Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

Ilmoitukset laittomasta uhkauksesta ja kotirauhan rikkomisesta äiti on tehnyt eron
jälkeen. Ilmoitus uhkailusta perustuu siihen, että isä on äidin mukaan seitsemässä nauhoitetussa
puhelussa vihjaillut väkivallasta. Kotirauhan rikkomisesta äiti on tehnyt rikosilmoituksen,
kun isä on tuonut lasta tapaamiselta ja tullut samalla väkisin äidin ja
lasten kotiin. Äidin mukaan isä ei ole pyynnöistä huolimatta poistunut paikalta, vaan on
painostanut uhkailemalla allekirjoittamaan sopimuksen, jossa hän vapautuisi elatusvelvollisuudesta.
Isä kieltää kotirauhan rikkomisen ja sopimuksella painostamisen, mutta
myöntää menneensä asuntoon kiellosta huolimatta ja jättäneensä äidin poistumiskehotukset
huomiotta.
Näyttö ei riitä käräjäoikeudelle huoltoriitaoikeudenkäynnissä. Henkilötodistelut
määritellään keskenään ristiriitaisiksi ja asiakirjanäyttökään ei vakuuta. Käräjäoikeus
määrää yhteishuollon ja lapset asumaan isän luo. 25 Käräjäoikeus arvioi väkivaltaväitteitä
lasten asumisratkaisua perustellessaan:
”Väitetty väkivaltaisuus on jäänyt toteen näyttämättä. Sitä eivät osoita myöskään todisteet
(lääkärintodistuksia ja rikosilmoitukset kuulustelupöytäkirjoineen). Pikemminkin
kyseessä ovat olleet puolisoiden väliset sittemmin välirikkoon ja eroon johtaneet erimielisyydet,
joilla ei ole merkitystä päätettäessä lasten huollosta ja asumisesta. …Väitteet
epäasiallisista puheluista tai uhkaussoitoista ovat jääneet näyttämättä, vaikka todistajien
mukaan puheluista on myös nauhoitettu ja kirjoitettu muistiin.”
(Tapaus 89, Itä-Suomen hovioikeudesta, lainaus käräjäoikeuden perusteluista)
Rikosilmoituksissa ja niihin liittyvissä kuulustelukertomuksissa kuvatut tilanteet
määrittyvät huoltoriidan yhteydessä eroon liittyvien ongelmien ilmentymiksi eivätkä
väkivallaksi, sillä uhkaamiseksi tai kotirauhan rikkomiseksi. Kuvaamistani asiakirjoista
olisi ollut mahdollista tehdä myös toisenlainen tulkinta. Nyt edes poliisin kuvaamat ruhjeet
ja mustelmat äidin kasvoilla eivät ole merkki väkivallasta vaan puolisoiden huonoista
väleistä. Parisuhdeväkivallan määrittyminen vuorovaikutusongelmaksi on ollut
Suomessa tavallista (Niemi-Kiesiläinen 2004, 66–68; Nyqvist 2004), ja tuomioistuimen
tulkinta on siitä selkeä esimerkki. Tämän tapauksen kohdalla jäin miettimään myös,
kuinka paljon oikeudenkäytön ala vaikuttaa näytön tulkintaan. Arvioidaanko näyttöä eri
tavoin sen mukaan, käsitelläänkö sitä perheoikeudellisessa vai rikosoikeudellisessa prosessissa
ja olisiko rikosoikeudellinen oikeudenkäynti tuottanut eri arvion näytöstä? Tul-
25 Äiti valitti Itä–Suomen hovioikeuteen, joka muutti päätöstä määräten lapset asumaan äidin luo ja yksinhuollon
äidille. Hovioikeus ei ottanut kantaa väkivaltaan.
127