Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

jaimellisesti niiltä vaadi. Sovinnon edistämistä perheoikeudellisissa tapauksissa perustellaan
lapsen edulla, jonka nähdään toteutuvan parhaiten silloin, kun vanhemmat kykenevät
sopimaan lastensa asioista. Ajatellaan, että tällöin molemmat vanhemmat ovat antaneet
hyväksyntänsä kiistan lopputulokselle eikä kummankaan tarvitse kokea hävinneensä
oikeudessa, mikä luo edellytyksiä vanhempien väliselle yhteistyölle ja vähentää
uusien oikeudenkäyntien määrää. Sovinto ei voi kuitenkaan sisällöltään olla millainen
tahansa, vaan lain mukaan sen on oltava lapsen edun mukainen ja lapsen edun vastaista
sopimusta viranomaisten ei pidä hyväksyä. (Aaltonen 2001, 354–355.)
Tuomioistuimissa toimivat eri ammattiryhmät eivät näe tuomioistuinsovittelua aivan
ongelmattomana. Tuomareille, asianajajille ja yleisille oikeusavustajille suunnatussa
kyselyssä sovintomenettelyyn liitettiin erilaisia pulmakohtia. Kyselyyn vastaajat kertoivat
muun muassa, että tuomarit saattavat pyrkiä sovintoon väkisin. Myös tuomarin
rooli voi hämärtyä ja luottamus tuomareiden puolueettomuuteensa kyseenalaistua. Heikompi
osapuoli saattaa suostua itselleen epäedulliseen vaihtoehtoon ja luopua oikeuksistaan.
(Ervasti 1998, 65–76.) Erityisesti huoltoriitojen tuomioistuinsovitteluun on liitetty
se riski, että sovinnon sisältö ei kaikissa tapauksissa olisikaan lapsen edun mukainen.
Lisäksi sovinnon taustalla saattaa olla toisen vanhemman väsyminen riitaan tai
vanhempien väliset valtasuhteet voivat vaikuttaa liikaa sovittuun. (Aaltonen 2001, 360–
361.)
Aineistooni sisältyy 26 tapausta, joissa vanhemmat ovat sopineet lasten huollosta,
asumisesta tai tapaamisoikeudesta oikeusprosessin jo ollessa käynnissä. Niistä 20 tapauksen
asiakirjoissa näkyy, millainen sovinnon sisältö on. Sovintojen sisällöt vaihtelevat.
Sovinnoissa on päädytty yksin- ja yhteishuoltoihin ja tavallisiin ja valvottuihin tapaamisiin.
Osa sovinnoista on selvästi lähimpänä äitien (8 tapausta) ja osa isien (6 tapausta)
huoltoriidan alussa esittämiä tavoitteita. Toisaalta nähtävillä on myös, että sovinnoissa
molemmat voivat joustaa merkittävästi alkuperäisistä vaatimuksistaan (6 tapausta).
Neuvottelujen tarkka sisältö ei kuitenkaan asiakirjoissa näy kuten ei myöskään ilmene,
miten tuomarit tehdyn sovinnon laatua arvioivat. Vahvistamastaan sovinnosta tuomarit
tosin toteavat lyhyesti, että sovinto ei ole lapsen edun vastainen. Näin sanomalla täytetään
lapsenhuoltolain vaatimus siitä, että lapsen edun vastaista sovintoa ei pidä vahvistaa
(LHL 10.2 §).
Luin sovintoon päätyneiden tapausten asiakirjoja myös siitä näkökulmasta, millaisiin
sovintoihin on päädytty tapauksissa, joissa väkivalta kuvataan vakavaksi ja siitä on
kirjallista näyttöä. Näyttääkö niissä siltä, että sovinnot olisivat epäedullisia tai haitallisia
väkivallan uhrien kannalta? Löysin kolme tapausta, joissa sovinnon sisältö herättää eri-
104