö, jolla pyritään saavuttamaan tavoite. Ongelmien vaikeuteen
ja monimutkaisuuteen vaikuttavat tietyt reunaehdot, jotka tulee ottaa huomioon ongelmia
ratkaistaessa. Aina kuitenkin uskotaan siihen, että ratkaisu on olemassa, ja että ongelmanratkaisusta
ei synny rutiinia, vaikka prosessi rakentuu normaalille oppimiselle. (Bereiter
& Scardamalia 1993, 83 - 84.) Myöhemmässä tutkimuksessa Scardamalia ja Bereiter puhuvat
myös tiedon luomisesta ja tiedonrakentelusta erityisesti ns. tietotyössä, koska ajatuksena on
tiedon edelleen kehittely yhä uusiin kiinnostuksen lähteisiin (2006, 5).
Scardamalia ja Bereiter näkevät merkittäviä yhtäläisyyksiä syväoppimisen ja tiedonrakentelun
prosessin välillä. Niitä on pyritty hyödyntämään esimerkiksi keksivän oppimisen, ohjatun
keksimisen ja tutkivan oppimisen näkökulmista. Näiden avulla on opittu paljon tiedon kehittymisestä
ja samalla on siirrytty yksilön oppimisen tarkastelusta yhteisön oppimiseen. Tiedon
oppiminen tiedosta -näkökulmasta (knowledge of knowledge) on tullut merkittävä mielenkiinnon
kohde, sillä sen avulla voi oppia ymmärtämään ilmiöitä. Scardamalia ja Bereiter korostavat
tähän perustuvaa tiedon luomisen kulttuuria. Tiedon oppiminen sinänsä on perinteisesti
ollut oppimisen ja opettamisen tavoite, joka on arvo sinänsä riippumatta oppijan taidoista
tai asian ymmärtämisestä. Tieto jää silloin kuitenkin puutteelliseksi. Oppiminen kuitenkin
syvenee, kun tieto liitetään ongelmiin - ei vain teemoihin tai aiheisiin, vaikka ne menevätkin
päällekkäin. (Scardamalia & Bereiter 2006, 1 - 3.)
Sosiaali- ja terveysalan työlle on tunnusmerkillistä se, että ei ole olemassa kahta samanlaista
tilannetta asiakkaan tai potilaan kanssa vaan jokainen tilanne vaatii aina uudenlaisen ratkaisun.
Näihin tilanteisiin törmätään jo opiskelun aikana ja ongelmien ratkaisua opitaan harjoittelun
aikana, sillä opintoihin kuuluvaa harjoittelua toteutetaan erilaisissa aidoissa sosiaali- ja
terveysalan toimintaympäristöissä. Harjoittelu voidaan nähdä entistä merkittävämmäksi asian-