Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

63
tia käytäntöön, jolloin asiantuntijuus kasvaa. Se vaatii formaalin tiedon, harjoittelun ja oppimiskokemusten
vastavuoroisuutta ja muunlaista informaalia tietoa. (Slotte & Tynjälä 2003,
453.) Tynjälän mukaan asiantuntijuuden kehittymisen kannalta onkin syytä edistää sellaista
oppimista, jossa teoria, käytäntö ja itsesäätelytaidot integroituvat. Kognitiivisen näkökulman
puutteena on erityisesti sen yksilökeskeisyys, jolloin asiantuntijuus nähdään helposti vain
kognitiivisena yksilötason ilmiönä. Osallistumisnäkökulma taas korostaa asiantuntijaksi tulemista
sosiaalisena ilmiönä, mikä edellyttää osallisuutta eksperttikulttuuriin. Osallistumisnäkökulman
rajoituksena on se, että siinä ei kiinnitetä huomiota käsitteellisen tiedon ja kognitiivisten
prosessien merkitykseen, ja oppipoika-kisälli -ratkaisussa toistetaan entisiä käytänteitä
eikä luoda uusia. Tiedon luomisen näkökulmasta asiantuntijuutta tarkastellaan yhteisöllisenä
tiedon luomisen prosessina, jossa syntetisoidaan kognitiivisen näkökulman ja osallistumisnäkökulman
hyvät puolet ja tuotetaan uudenlainen lähestymistapa asiantuntijuuteen. (Tynjälä
2003, 10 - 12.)
Asiantuntijuuteen kasvussa on tärkeää yleisten valmiuksien ja ammatillisten valmiuksien,
samoin konkreettisen tekemisen ja abstraktin ajattelun integrointi. Tällöin on mahdollista
tuottaa sellaista siirtovaikutusta eli transferia, jota on kutsuttu rajanylitystaidoiksi. Juuri transfer
mahdollistaa toiminnan erilaisissa ympäristöissä. Tämänkaltaisen integratiivisen pedagogiikan
ideana on yhdistää toisiinsa erilaisia ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisen elementtejä.
Niitä ovat yleisvalmiuksien oppimisen integrointi alakohtaisten tietojen ja taitojen
oppimiseen, teorian, käytännön ja itsesäätelytaitojen integrointi, työn ja oppimisen integrointi,
konkreettisen tekemisen ja abstraktin ajattelun integrointi. Integratiiviselle pedagogiikalle on
tunnusmerkillistä aktiivinen oppiminen ja sen tukeminen, sosiaalinen vuorovaikutus opettajien
ja opiskelijoiden tai eksperttien ja noviisien ja opiskelijoiden kesken, yksilöllisten ja yhteisöllisten
työmuotojen käyttö, todellisten ongelmien ja tietojen käsittely ja taitojen harjoittaminen,
ei "pänttääminen", eri opiskelumuotojen yhdistäminen ja arvioinnin sekä itsearvioinnin
kytkeminen oppimisprosessiin. Yksi oppimismahdollisuus on projektityöskentely, jolloin
opiskelijat voivat osallistua uudenlaisten toimintamallien, käytänteiden ja tuotteiden kehittelyyn
työelämässä. Opiskelijoiden osallistuminen uuden tiedon tuottamisen kannalta on jo itsessäänkin
hyödyllistä työyhteisölle, mikäli se osaa hyödyntää opiskelijoiden tuoretta tietämystä
ja uusia näkökulmia. (Tynjälä 2003, 10 - 17.)
Sosiaali- ja terveysalalle tyypillinen teorian ja käytännön vuorovaikutus ammattitaidon oppimisessa
on ilmeinen. Virolainen (2006, 59, 60, 122) on tutkinut ammattikorkeakoulun harjoit-