Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

68
Opettajan taitavuus näkyy Grimmetin (1994, 4 - 8) mukaan teorian ja käytännön yhteen nivomisen
mahdollistamisessa. Se vaatii sekä opiskelijoiden että opettajan sitoutumaan oppilaitoksen
ulkoiseen maailmaan koko oppimisprosessin ajan. Työelämäyhteydellä ja yhdessä oppimisella
on neljä ulottuvuutta: fyysinen, mentaalinen, henkinen ja moraalinen. Edistykselliselle
opettajalle opettaminen on lähes intohimo, ja hän sitoutuu kannustamaan opiskelijaa
koko oppimisprosessin ajan eri vaiheissa eri lailla sekä määrittelemään sopivia oppimistehtäviä.
Arvajan (2005, 60 - 62, 75) mukaan korkeatasoinen, yhteinen tiedon rakentaminen onnistuu
niissä tilanteissa, joissa opiskelijoilla on selkeä oppimistehtävä tai he pystyvät asettamaan
selkeän tavoitteen työskentelylle, ja oppimistehtävät tukevat pohtimista. Tällaisissa oppimistehtävissä
haetaan selityksiä asioille ja pohditaan eri näkemyksiä. Tosiasiatietoa peräävät kysymykset
johtaneet epäkriittiseen tiedon jakamiseen. Opiskelijoiden keskinäiset suhteet,
emootiot ja konteksti vaikuttavat yhteisöllisyyteen. Hakkarainen, Lonka ja Lehtinen (2004,
138) kuvaavat opettamista paljon vaativammaksi taidoksi kuin oppimista ja se vaatii syvää
ihmisten välistä ymmärrystä. Ns. osallistumisnäkökulma palauttaa herkästi kaikki merkitykset
sosiaalisiin tilanteisiin, jaettuihin käytäntöihin ja työvälineisiin, vaikka kaikki tieto ei ole tilanteisiin
sidottua. Näin ollen oppiminen edellyttää järjestelmällistä opetusta ja ohjausta.
Hardenin (2004, 1 - 2) mukaan moniammatillisessa oppimisessa ei ole kyse oppimisen tehokkuudesta
vaan suotuisista olosuhteista ja keinoista, jolloin opettajan rooli pedagogina korostuu.
Hän näkee moniammatillisen koulutuksen kolmiulotteisena mallina, jossa moniammatillisuuden
arvoa voi tarkastella siinä kontekstissa, jossa oppiminen tapahtuu. Ensimmäinen
ulottuvuus tarkoittaa opiskeluvaihetta, opiskelijoita ja oppimistilannetta. Toinen ulottuvuus on
opetussuunnitelman tavoitteet ja kolmas näkemys siitä, miten moniammatillisuuteen opitaan.
(Myös Pirrie, Wilson, Harden & Elsegood 2004, 2 - 3.) Merriam ja Caffarella kritisoivat sitä,
että yleensä kiinnitetään liian vähän huomiota opettajien moraaliin ja etiikkaan. Opettajat uskovat
nimittäin herkästi, että opiskelijoilla on oikeus kasvaa ja kehittyä oppimiskokemuksista,
kun taas opiskelijat eivät välttämättä halua tai tunne siihen tarvetta. Koulutus on sosiaalista,
ihmisten keskinäistä toimintaa, jolloin jokaisella on oma näkemyksensä siitä, miten tulee toimia
toisen kanssa. Ei ole olemassa universaalia etiikkaa hyvästä ja pahasta tai oikeasta ja väärästä.
Käsitykset velvollisuuksista ja vastuista ovat myös erilaisia ja käytännön eettisten pulmien
takana ovat erilaiset arvot, elämänhistoriat ja -tilanteet. Ja vaikka kouluttaja tuntee opiskelijoiden
arvot, elämäntilanteet, oppimismotivaatiot ja tavat oppia, ei niillä ole välttämättä
merkitystä opetuksen eettisissä ratkaisuissa, sillä ammattikuntien ja yhteisöjen arvoilla on iso
vaikutus. Toki kouluttajan on viisasta paneutua toiminnan taustalla oleviin arvoihin ja usko-