Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

56
organisointia, jossa oppija voi harjoitella yhteistoimintaa erilaisissa ryhmissä, on valmis sitoutumaan
yhteistyöhön ja oppimistulosten saavuttamiseen, vastaa omasta ja opiskelutovereiden
oppimisesta, oppii tietojen, taitojen ja ongelmanratkaisun lisäksi vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoja,
huolehtii eritysvastuustaan ja on valmis arvioimaan ja kehittämään työskentelyään
(Koppinen & Pollari 1995, 8). Yhteisöllinen oppiminen (collaborative learning) perustuu sosiaaliseen
konstuktivismiin (Tynjälä 1999, 152). Yhteisöllinen oppiminen voi olla myös opiskelijoiden
määrätietoista opettamista yhteisvastuulliseen työskentelyyn toistuvien keskustelujen
ja ohjauksen avulla. Tavoitteena on luoda sellainen oppimiskulttuuri, jossa jokainen antaa
oman panoksensa, suuremman tai pienemmän, mutta koettu vastuu on jaettu ja yhteinen. Yhteisöllinen
oppiminen on näin ollen oppimista sosiaalisesti vastuullisen ryhmän jäsenyyteen.
(Kohonen 2002, 348; Tynjälä, Heikkinen & Huttunen 2005, 28 - 29.)
Yhteisöllisyys liitetään vuorovaikutukseen ja yhteisöllistä oppimista kuvataan eri käsitteillä
esimerkiksi vertaisoppimisena, laajempaan toimintakulttuuriin liittyvänä yhteisöllisenä oppimisena,
koordinoituna oppimisena ja kollektiivisena oppimisena. Yksilön oman tiedonrakentamisprosessin
rinnalla korostuvat sosiaalinen ja fyysinen ympäristö. Oppimista tarkastellaan
tällöin ryhmäprosessien seurauksena, jolloin näkökulmina ovat ryhmässä ilmenevät vuorovaikutuksen
muodot ja niiden merkitys yksilön ajatteluun ja toimintaan. Samalla voidaan olettaa,
että ryhmässä opitaan monimutkaisiakin asioita niitä varsinaisesti opettamatta. (Häkkinen &
Arvaja 1999, 206; ks. Arvaja 2005, 60.) Yhteisölliselle oppimiselle on tunnusomaista, että
jaettuja merkityksiä, uutta tietoa ja yhteistä ymmärrystä rakennetaan vuorovaikutuksessa toisten
kanssa. Samalla sitoudutaan yhteisiin tavoitteisiin, pyritään yhteisiin tuloksiin ja toiminnan
arviointiin. Oppiminen edellyttää sitoutumista koordinoituun, tavoitteelliseen ja jaettuun
ongelmanratkaisuun, jonka seurauksena merkitykset rakentuvat. Tulokseksi saattaa syntyä
jotakin ainutkertaista, sellaista, jota ei voida saavuttaa tehtäviä vertikaalisesti jakamalla ja
tavoitteita yksilöllistämällä. Horisontaalisessa työnjaossa toinen toimii tehtävän tasolla ja toinen
metatasolla, ja roolit vaihtuvat joustavasti. Tällöin osallistujat joutuvat tarkkailemaan
toistensa toimintaa voidakseen työskennellä ja oppia yhdessä. (Häkkinen & Arvaja 1999, 208
- 210; Slotte & Tynjälä 2003, 453.)
Yhteisöllisen oppimisen etuna on monimutkaisten asioiden oppiminen niitä varsinaisesti opettamatta.
Opiskelijat tulevat tietoisiksi ajatteluprosesseistaan havaitessaan eroja omien ja toisten
näkemysten välillä, samalla he harjaantuvat kriittiseen ajatteluun. Vuorovaikutus on luonteeltaan
neuvottelevaa, sillä siinä samanarvoiset osallistujat perustelevat kantojaan, neuvotte-