Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

64
telua työelämäyhteistyön kehittäjänä ja asiantuntijaksi kasvamisen ohjausta työharjoittelussa
sekä ohjausverkoston rakentumista. Hän tarkastelee harjoittelumalleja monialaisesti, ja tutkimuksen
osallistujat edustavat tietotekniikkaa, liiketaloutta ja sosionomikoulutusta. Kun harjoittelujaksoja
sijoitetaan opetussuunnitelmaan, oppimista pyritään rakenteistamaan ja ohjaamaan
tuomalla jaksolle käytäntöä ja teoriaa yhdistäviä oppimistehtäviä sekä oman oppimisen
haasteiden että ammatillisen kehityksen pohdintaan liittyviä tehtäviä. Ihanteellista olisi, että
opiskelija voisi liittää opinnäytetyönsä harjoitteluun ja syventää teoreettista ymmärrystään
jostakin työpaikan ilmiöstä. Harjoittelukokemusten takautuvaa reflektiota voisi myös hyödyntää
nykyistä aktiivisemmin ja tietoisemmin yhdistämään käytäntöä ja teoriaa.
Bereiter ja Scardamalia tarkastelevat teoreettisen ja käytännöllisen tiedon suhdetta asiantuntijuuden
kehittymisessä. Heidän mukaansa muodollinen, koulutuksessa hankittu tieto muuntuu
ekspertin informaaliksi tiedoksi ongelmanratkaisun kautta. Näin ollen formaali tieto muuntuu
taidoiksi, kun sitä käytetään käytännöllisten ongelmien ratkaisuun ja informaaliksi tiedoksi,
kun sitä käytetään ymmärtämisen ongelmien ratkaisuun. Hyödyllistä onkin käyttää tietoa ongelmanratkaisuun,
ei tiedon ulkoa oppimiseen. Itsesäätelytieto on asiantuntijuuteen liittyvää
tietoa, ei aina alaan liittyvää. Se auttaa suhteuttamaan omaa työskentelyä erityyppisissä paineisissa
tilanteissa kuten työn ja levon rytmittäminen tai toisten kanssa yhdessä työskentely.
(Ks. Bereiter & Scardamalia 1993,11, 46 - 61.) Bereiterin mukaan koulutuksen avulla voi
parhaiten valmentaa oppijoita kehittämällä tiedonrakentelussa tarvittavia toimintoja. Tällä hän
tarkoittaa opiskelijoiden yhteistoiminnallista prosessia, jossa opiskelijat itse asettavat kysymyksiä
ja ongelmia, kehittelevät hypoteeseja, etsivät uutta tietoa ja tarkentavat koko ajan näkemyksiään.
Tiedonrakentelu ei ole vain yksittäinen prosessi vaan tavoitteena on luoda jokin
käsitteellinen tuote, kuten selitys tai tulkinta jollekin ilmiölle. Hyvä oppimisympäristö on yhteisö
tai projekti, jossa opiskelija voi yhdessä työntekijöiden kanssa kyseenalaistaa toimintaa
ja käsityksiä. Silloin on mahdollisuus todeta, että kyse on tosiasiassa jostakin muusta kuin
mitä on kuvitellut. Kyseenalaistamista jatkamalla voi lähestyä autenttista, mutta samalla relatiivista
totuutta. Näin ollen yhteisössä on mahdollisuus tuottaa monipuolisia näkemyksiä, jolloin
voidaan synnyttää parempi tuote kuin yksin. Tällaisessa oppimisessa kyse on tiedon rakentelusta,
ei ulkoa oppimisesta. (Bereiter 2002, 294 - 295.)
Perinteisesti opettaja valpastuttaa opiskelijat etsimään analogioita ja yhteyksiä ratkaistavan
ongelman ja tiedon välille. Muualla kuin koulussa nämä yhteydet on löydettävä itse, mikäli
haluaa onnistua tiedon rakentelussa. Sen vuoksi onkin tärkeä oppia oppimaan jo opiskelun