Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

152
Tutkimukseen osallistuneiden mukanaolo oli vapaaehtoista - siinäkin mielessä, että jokainen
saattoi tuoda tutkimuskäyttöön itse valitsemansa tiedon. Tutkittavilla oli mahdollisuus vetäytyä
tutkimuksesta kesken tutkimuksen. Kerroin kaikille mukana olleille opiskelijoille ja opettajille
tutkimuksesta ja mahdollisuudesta keskustella siitä heidän kanssaan. Sain sekä suulliset
että kirjalliset tutkimusluvat. (Liite 9: Tutkimuslupa-anomus ja Liite 10: Suostumus tutkimukseen.)
Tutkimukseen osallistuneille ei tutkimuksesta uskoakseni aiheutunut minkäänlaista
fyysistä, psyykkistä tai muunlaista harmia, vaikkakin mahdollisten riskien ja haittojen arvioiminen
laadullisessa tutkimuksessa on etukäteen lähes mahdotonta. Haitat saattavat liittyä ennemminkin
tilattuihin tutkimuksiin, jolloin toimeksiantaja olisi mahdollisuus vaikuttaa tuloksiin
ja niistä tehtyihin johtopäätöksiin. (Ks. esim. Fontana & Frey 1998, 70 - 72; Janhonen &
Latvala 2001, 179; Tuomi & Sarajärvi 2002, 21 - 22.)
Varjelin tutkimuksessa mukana olleiden tunnistamattomuutta, yksityisyyttä ja luottamuksellisuutta
niin tarkasti, ettei kukaan tutkimuksen ulkopuolinen voinut tunnistaa heitä. Tutkimus
tosin liittyi oppilaitoksen toimintaan, jolloin se oli siinä mielessä julkinen, että tutkittavat itse
saattavat tunnistaa itsensä. Laadin tutkimusraportin niin, ettei kukaan ulkopuolinen voi tunnistaa
tutkittavia siitäkään. Tutkimushenkilöillä on nimittäin aina oikeus yksityisyyteen, jolloin
heidän tunnistamattomuuttaan on varjeltava (Fontana & Frey 1998, 70 - 72; Janhonen & Latvala
2001, 179). Ongelman tuo se, miten tunnistamattomuus ja neutraalius voidaan yhdistää,
kun ihminen on oman kokemuksensa paras asiantuntija. Tutkijanhan on otettava tiedonantajien
kokemukset totena riippumatta niiden sisällöstä. Tutkijalla ei näin ajateltuna olisi oikeutta
yrittää muotoilla yleistä todellisuutta, sillä silloin hän pitää omaa todellisuuttaan toista parempana.
Mikä sitten voisi olla mielekäs ja riittävä tunnistettavuuden raja? Oleellisinta on se, että
tulokset esitetään siinä muodossa, että tutkittavan ulkopuoliset tahot eivät pysty häntä tunnistamaan.
Tutkittava sen sijaan saattaa tunnistaa itsensä. (Vrt. Humanistisen, yhteiskuntatieteellisen
ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen eettiset periaatteet ja ehdotus eettisen ennakkoarvioinnin
järjestämiseksi 2009, 16; Perttula 1996b, 90 - 95.)
Tämän tapaustutkimuksen aineisto on pieni, kuten laadullinen aineisto tyypillisimmillään on.
Aineiston pienuus on huolestuttanut sen verran, että jossain vaiheessa olen harkinnut lisäaineiston
keruuta. Olen palannut esihaastatteluihin ja kuunnellut yhä uudelleen nauhoitteita,
joiden perusteella olen päättänyt olla keräämättä uutta aineistoa. Sen sijaan olen kuvannut
esihaastatteluissa esiin tulleita asioita tutkimusraporttiin. Aineisto on liittynyt läheisesti opiskelijoiden
ja opettajien elämään ja on kerätty pääasiassa vuorovaikutteisilla menetelmillä.