Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

en) on ajan mittaan pystyttävä keskenään sovintoon ja asialliseen kanssakäymiseen. Tätä
tavoitetta oikeudenkäynti ei edistä.”
( Tapaus 120 Turun hovioikeudesta, lainaus syyttämättäjättämispäätöksestä)
Syyttäjä näkee väkivallan vähäisenä ja äidin osasyyllisenä tapahtuneeseen. Naisten
näkeminen osasyyllisenä kohtaamaansa väkivaltaan on tyypillinen seuraus parisuhdeväkivallan
määrittymisestä vuorovaikutusongelmaksi (Nyqvist 2004, 104–106). Lisäksi
syyttäjä nostaa lasten huolto- ja tapaamisasiat osaksi syyteharkintaa. Perheoikeudellinen
ideaali siitä, että vanhempien tulisi sopia lasten asioista ja tulla muutenkin toimeen keskenään
eron jälkeen, vaikuttaa näin rikosoikeudelliseen harkintaan asti. Kun käräjäoikeudessa
on sitten käsitelty asianosaisten huoltoriitaa, isän on todettu syyllistyneen äidin
pahoinpitelyyn avioliiton loppuvaiheessa:
”Syyttämättäjättämispäätös ja sen perustelut osoittavat, että kyseessä on ollut (isän) ja
(äidin) välisen riidan yhteydessä tapahtunut väkivallan käyttö.”
(Tapaus 120, Turun hovioikeudesta, käräjäoikeuden perustelut)
Syyttämättäjättämispäätös voi siis vaikuttaa siihen, että väkivaltaväitteet katsotaan
todeksi, vaikka tuomiota ei väkivallasta olisikaan. Lainauksesta näkyy myös se, että
syyttäjän tulkinta riidan ja väkivallan yhteydestä on siirtynyt suoraan huoltoriidan perustelutekstiin.
Kyseisessä tapauksessa todettu väkivalta ei lopulta vaikuta huoltoriidan
ratkaisuun, ja yhtensä syynä tälle ilmaistaan juuri se, että väkivalta on ollut osa vanhempien
riitaisaa parisuhdetta. Syyttäjän syyteharkinnassaan aikaansaama väkivallan
merkityksellistäminen vuorovaikutusongelmaksi kantaa siis huoltoriidan ratkaisuun
saakka. Käräjäoikeus on jakanut lapset vanhemmille ja antanut yksinhuollon molemmille.
Turun hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.
Väkivallan olemassaoloa arvioidaan myös toisenlaisista näkökohdista. Lasten
myönteiset tunteet väkivaltaista vanhempaa kohtaan ja heidän lämmin suhtautumisensa
tähän voidaan esittää yhtenä perusteluna sille, että väitteet väkivaltaisuudesta lasta kohtaan
eivät pidä paikkaansa. Neljässä perustelutekstissä käsitellään nimenomaan lasten ja
isän suhdetta tällä tapaa. Niissä kuvataan esimerkiksi, että lapset pitävät isästä, käyttäytyvät
vapautuneesti tämän seurassa eivätkä tunne pelkoa häntä kohtaan.
Hannele Forsbergin (2005, 63) tutkimus väkivaltaa kokeneista lapsista kertoo, että
lapsilla on monenlaisia tunteita väkivaltaista isäänsä kohtaan. Lapset ilmaisevat negatiivisten
tunteiden lisäksi ikävöivänsä isää, ja he voivat muistella tämän kanssa viettämi-
129