Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

65
aikana. Johonkin ilmiöön liittyvän tiedon tarve aktivoituu silloin, kun tietoa tarvitaan toiminnassa.
Hyvinä keinoina tiedon oppimisesta jostakin asiasta voivat olla projektioppiminen ja
tutkiva oppiminen. Jonkin tiedon oppiminen sinänsä tuottaa deklaratiivista tietoa, kun taas
tiedon oppiminen jostakin ilmiöstä tuottaa sekä deklaratiivista että proseduraalista tietoa. Tiedon
rakentelun prosessi ilmentää hyvin heidän tietoteoreettista eli epistemologista ymmärrystään.
Esimerkiksi toisinaan opiskelijoiden kuulee sanovan, että mitä enemmän he oppivat ja
ymmärtävät, sitä vähemmän opittua ja ymmärrettyä jää jäljelle. Hyvät tiedon rakentelijat taas
sanovat, että tiettyä asiaa tai ongelmia tutkimalla avautuu uusia asioita tutkittaviksi. (Scardamalia
& Bereiter 2006, 2 - 4.)
Tiedonrakentelun ideaa on sovellettu Suomessa monin tavoin esimerkiksi tutkivan oppimisen
mallissa. Tyypillistä sille on kysymys- ja ongelmalähtöisyys ja vastausten etsiminen tutkivia
työtapoja käyttäen. Tiedonhankinnan lähtökohtana ovat teoreettiset ja käytännölliset ongelmat,
joita käsitellään yksilöllisen työskentelyn ja pienryhmätyöskentelyn avulla. Yhä enemmän
tulisi hallita syvällistä ja laajaa työprosessitietoa, joka tarkoittaa sekä oman että koko
organisaation työprosessien ymmärtämistä ja suhteuttamista toisiinsa. Se kehittyy työtä tekemällä
ja oppimiseen kuuluvalla harjoittelulla tai projekteilla. Niissä mahdollistuvat teorian ja
käytännön yhdistäminen. Samoin mahdollistuu itsesäätelyn kehittäminen. Itsesäätelyn eli metakognition
ja reflektiivisyyden kehittämiseksi voidaan oppimiseen kytkeä esimerkiksi oppimispäiväkirjat,
itsearviointi, keskustelut ja kirjoittaminen. Ne tukevat käsitteellisen ymmärryksen
kehittymistä. Yhteisöllisen oppimisen ideassa on kyse pienryhmätyöskentelystä, jossa
on mahdollisuus luoda yhteistä ymmärrystä ratkottavasta ongelmasta. Opiskelijoilla on yhteinen
tavoite, he työskentelevät vuorovaikutuksessa keskenään ja käyvät merkitysneuvotteluja.
Lopputulos on usein enemmän kuin yksittäisen opiskelijan työskentelyn tulos, vähintäänkin
on voitu kehittää vuorovaikutustaitoja. Niiden kehittäminen edellyttää sitä, että opetussuunnitelmassa
teoriaopetus ja harjoittelu integroidaan toisiinsa. (Tynjälä 2003, 14 - 17.) Tietointensiivisissä
yhteisöissä konkreettiset työkokemukset tukevat merkittävästi ammatillisia pätevyyksiä,
ja oppija harjaantuu asteittain myös osaksi asiantuntijakulttuuria. Koska teoreettinen
ja käytännöllinen toiminta tukevat toisiaan, on tärkeää luoda joustavia järjestelmiä oppilaitosten
ja työyhteisöjen välille myös työssä oleville asiantuntijuuden ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi.
Näissä tilanteissa korostuvat oppimaan oppimisen taidot. (Hakkarainen, Palonen, Paavola
& Lehtinen 2004, 213 - 214.)